Jono

Kirjoitin viimeisen pisteen sunnuntai-iltana. Tai oikeastaan muut kirjoittivat, jos ihan rehellisiä ollaan. Minä lähinnä vain huomauttelin virheistä. Yöllä sitten annoin tulostimeni rouskuttaa ja maanantaiaamuna kävin sidotuttamassa paperiniput. Mikä aiheutti sen, että myöhästyin tyylikkäästi luennolta. Lähetin tekstiviestin mallia: "Älkää panikoiko. Olen täällä. Työ myös. Menen juomaan kahvia ja lukemaan lehden ja liityn seuraanne tauon jälkeen."

Kahviossa oli lämmin. Amphiteatterissa noin -2°C.

frozen

Iltapäivällä kävin kaupassa.

Tämä on olennainen asia kertoa, kiinnostaa kaikkia lukijoitani. Varsinaisesti kuitenkin ajattelin puhua kassajonoista.

Olen huono jonottaja. Liian kärsimätön. Kaiken sortin superhypermarketit ahdistavat jo muutenkin, ja sitten kun jumiutuu ranskalaiseen kassajonoon, niin tekisi mieli hankkia haulikko. Kuten joku muukin taisi sanoa (kuka bloggaaja tästä vasta kirjoitti?), jono ei etene. Se. Ei. Etene.
Kassaneiti on kuin ameba tervapurkissa, mummu vaihtaa kuulumiset ja useamman kassan jälkeisen hihnan puute aiheuttaa sen, että kun suurperheen äiti pakkaa ostoksiaan, kaikki muut odottavat.
Odottavat...
Odottavat...

Eilen jonotin siis pikakassoille, niiden automaagisten härpäkkeiden edessä. Se eteni vähän nopeammin. Vaikka teki siltikin mieli hankkia haulikko, kun kaksitoistajalkainen nuorisoihmislauma töni edestä ja takaa. Minua pientä ja viatonta, joka tasapainottelin sylissäni deodoranttia, kahta pakettia kangasväriä ja kiloa suolaa.

(Sivuhuomautuksena todettakoon, että jos ostatte nestemäistä kangasväriä, käsitelkää sitä kumihanskojen kanssa. Sormeni ovat kuin teurastajalla. Punainen takertui hetkessä, eikä irtoa sitten millään. Edes kynsilakanpoistoaineella.)

Pelottavaa muuten, että kun stressi hiukan hellittää, blogikirjoittamista riittäisi vaikka mistä. Vaikkapa jäisistä lattioista. Tai Ranskan presidentinvaaleista. Tai siitä, kuinka olen ollut kuusi kuukautta niin elämätön, että eksyn tässä kaupungissa vieläkin. Mutta jätetään nuo seuraavaan kertaan. Luennon tauko loppuu ihan pian.

[kuva: Joysaphine, CC by-nc 2.0]

  • Nisha
    Kommentti Lähettäjä: Nisha
    14/02/2012 @ 11:39

    Mä niin pidän sun tavastasi kirjoittaa. Ihanan eläväistä.

    Täällä kaupan jonot etenevät yllättävän nopeasti, kun on käytössä baggerit, eli pakkaajat. Kun ihmiset vielä tyjentävät kärryjään hihnalle, kassa piippailee ostokset läpi ja liukuhihnan päässä bagger jo laittaa niitä kasseihin. Sitten vain kassit kärryyn kun asiakas maksaa ja off you go. Ah. Itse kyllä käyn aina self-checkoutin kautta, kun ei tarvitse jonottaa ja saan pakata omat ostokseni. Mulla on tarkat systeemit miten kauppakassi pakataan. ;)

  • Mary von Törne
    Kommentti Lähettäjä: Mary von Törne
    14/02/2012 @ 13:18

    Haa niin ihanaa käydä kaupassa, tosiaan, tänä iltana se on taas pakko. Meidän markettiin asennettiin uudet modernit kaksikaistaiset kassat, mutta niissä käytetään vain yhtä kaistaa (niinkuin niissä vanhoissa kassoissakin), koska “asiakkaat eivät osaa niitä käyttää…”

    Tämä kuuluu samaan sarjaan kuin uimahallien allaskaistat: niissä EI uida ensin yhtä puolta yhteen suuntaan ja sitten toista puolta takaisin, Ei. Niissä uidaan miten kukin haluaa/luulee/osaa. Ranskalaisessa uimahallissa ei näin ollen voi uida selkää!

  • Elisabeth
    Kommentti Lähettäjä: Elisabeth
    14/02/2012 @ 14:06

    Inhoan jonottamasti ja ylipäätään kaupoissa käymistä. Onneksi täällä kummiskin jonot ovat lyhyitä ja liikkuvat nopeaan, muuten menisi hermo. Muutaman kerran on eteen osunut jonottoja, joka on alkanut jutella kassan kanssa ummet ja lammet synnytyksistä lähtien, silloin on pitänyt kiristellä hampaita.

    Kiva, että stressi alkaa hellittää!

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!