Ranskaan muuttavan muistilista

Bristolinasuja kirjoitti blogiinsa taannoin To Do -listaa Britanniaan lähteville. Tai ehkä ennemminkin To Remember. Motivoi minua höpöttämään jotakin hyödyllisempää kuin viimeaikaiset lomakuvat. Osa Sonjan vinkeistä on ihan yleisesti hyödyllisiä ulkomaille lähtijöille, osa tietysti brittivärittyneitä, joten halusin tehdä oman listani siitä, mitä kannattaa muistaa kun muuttaa Ranskaan. (Ja osa on aika kopioitua Sonjalta)

Listaa kannattaa lukea kriittisesti ja saa korjata, mm. seuraavista syistä:
- Olen asunut Ranskassa nyt pian kuusi vuotta. Unohtelen asioita ja jotkin kuviot ovat ehtineet muuttumaankin.
- On eri asia lähteä liikkeelle opiskelijana kuin töihin. Ranskan pään byrokratiakummallisuudet ovat usein opiskelijalle helpompia.
- Muutamat kohdat pohjautuvat tasan omiin kokemuksiini ja mielipiteisiini, eivät yleisiin totuuksiin.
- Asunnon etsimisestä ja vuokraamisesta kirjoitinkin jo aiemmin.

Ennen matkaan lähtöä

- Opiskelija: hoida kuntoon opintotukihakemukset ja -lainantakaukset. Ja tee Kelalle se pyyntö pysyä Suomen sosiaaliturvassa.
Hanki samalla myös Eurooppalainen sairaanhoitokortti. Sen käyttämiseen palaan myöhemmin.

- Varmista, viimeistään piakkoin maahan muutettuasi, että osoitetietosi ovat kunnossa väestörekisterissä. Helpottaa kummasti asiointia verokarhun ja pankin kanssa.

- Vertaile lennot. Joskus kalliimpi lento lähemmäs tulee lopulta edullisemmaksi kuin lento + juna jostain Pariisista.

- Pakkaa kohtuudella. 20 kiloa on ihan helkatisti tavaraa naisihmisen raahattavaksi kuumana elokuisena päivänä. Kaikki siitä yli on vielä enemmän. Vaikka saisitkin otettua lennolle mukaan kaksi laukkua ja 50kg, älä ota. Pakkaa kuitenkin villasukat.

- Kuten Sonja sanoi, hanki rokotuskortti jos sellaista ei jo ole. Ota myös selvää mitä ne myotitits-paritis-latinalaisetsanat kortissa tarkoittavat. Minulta on kyselty rokotuksia usean kertaan. Ranskassa on yliopiston ekavuotisille pakollinen lääkärintarkastus, ja sain poliovahvistuksen, jota ei siis Suomessa enää aikuisille anneta.

- Hoida olennaiset lääkäriasiat ja varaa perussairautesi hoitoon tarvittavia lääkkeitä ainakin muutaman kuukauden annos.

Ranskaan muutettuasi

- Etsi jonkin marketin aulasta tai juna-aseman hallista passikuva-automaatti. Niitä tarvitsee, etenkin opiskelijana, yllättävän paljon.

- Bongaa lähin Emmaüs: http://tinyurl.com/6huhy8q (PDF). Jos vain paikanpäälle pääsee julkisilla kulkuvälineillä, sieltä ostaa ihan mitättömillä summilla astiat, kattilat ja muun pienen olennaisen.

- Avaa tili. Ranskalainen tili on ehdoton jos haluaa tehdä minkäänlaisia sähkö-netti-kaasu-puhelinsopimuksia. Tilin avaaminen voi osoittautua hankalaksi jos ei ole työpaikkaa eikä ole opiskelija. Opiskelija sen sijaan voi ihan vain marssia sopivalta näyttävän pankin toimistoon opiskelijakorttinsa/-todistuksensa kanssa, homma sujuu yleensä kivuttomasti. Muista kuitenkin varmistaa seuraavat asiat:

  • Mitä kuukausimaksuun kuuluu? Muutamat pankit taitavat vieläkin veloittaa ylimääräistä esim. nettipankin käytöstä.
  • Paljonko on maksukorttisi maksulimiitti? Joillain ns. nuorisokorteilla limiitti on niin alhainen, että edes lentolippuja ei saa hankittua.
  • Ota mukaan passi/henkilökortti (kaikki pankit eivät huoli ajokorttia henk.todistukseksi), sekä attestation de domicile eli todistus asuinpaikasta (eli sähkö-/vesilasku omalla nimellä. Jota et saa jos sinulla ei ole tiliä...) eli pyydä vuokranantajaa kirjoittamaan todistus asumisestasi.
  • Niin aataminaikuiselta kuin se kuulostaakin, shekkivihko on vieläkin Ranskassa hyödyllinen kapine. On tilanteita, joissa ei käytännössä voi maksaa millään muulla kuin shekillä. Pyydä siis shekkivihko.

