Kiusaavat lauantailla

Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun kiusaavat työssäkäyvää ihmistä.

Minä en ehdi postiin viikolla. Tai siis, postiin kyllä, jos ajatellaan postia noin niin kuin geneerisenä entiteettinä (tuo ei ollut suomea), mutta lähipostiimme en jouda. Se aukeaa aamulla viisi minuuttia ennen kuin minun pitää olla junassa ja sulkeutuu illalla kolme minuuttia sen jälkeen kun saavun takaisin kaupunkiin.

Ja mieskin on ollut pari viikkoa poissa kotoa, en ole voinut lähettää sitäkään hakemaan vartovia pakettejani.

Olen siis odottanut lauantaita kuin sitä kuuluisaa kuuta nousevaa. Heräsin aamupuolella päivää, kävelin postille sateen alla ja keltaiset kumisaappaat jalassa ja sitten huomasin oven olevan kiinni. Metallikaihtimineen kaikkineen.

Ihmettelin asiaa ääneen ohikulkevalle naiselle ja hää minua katsoi hieman hitaasti: "Niin tuota, ei se kyllä tänään aukene, on 14. heinäkuuta."

Perskeleen kansallispäivät. Mitä sitä pitää pyhiä tunkea ainoalle viikonpäivälle, jona voisi tehdä jotain olennaista?

Lidl sentään oli auki. Minä ja muu tuulipukukansa. Sain suklaata lohdutukseksi.

  • Arkitehti
    Kommentti Lähettäjä: Arkitehti
    14/07/2012 @ 13:10

    Vive le quatorze juillet! :P

  • sari
    Kommentti Lähettäjä: sari
    14/07/2012 @ 15:20

    Muistutit tassa jutussa etta meillahan on sitten tanaan kirkkohaapaiva! tama on lahes joka vuosi mennyt ihan ohi, ja muistan sen vaan kun joku ottaa puheeksi fete nationalen.

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    14/07/2012 @ 19:00

    Hyvä, että saatoin edes joteinkin olla hyödyksi :)

  • Nisha
    Kommentti Lähettäjä: Nisha
    19/07/2012 @ 06:00

    Ma onneksi asun taalla aukioloaikojen taivaassa, missa kaikki on auki joka paiva ja pitkaan.. paitsi juurikin tuo posti. Hohhoi.

    Oli muuten vaikeeta totutella, kun olin lomalla Italiassa ja Suomessa.. pari kertaa olin lahdossa kauppaan tai syomaan vain tajutakseni, ettei mikaan ole auki. Varsinkin kun Italiassa useimmat raflat sulkee lounaan jalkeen ja avaa vasta iltakahdeksalta. Huh!

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!