Kuhnuri ja työläinen

Mikä on tämä kumma tunne?

Kerrankin sain jotain aikaiseksi prokrastinoimatta. Ihan ihmeellinen fiilis. Minullahan on pahana tapana jättää ihan kaikki viime tippaan. Sitä voisi perustella sillä, että työskentelen tehokkaimmin stressin ikeen alla, mutta se olisi totuudellisuudestaan huolimatta lähinnä itsensä huijaamista. Perussyy lienee kuitenkin silkka laiskuus.

Kerrottakoon, että olen sattuneesta syystä missannut tänä lukuvuonna tasan yhden luennon. Tai miksi ryhmätyötunniksi sitä sitten kutsuisikaan. Minun tuurillani se oli juuri se, josta annettiin arvosana. Pitkän odottelun ja arvailun jälkeen sain viimein torstaina sähköpostia siitä, kuinka voisin kiriä saadun nollan vähän paremmaksi: vähintään kuusi sivua aiheesta Coaching en entreprise (mitäseonsuomeksi? yritysvalmennusta?). Minähän tiesin asiasta tasan en mitään, joten nohevana prokrastinoijana kävin sitten perjantaina koulun kirjastosta kaksi kirjaa aiheesta. Ne kaikki kaksi, sori vaan, hitaammat.

Tänä aamuna sitten urheasti pyöräilin koululle, poistuakseni sieltä illan jo pimentyessä, noin kuusi tuntia, reilun seitsemän sivua ja 2316 sanaa myöhemmin. Siinä välissä ehdin toki syödä mikrossa lämmitettyä minestronekeittoa, juoda luokattomia määriä kahvia ja raatailla terassilla tupakalla olevien kurssikavereiden kanssa. Meneehän se lauantai näinkin. Vähän hämärtyy kyllä arjen ja viikonlopun ero.

Mutta koska aikaansaamisen fiilis on niin hyvä, ajattelin, että tätä pitää varmaan kokeilla useamminkin. Ehkä aloitan toteuttamaan hyviä päätöksiäni palauttamalla ne kirjat jo maanantaina, saa joku muu samasta rangaistuksesta kärsivä uppoutua niihin vuorollaan.

Ihmisille muuten tuntuu olevan hirveän vaikea ymmärtää, kuinka voin liikkua jatkuvasti polkupyörällä.
"Entäs talvella?" "Ai hameessa ja koroissa kanssa?" "Emmäkyllä viittis."
Ei tuo 3,5 kilometriä nyt ole suurikaan saavutus, edes tuolla jokseenkin vaatimattomalla hepalla. Kylmä ei näillä leveysasteilla haittaa kun pukeutuu ja tuleepahan arkiliikuntaa. Oikeastaan vain jos sataa kaatamalla (tai edes vähemmän kaatamalla), turvaudun apostolinkyytiin ja metroon. Se vain on hitaampaa kuin pyöräily, kun molemmissa päissä pitää kävellä asemalta kohteeseen.

Autoton tekee niin kuin autoton kykenee.

Sitten vielä loppuun teemamusiikkia huomiselle sunnuntaille:


  • Zapiska
    Kommentti Lähettäjä: Zapiska
    19/11/2011 @ 21:17

    Joskus joutuu heittäytymään työn sankariksi. Oppia ikä kaikki (vanhan viisauden mukaan).

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    19/11/2011 @ 22:10

    Sitä ikää pitäisi siis vielä tulla lisää. Mutta joo, olen ollut koko päivän jotenkin tosi tehokas (ei, en tiskannut, rajansa sentään tehokkuudellakin).

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!