- Osta valtion rautateiden, SNCF:n, Carte 12-25. Siis jos olet alle 26-vuotias. Maksaa itsensä takaisin jo ensimmäisellä pidemmällä junamatkalla. Jos olet vanhempi... lennät, kimppa-autoilet... tai kärsit.

Terveydenhuolto

- Jos roikut Suomen sosiaaliturvalla, käy joutopäivänäsi CPAM:ssa. Pyydät niitä kirjaamaan sinut systeemiinsä jo etukäteen. Niin lääkärikäyntien korvaaminen sujuu nopeammin. Eurooppalaisella sairaanhoitokortilla ei saa ilmaista sairaanhoitoa (paitsi ensiavussa, mutta nekin lähettävät laskun jälkeenpäin). Eli maksat lääkärikäyntisi, ja sitten rahtaat saamasi paperin CPAM:aan, joka pyytää rahat Kelalta ja korvaa summan sinulle. Peruslääkärinkäynti maksaa hieman reilut parikymppiä, hampaan paikkaaminen noin 60 €.

- Jos taas olet töissäkäyvä, eli taistelet itsellesi carte vitalin, älä unohda ilmoittaa CPAM:lle hoitavaa lääkäriäsi. Lääkäri tietää millä lapulla se tehdään.

- Monissa työpaikoissa ylimääräinen sairausvakuutus, mutuelle tai oikeammin assurance complémentaire santé, on pakollinen ja se otetaan palkasta. Jos työpaikkaan ei kuulu mutuellea, edullisimmat maksavat parikymppiä kuussa. Opiskelijalle suosittelen lämpimästi jonkin opiskelijasairausvakuutusfirman täydennyspakettia (MGEL tai LMDE). Halvimmat, tarpeesta riippuen, ovat seitsemisen euroa kuussa ja kattavat olennaisimmat isot kulut.

- Esitä ympärilläsi kysymyksiä ja etsi itsellesi hyvä hammaslääkäri (ja gyne). Mutuellet yleensä korvaavat normaalit hammaslääkärikäynnit 100%:sesti. Tai siis, secu korvaa 60% ja mutuelle loput. Hammaslääkäri, gynekologi ja oftalmologi muuten ovat vissiin ainoita spesialisteja joille voi mennä ilman yleislääkärin lähetettä. Tai voihan sitä mennä, mutta ilman lähetettä sairausvakuutus ei korvaa. Ylipäätään, kun löytää hyvät lääkärit ja pitää vakuutukset kunnossa, homma toimii varsin jouhevasti.

Monen sortin sopimukset

- Kotivakuutusta ja sähkö-/puhelinsopimusta sivusinkin jo asuntotekstissä.

- Nettiliittymän hankinta voi olla tosi helppoa tai käsittämättömän vaikeaa, riippuen haltiatarkummisi fiiliksistä, kuun asennosta ja planeettojen liikkeistä. Periaattessa netin saa kun on puhelinpistoke tai kaapeli-tv asunnossa ja marssii sopivan nettioperaattorin pakeille.
Annan kuitenkin kaksi vinkkiä. Kantapään kautta pitkällisesti opittuna ensimmäinen:

  • Ennen kuin otat yhteyttä nettioperaattoriin, varmista että puhelinliittymä toimii. Alleviivaan toiseen kertaan: varmista että puhelinliittymä toimii. Jos ongelma on itse liittymässä eikä nettioperaattorin toiminnassa, verkkoja hallitseva esihistoriallinen operaattori (ts. France Télécom) ei liikauta eväänsäkään, jos on jo hypätty väärälle puolen aitaa.
  • Jos asut taloudessa johon saat netin kaapeli-tv-verkon kautta, pyydä nettiä asentamaan tulevan kaapeliputkimiehen yhteystiedot. Jos mahdolliset ongelmat eivät oikene, soita suoraan hänelle. Numericablen asiakaspalvelu on tunnetusti maailman paskin.

