Kauhistelee pukeutumista ja kaikkea muuta mahdollista

Jotenkin minusta tuntuu, että jo vuosien ajan on kauhisteltu sitä, kuinka lapset (lue: tytöt) pakotetaan pukeutumaan kuin Lolitat ja koko lastenvaateteollisuus on yliseksuaalistunutta. Tällä ilmeisesti viitataan ajatuksena ennemminkin Nabokovin hienoon kirjaan kuin hörhelöiseen japanilaistyyliin, mutta se on asia sinänsä.

Viimeisin asiaa ääneen kauhistellut oli Sanna Ukkola Ylen kolumnissa.

Kolumni ja siitä poikineet mielipiteet, niin Facebookissa kuin kolumnin kommenteissa saivat minut miettimään muutamaa asiaa. Tässä vaiheessa on varmaan hyvä ottaa esille vastuuvapauslauseke: minulla tunnetusti ei ole lapsia. En siis tiedä mitään lastenvaatekauppojen tarjonnasta täällä saati Suomessa. Kasvattamisesta tiedän tasan sen, että olen erinomainen kasvattaja, sillä minulla ei ole lapsia.

Mutta. Asia kerrallaan.

Kävin viikonloppuna katsomassa lasten tanssishow'ta - ja tunsin itseni kerralla kalkkikseksi. Lavalla esiintyi lapsia niukoissa napapaidoissa ja pikkuruisissa mikrosortseissa. Oli paljettia ja glitteriä. Oli pyllynpyöritystä ja lantionhetkutusta - ja lyriikoita, joissa haluttiin harrastaa seksiä: "Haluan rakastella. Haluan olla nainen, joka minun kuuluu olla." Siinä oli kuulkaa Evianit mennä väärään kurkkuun.

Tuossa iässä itselläni oli palmikot, hammasraudat ja ruma sinapinvihreä poolopaita. Kuuntelin Mozartia, soitin viulua ja pidin Modern Talkingia hapatuksena.

Minun ja kavereideni lempibändi oli tuollaisena alta kouluikäisenä Barbarella. Minihameita ja nahkasaappaita. Sanoitukset mm. "We cheer you up, join the pin-up club.". Paria vuotta myöhemmin lambada-hame (ja -biisi) oli kovaa huutoa. Siinä hetkutettin lantiota. Ja uskaltaako joku väittää, ettei nähnyt 90-luvulla yhtäkään napapaitaa..? Tai ettei laulanut shampoopurkki mikrofonina niin lähtee sukkula veenukseen?

Viimeisintä en tunnusta, mutta toisaalta osasin ulkoa ison liudan Juicen lauluja, joissa ihan varmasti on ns. ei-lapsille-sopivaa kamaa. Kolumnisti olisi takuulla niellyt Evianinsa vinottain sen kuullessaan. Mozartia en ole koskaan kuunnellut, mutta minä olenkin musiikillisesti sivistymätön.

Tämän kaiken takia minusta tuntuu, että lapset nyt meleko usein valitsevat laulamansa ja esittämänsä laulut tasan hauskan meiningin takia, ymmärtämättä tuon taivaallista siitä, mitä niillä oikeastaan tarkoitetaan. Moni meistä kauhistelevista aikuisista on niin tehnyt. Ja kasvanut silti enemmän tai vähemmän tolkun ihmiseksi. Unohdus on ihmeellinen asia.

Tietysti asia erikseen on se, että onko mahdollisen tanssiesityksen ohjanneelta aikuiselta pettänyt tilannetaju. Kun on päästetty keekoilu ulos omasta olohuoneesta. Mutta se nyt ei sinänsä muuta sitä, että lapset ovat tähtösten mallin mukaan pukeutuneet ennenkin.

Sama ongelma iskee silmille vaatekaupoissa, joissa pitkäksi venähtäneille ekaluokkalaisille myydään samoja vaatteita kuin teini-ikäisille. Tyttöjen ja naisten osastoilla myydään samanlaisia syvään uurrettuja paitoja, läpikuultavia toppeja ja nahkavaatteita. Äidin ja tyttären vaatteet erottaa toisistaan vain koosta.

Toimittaja Anni Alatalo ihmetteli hiljattain kirjoituksessaan sitä, kuinka hän ei enää löydä omalle ekaluokkalaiselleen tavallisia lastenvaatteita, kun tämä ohitti maagisen 128 sentin rajan. Vaatekaupat pullistelevat napapaitoja, napahuppareita, rikkinäisiä strech-farkkuja, paljettilegginsejä ja pantterikuosia. Hello Boys -tekstillä varustettu paita sai äidin ryntäämään ulos kaupasta.

Kolumniin tulleiden kommenttien perusteella kaikki vanhemmat kauhistelevat nykymenoa ja sitä, kuin vaikea lapsille on löytää vaatteita. Media ja suuri paha vaateteollisuus tuhoaa lapsemme. Mutta kuka niitä vaatteita sitten ostaa?? Jonkunhan ne on sieltä hyllyiltä ja rekeiltä kassalle kannettava. Tuskin sitä tekevät itse ne ekaluokkalaiset. Mitä ei osteta, sitä ei myydä, eli jollekulle helloboysit ja paljettilegginsit kelpaavat. (Toisaalta voidaan myös kysyä, tarkoittavatko paljettilegginsit tai pantterikuosi jotenkin lapsen seksuaalisoimista? Minä kun luulin, että ne ovat paljetteja ja pantterikuosia ja vaatteen mahdollinen yliseksuaalisuus tulee ihan jostain muualta.)

