| « Seikkailijasankari | Matalalentoa » |
Lentoa vähän korkeammalla
05/05/2011
Lentoa vähän korkeammalla
Selvisin sitten kuitenkin, hämmästyksekseni, hengissä viikon neljännestäkin maanantaista. Olen tänään muunmuassa nähnyt kymmeniä pimeässä hohtavia käsiä. Samalla sain myös yhdeltä lääkäreistämme keuhkoputkentulehdustuomion ja yskittämislääkettä. Siis en yskänlääkettä, vaan siirappia joka maistuu pahalta ja pistää yskimään. Jotta saisin kuivan rökimisen sijasta bakteerit pois keuhkoistani.
Mielenkiintoista nestettä on se.
Mutta säästän teidän tarkemmilta yksityiskohdalta.
Joka tapauksessa, perjantain on mahdotonta olla maanantai. Tai siihen ainakin vakaasti luotan.
Ensi viikon aikana istun, ihan sattuman satuttua, kolmeen otteeseen lentokoneessa, päälle viisisataa kilometriä vuokra-autossa ja lähemmäs kymmenen tuntia junassa. (Ja siitäkin huolimatta vietän Pohjois-Nizzassa työpöytäni ääressä maanantain, tiistain ja osan torstaita.) Kaiken kaikkiaan kilometrejä kertynee mittariin noin 3000. Raportoin kyllä niiden varrelta tarkemmin, kunhan raportoitavaa on.
Sitä ennen toivotan uskollisille ja uskottomille lukijoilleni nautittavaa viikonloppua.
Minä ainakin aion nauttia, yskitti tai ei.
Viittausosoite tähän tekstiin
Viittausosoite (kopioi hiiren oikealla näppäimellä)
Ei palautteita vielä
Kommentoi toki

![[ETUSIVULLE]](/skins/elle-a-deux/images/etusivulle-ELLA.png)
![[KOTIINKULJETUS]](/skins/elle-a-deux/images/kotiinkuljetus-ELLA.png)



