"Elle a deux passions : moutons et dormir." - Ulkosavolainen blogi Ranskasta

Kyllä tämä tästä vielä kevääksi muuttuu.

Ainakin mikäli siitepölyallergiaan on luottaminen. Olen koko ajan tukossa jostakin. Nenä, silmät tai sitten semmoinen melkein astmaattinen rohinayskä.

Mutta edes allergia ei muuta sitä, miten kivaa on, että aurinko viimeinkin paistaa. Sen kunniaksi menin eilen töiden jälkeen keskustaan saakka, jonotin valtavassa postissa jossa tilojen koosta huolimatta oli tasan yksi tiski auki, erehdyin väärään bussiin ja lopulta päätin mennä vakiopubimme terassille juomaan olusen. Ihan vain siitä ilosta, että saattoi vielä siihen aikaan iltapäivästä istua terassilla.
Istuin siinä Kilkennyni rauhallisessa seurassa lukemassa artikkelia transkutaanisesta neurostimulaatiosta (oi kyllä), kun paikalle pölähti eräs kollega, ja suunnitelmani yhdestä oluesta muuttui simpukoiden syömiseksi.

Mukavienkien arki-iltojen jälkeen on valitettavasti vastassa arkiaamujen todellisuus. Niissä yhdistyy kaksi suosikki-inhokkiani: sängystä nouseminen ja paleleminen suihkun jälkeen.

Töihin meneminenkään ei nyt varsinaisesti ole ihan sitä lempipuuhaani, mutta harmia on vähän kompensoimassa se, että sairaala on osattu sijoittaa upealle paikalle. Melko kauas ja hankalan siirtymisen päähän keskustasta, Nizzan takamaiden kukkuloiden keskelle. Kun asuu sataman nurkalla, ja odottaa aamulla bussia aamuruuhkan metelissä ja pakokaasuissa, bussista laskeutuu kuin eri maailmaan. Happea, rosmariinia ja laventeja kukkapenkissä ja päällimmäisenä meluna lintujen laulu ja naapurissa asustelevan aasin satunnaiset mölähdykset.

Vielä ei ole ruusuja, mutta odottakaapa vain pari kuukautta: