Seikkailijasankari, osa 3

Lupasin edellisessä kirjoituksessa silkkaa huvittelua.

Oli Barcelonassa sitäkin, mutta jos aloitettaisiin vaikkapa sillä, että perjantai 13. päivä oli nimensä veroinen. Alkuun L. pääsi tulemaan kaupunkiin aikataulusta myöhässä, sillä lentovarauksessa oli tapahtunut jokin sekaannus. Selvisimme kuitenkin myöhäselle lounaalle, jonka jälkeen kävelin suoraan polkupyöräilijän alle. Kovaa ajaneen sellaisen. Vilkaisin ympärilleni ettei autoja ole tulossa, kuulin L:n huutavan attention! selkäni takaa ja sitten totesinkin olevani mahallani kadulla. Aineksia olisi ollut suurempaankin, nyt selvittiin asfaltti-ihottumalla, lihaskivuilla ja kahdella turvonneella, mustalla sormella.

Onnettomuuksien aikaan olennaista on aina laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Siinä missä ensimmäinen ajatus oli "toivottavasti ei ranteet murtunu", toinen, olennaisempi iski heti kerättyäni itseni istumaan rotvallin reunalle: "kele, varpaiden kynsilakka irtosi, enkä ottanut purkkia mukaan."

Onneksi ei tullut niin pahoja vaurioita, etteikö olisi päästy hotellin saunaan rentoutumaan myöhemmin. On se, kun suomalaisen pitää saunaan päästäkseen lähteä Espanjaan. Oli muuten sivumennen sanoen ihan kelvollinen sauna. Ei tietenkään kunnon kiuasta, mutta muuten mukava ja tarpeeksi kostea lämmin.

Reissun etukäteen suunniteltu turistiosuus koostui vain yhdestä vierailusta, ja onneksi käytiin. Parc del Laberint d'Horta on kaupungin pohjoispuolella sijaitseva puisto, jonka keskipisteenä on nimen mukaisesti suuri sypressilabyrintti. Tarpeeksi vaikea, että me aikuisetkin ihmiset hortoilimme sen sisällä hyvän tovin. Yli yhdeksän hehtaarin puisto on muutenkin kaunis ja vehreä, ja etenkin kuumempina kesäpäivinä mukavan varjoisa.



Vuonna 1992 olin noin osapuilleen tasan yhdeksänvuotias. Ja kovin innostunut Barcelonan olympialaisista. Muistan leikelleeni kisauutisia lehdistä johonkin vihkoon ja tiedän vieläkin miltä maskotti näytti. Nyt en taas jotenkin tajunnut, että Barcelonan olympialaiset olivat Barcelonassa, ennen kuin melkein vahigossa päädyimme olympiastadionin kulmille. Stadionin vieressä on aukio, joka on varmaankin ollut väkeä täynnä kisojen aikaan, mutta satunnaisena toukokuisena viikonloppuna näytti säälittävän tyhjältä ja mahtipontiselta. Itse stadion on... noh, stadion. Juoksurata, nurmikkoa ja harmaita penkkejä. Nykyään jo melkolailla kulunut, onhan kisoistakin jo aikaa lähes 20 vuotta.

Noin muutenhan Barcelona on kuuluisa art nouveausta, joka muuten sivumennen sanoen on melkolailla railakkaampaa kuin école de Nancyn samaa nimeä kantava tyylisuuntaus. Barcelona onkin kaupunki, jossa pitää kulkea joko nenä ilmassa tai varpaita katsellen. Rakennuksista löytyy ihastuttavia yksityiskohtia, ja katukiveyksetkin ovat paikoitellen melko poikkeuksellisia.



* Parc del Laberint d'Horta, Passeig dels Castanyers 1, metro Mundet (L3).
* Estadi Olímpic Lluís Companys, Paseo Olímpico 17-19, Montjuic, metro Paral-lel (L2/3).
* Manzana de la Discordia, Passeig de Gràcia, metro Passeig de Gràcia (L3).

  • Joku
    Kommentti Lähettäjä: Joku
    28/05/2011 @ 18:03

    “Barcelona onkin kaupunki, jossa pitää kulkea joko nenä ilmassa tai varpaita katsellen. Rakennuksista löytyy ihastuttavia yksityiskohtia, ja katukiveyksetkin ovat paikoitellen melko poikkeuksellisia.”

    Joo. Piti kommentoida, että valitsit sitten molemmat, mutta vammat olivat vielä niin tuoreita, etten rohjennut vielä vetää huumorilla. Melko “hands on” -lähestymistapa katukiveykseen, tarkoitan. En tiedä, viittasitko itse tähän tarkoituksella. ;-)

    No, toivottavasti sormet ovat pikkuhiljaa taas omanväriset ja -tuntuiset, eivätkä jääneet vikaan, noin vakavammin. :-) Kiva raportti, kiitos, ihan kuin olisi ollut turistina itsekin. Tuollainen puutarhalabyrintti on itseltäni suoranaisesti kokematta, kiehtova konsepti. (Ranskanmaalla olen tosin muutamaa sellaista näköesteetöntä spiraalipolkua kulkenut. Niille on varmaan jokin hieno nimikin, jonka olen joskus tiennyt.)

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    28/05/2011 @ 21:45

    Kieltämättä olisi voinut jäädä väliin tämä konreettisempi tutustuminen kiveykseen :D

    Kiitos kysymästä, sormet ovat melkein entisellään, mitä nyt joskus vihlovat kun sopivasti osuu.

    Viimeksi olen labyrintin (vai olisiko ollut joku semmoinen polku juuri) nähnyt kuusivuotiaana Maarianhaminassa, että oli jo aikakin. Siinä on puutarhurit piirrelleet…

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!