Tässä on taas hirveän helppo syyttää jotain mystistä vaateteollisuuden haaraa, joka suorastaan työntää kurkkuumme Bangladeshissa valmistettuja viiden euron neonväri-ihanuuksia. Sitten ei kuitenkaan olla valmiita maksamaan rahaa kotimaisista vaatteista, tai ylipäätään mistään, missä olisi vähän käytetty järkeä suunnittelussa tai valmistuksessa. Pitäisi saada halvalla... mutta joku minua fiksumpi on joskus sanonut, että halvalla ei saa laadukkaita vaatteita. Tietysti aina voi myös sanoa, ettei ole varaa ostaa kallista ja laadukasta. Se on ihan varmasti osaltaan totta. Ja on ollut totta ihmisille kautta aikojen. Lapset kasvavat, vaatteet kuluvat. Joskus olisi kiva saada uuttakin. Mutta missä menee raja uuden tarpeelle? Tai lapsen vaatevaraston laajuudelle?

Vika on aina jossakussa muussa kuin omissa kulutusvalinnoissa. Koskee myös valintoja jotka tehdään television, internetin ja kaikenlaisen Naisia Alistavan Lehtilukemiston ™ kanssa, sanoo tämä kasvattaja suuren kasvatuskokemuksensa perusteella. Tai ehkä me 80-luvun lapset yksinkertaisesti olemme niin traumatisoituneita siitä, että jouduimme kulkemaan serkun vanhoissa kuteissa, että haluamme tarjota lapsillemme vain uutta ja paljon... oli varaa tai ei.

Silloinkaan syy ei ole meissä itsessämme, silloin on hyvä syyttää omia vanhempiamme.

  • Mary von Törne
    Kommentti Lähettäjä: Mary von Törne
    22/05/2013 @ 11:19

    Mutta kaikki ON aina vanhempien syytä.

    Lapsille ja nuorille on kautta aikain ollut tärkeää kuulua porukkaan. Kukaan ei halua olla se jolle kaikki muut nauravat, oli se sitten vaatteiden, kenkien tai muiden varusteiden takia.

    Nyt muodissa ollaan vain menty vähän liian pitkälle. Jos 90-luvulla riitti Levikset (joihin joka perheessä ei suinkaan ollut varaa) niin nyt yläasteelle tai lukioon ei voi mennä tai kuolee häpeästä, jos ei niskassa komeile satojen eurojen arvoista ja juuri tietyn merkkistä untuvarotsia. Untuvarotsin kanadalainen valmistaja hieroo käsiään, koska hänen takkinsa menevät kaupaksi napajäätikköseikkailijoiden lisäksi kaikille maailman teineille….niin siis jos heidän vanhemmillaan on siihen varaa.

    Mihin asti vanhemmilla sitten pitäisi olla varaa ja mitataanko rakkaus rahassa?

    Onhan näitä fiksujakin nuoria, jotka ymmärtävät että on tosiaan paljon järkevämpää laittaa ropposia muuhunkin kuin laumavaatteisiin.

    Itse en tiedä miten tyttären pukisin, jos minulla sellainen olisi. Naapurin 11-vee neiti selitti, että ensi vuonna hänellä pitää olla hirveän paljon vaatteita, koska han menee collegeen. Onneksi minulla on poika, jonka voi tosiaan laittaa mihin vain verskat päällä. Tuo sosiaalinen paine taitaa olla hieman pienempi poitsuille, ainakin mitä tulee ulkonäköön.

    Olisi se tietenkin kivaa, että tällä vuosituhannella kasvatettaisiin tyttöjä, joilla on sen verran hyvä itsetunto ettei se kaadu yhteen napapaitaan.

  • Riina
    Kommentti Lähettäjä: Riina
    22/05/2013 @ 13:15

    Oi mitä fläsäreitä noista minihameista ja yli polven ulottuvista sukista tuleekaan. :D

    Muistelen hämärästi, miten joskus polvenkorkuisina natiaisina lauloin naapurin ipanan kanssa kuorossa Jaakko Tepon Pam Pam Pam Pamelaa, ja tarhatädit päivittelivät miten kamalia lauluja nykyajan lapset loilottavat. Että miten heidän lapsuudessaan lapsetkin lauloivat vain sivistyneitä lastenlauluja. :D

    Kuten Mary, olen kanssa miettinyt tuota teinien luksusbrändivillitystä. Minun teini-iässäni huippukalliita merkkejä ei olis edes tunnistettu, nyt niistä vuiskista ja kumppaneista näyttää tulleen mm. blogirummutksen myötä vähän joka tytön pakollisia hankintoja. Aika hurjaa. Ja toisena ääripäänä sitten tämä halpisketjujen kertakäyttökulttuuri.

    Onneksi kotona ei asu teinejä…

  • pinea
    Kommentti Lähettäjä: pinea
    22/05/2013 @ 16:21

    Miten minulle tulikin mieleen omat ekat (ja öh, vikat) punaiset bikinini kun olin neljä vee… Olin niistä hyvin ylpeä, olihan äidillä melkein samanlaiset. Ja 80–90-lukujen taitteen Filat, Lacostet, Swatchin kellot ja mitkä muut (= Seppälät ja Ellokset)… Madonnan Like a virginiä hoilattiin sujuvasti, vaikkei sanat nyt ihan sinnepäin menneetkään. Mitä ihaniakamalia muistoja ;)

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    24/05/2013 @ 11:50

    Kasvattaminen ei kai koskaan ole helppoa, mutta jotenkin tuntuisi että se olisi helpompaa, jos menisi ihan oman maalaisjärkensä mukaan. Onneksi aina voi syyttää vanhempia jos sekään ei toimi.

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!