Nostalgiatrippi

Harrastin pientä nostalgisoitumista.

Kävin klinikalla sanomassa sinne vielä jääneille (työ)kavereille terve, ennen kuin lähdetään kauas pohjoiseen. Valitsin tietoisesti päivän jona entinen pomoni on vapaalla (kyllä, minulla on sisällä vakoojia), osuin paikalle juuri sopivasti syömään, kuulemaan viimeiset juorut (joissa oli muutamia suuriakin) ja sitten istuin varmaan melkein tunnin verran kahviossa nauramassa kippurassa kahvilamiesihmiselle, jonka seurassa olen viettanyt viimeisten parin vuoden aikana lukemattomia turhan aikaisia aamuja yrittäen aktiivisesti vältellä työpöydän ääreen siirtymistä.

Huimaa on sanoa itselleen, että useimpia noistakaan ihmisistä en näe enää koskaan. Yksi kausi elämää taitaa olla ihan oikeasti ohi, ja vaikka työpaikkaa ei olekaan (eikä tule) ikävä, niin onhan se vähän haikeaa erota ihmisistä joiden kanssa on viettänyt tiiviisti lähes kaksi vuotta elämästään.

Haikeus tulee vasta nyt kun aika on tehnyt terää muistoille. Toukokuun lopussa lopettaessani olin henkisesti niin poikki, että itkin vuorokauden ja sitten pysyin tietoisesti kaukana laitoksesta. Nyt ei tule enää hylkimisreaktiota. Tarvitsin näköjään yhden kesän ollakseni oikeasti valmis ottamaan seuraavan askeleen.


Kuvituksena tekstiin mitenkään liittymätön otos jossa tuntematon ulkosavolainen kuvaa pieniä eläimiä.

  • eve
    Kommentti Lähettäjä: eve
    16/08/2011 @ 08:49

    Uuh, voin kuvitella ristiriitaisen tunteen. Toisaalta on ikävä niitä hyviä hetkiä jotka muistuu mieleen kun näkee työkavereita, mutta silti muistaa ne kaikki negatiiviset asiat, joiden puolesta ei tee mieli nähdä koko paikkaa enää koskaan… Mutta, tsemppiä uuteen alkavaan kappaleeseen, jään innolla odottamaan uutisia miten muutto taasen sujuu :)

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!