- Matkapuhelinliittymät ovat Ranskassa tuntuvasti suomalaisia kalliimpia. Edullisimmasta päästä ovat, käytöstä riippuen, esim. Virgin Mobile tai Prixtel. Alkuun ainakin kannattaa hommata liittymä, joka on sans engagement, ilman sitoutumista. Pääsee helposti eroon jos kyllästyy tai muuttaa poies.

Kyseenalaista

Varastan kaksi ensimmäistä suoraan Sonjan listasta:

- Sanakirja. Yksi yleissanakirja voi olla erittäin hyvä olemassa, mutta älä rahtaa ainakaan mitään kielioppeja. Niitä saa kahdella eurolla kirjakaupoista. Käytännössä netti pelastaa paljon.

- Lakanat. Ranskalaiset patjat ovat kummankokoisia ja tyynyt 60x60cm. Ylioppislaslahjaksi saamasi tyynyliina ei siis mahdu ranskistyynyn päälle. Nimim. otteita elävästä elämästä.

- Tiskiharja. Yleisestä harhaluulosta poiketen Ranskassa myydään tiskiharjoja jokaisessa marketissa. Mikä ei sitten tietenkään tarkoita, että ranskalaiset noin yleensä pesisivät tiskejään harjalla. Limaiset tiskisienet, yyyyyyh.

Lisää saa ja pitää kertoa kommenttilaatikossa.

  • Krii
    Kommentti Lähettäjä: Krii
    15/07/2011 @ 22:59

    Kaksi (tai enemmän) asiaa tuli mieleen.

    1) Ota Ranskaan mukaan myös ranskankielinen syntymätodistus. Sen saa maistraatista. Jos olet naimisissa, myös naimistodistus, ja jos sinulla on lapsi, hänen neuvolakorttinsa.

    2) Lakanoista vielä sen verran, että jos on ylimääräistä tilaa, suomalainen pussilakana on ihan kiva, täkäläisissä ei ole reikiä yläpäässä.

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    16/07/2011 @ 21:27

    Joo, pussilakanat tosiaan kannattaa ottaa Suomesta mukaan. Muita ei niinkään.

  • patonki
    Kommentti Lähettäjä: patonki
    17/07/2011 @ 13:33

    Riippuen paikasta minne muuttaa, uskoisin, mutta täällä ei ole kuultukaan eurooppalaisesta sairasvakuutuskortista. Missään. (Onneksi on vakuutus.)

    Jos ei meinaa olla pysyvästi Ranskassa, saattaa se suomalainen puhelinliittymä olla halvempi. Sitä ei siis suinpäin kannata mennä vaihtamaan. (Minä en ole kolmessa vuodessa katsonut tarpeelliseksi ottaa ranskalaista liittymää.)

  • paskeriville
    Kommentti Lähettäjä: paskeriville
    17/07/2011 @ 16:58

    Matkapuhelinliittymääkin hankkiessa kennattaa ehkä kuljettaa mukana ranskalaista voimapaperia eli omalla nimellä varustettua kaasu-/sähkö-/vuokrakuittia,ettei tarvitse sellaista lähteä erikseen kotoa hakemaan.Lisäksi olisi hyvä vähän terottaa kyynerpäitä,kasvattaa norsun nahka,opetella sulkemaan korvansa, kohottelemaan kulmakarvojaan ja levittelemään käsiään tilanteessa kuin tilanteessa,ja käyttää ulkomaalaisuuttaan hyväkseen…mm. terv. paskeriville

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    17/07/2011 @ 23:59

    “Jos ei meinaa olla pysyvästi Ranskassa, saattaa se suomalainen puhelinliittymä olla halvempi. Sitä ei siis suinpäin kannata mennä vaihtamaan. (Minä en ole kolmessa vuodessa katsonut tarpeelliseksi ottaa ranskalaista liittymää.)”

    Voi olla toki halvempi. Toisaalta jos on paikallisia kavereita, niin ne eivät aina välttämättä ole innoissaan soittamassa ulkomaalaiseen liittymään…

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!