| « Smells like Anka | Priorisointi » |
Tikusta ja materiasta asiaa
21/08/2011
Tikusta ja materiasta asiaa
Aiheena: Planeettaa pelastamassa
Silmänkääntövankilassa eriteltiin materiaa työpöydällä.
Minun lempikohtani on ehdottomasti vesivärisivellinten ja kissankamman rauhaisa yhteisasuminen.
Meillä ei ole työpöytää. Ei mahdu. Seuraavaan kämppään sitten. (Sanoinhan jo, että 60 neliötä? Sehän on linna!)
Muuton keskellä ja erinäisten hyllyjen tyhjäämisen jälkeen voi kuitenkin oivasti eritellä sen kaiken, mikä roikkuu olohuoneen pöydällä:
- Pussillinen sinistä piparmintun makuista Jenkki-purkkaa. Kiitos Emilia.
- Vaaleanpunainen turhake, kehitysmaakaupasta ostetussa sinisessä pussissaan.

Pari vuotta sitten otettu räpsy vaaleanpunaisesta turhakkeesta.
- Monsieur Kauko Säädin.
- Kuulokkeet. Mallia in-ear. Toisen puoliskon.
- Cd-levykotelo, sininen. Sekin toisen puoliskon.
- Huulirasvahylsy. Tyhjä. Siirtyy tämän kirjoittamisen jälkeen roskapussiin.
- Nizzan kartta ja bussikartta. Oletettavasti jonkin kesävieraan jäljiltä.
- Pinkka ansioluetteloitani. En tiedä miksi.
- Nippu Alpes Maritimes -postikortteja. Ilmaissellaisia, mutta komioita kuvia.
- Muistitikku. Kirjava. Kaksi geetä.
- Punainen, pyöreä ja peltinen Célébrations -makeisrasia. Koska korruptio, niin meiltä löytyy näitä useampiakin. Se sisältää hyvin hyvin hyvin epämääräistä sälää. Mm. nastoja, teippiä, vanhoja kirjastokortteja ja sytkärin.
- Lyijykynä.
- Kolme lasinalusta. Yksi niistä 3B:sta.
- Kuplamuovia. Syytän muuttoa.
- Anna. Nro 29, 22/07/2010.
- Joku musta vihko. En mene penkomaan sisältöä.
- Metrin verran kullanväristä lahjanarua.
- USB-kaapeli.
- Kukallinen rasia, jossa muunmuassa 20 vuotta vanha valokuva kissasta, kehyksissä. Sen lisäksi rasiaan on tallennettuna esim. ensimmäisellä luokalla käyttämäni kynäpenaali (nalleja, pastellivärinen, en tiedä miten se on päätynyt Ranskaan) ja lehtileike tästä artikkelista. Aamujulkisuutta...
- Sakset. Fiskars.
Tämän kaiken jälkeen minusta on pelottavaa tietää, että tuo lueteltu on vain murto-osa kaikesta omaisuudestamme.
Viittausosoite tähän tekstiin
Viittausosoite (kopioi hiiren oikealla näppäimellä)
4 kommenttia
1 kpl MacBook Pro
1 kpl iMac
1 kpl IKEAn Duktig-emalikattila, toinen korva puuttuu
puuväri Giotto di Natura, vihreä
silmälasit, lasten kokoa, benettonin pokat
hiirimatto, Marimekko
optinen rullahiiri, Benq
5 kpl A4-arkkeja
vihreä muovimuna, sisällä yksi pahanmakuinen karamelli
kuulakärkikynä vaaleaa puuta
enotecan käyntikortti
Kun pöytää raivaa, sen päähän saa noin 90x120 cm tilan johon mahtuu ruokailemaan nelihenkinen perhe. Ruokapöydässä katsotaan tv-uutisia suoraan RAIn sivulta :)
Seuraavaksi voin listata mitä löytyy sohvalta :D
Huomasin, että in-ear -kuulokkeet ovat siirtyneet pöydältä sohvalle. Magneettinen asia hän.
Ja jos blokki lisääntyy, niin suosittelen tonnikalaa:
http://icanhascheezburger.files.wordpress.com/2011/05/funny-pictures-to-remove-writers-block.jpg
Kommentoi toki

![[ETUSIVULLE]](/skins/elle-a-deux/images/etusivulle-ELLA.png)
![[KOTIINKULJETUS]](/skins/elle-a-deux/images/kotiinkuljetus-ELLA.png)


