Parada

Kävimme tiistai-iltana katsomassa hienon elokuvan.

Harvoin olen saman leffan aikana sekä nauranut itseäni tärviölle, että sitten lopulta poistunut teatterista mykistyneensä ihmiskunnan typeryydestä. Näin pitää tehdä komedioita vakavista asioista.

Serbialainen La Parade (Parada) kertoo Belgradin ensimmäisen gay priden järjestelyistä. Päähenkilö Lemon on kaikki seutukunnan sodat käynyt entinen rikollinen, nykyinen judokoulun ja vartiointiyrityksen omistaja, jonka ajatukset hipovat äärioikeaa. Lemonin poika on jopa ihan rehellisesti skinhead. Tulevan avioliittonsa pelastaakseen Lemon joutuu kuitenkin suostumaan gay priden turvallisuudesta vastaavaksi. Poliisi kun kieltäytyy hommasta. Ympärille ei vain ole mikään itsestäänselvyys kerätä porukkaa.

Tarina on löyhälti tositapahtumiin perustuva, ja koskettavan ja järkyttävän siitä tekee sen kaikinpuolinen... läheisyys. Jos tämä tapahtuisi jossain isovanhempiemme aikana, voisi ajatella, että "maailma on jo muuttunut". Tai jos kaikki tapahtuisi jossain Ambumaassa, siihen olisi helpompi ottaa etäisyyttä. Mutta eletään vuotta 2009. Serbiassa, joka on loppujen lopuksi ihan kivenheiton päässä.

Tarinan loppukuvat voi paljastaa spoilaamatta. Siinä siirrytään ensimmäiseen varsinaiseen Belgradissa järjestettyyn gay prideen vuonna 2010. 400 marssijaa, 5000 poliisia... yli 200 loukkaantunutta. Joskus sitä ei vain voi ymmärtää.

Elokuva on kuitenkin etenkin komedia. Vakavasta aiheesta, mutta sille saa ihan rehellisesti myös nauraa. Henkilöt on, niin homoja kuin ganstereita myöten, vedetty vallan kliseisiksi. Tässä leffassa se toimii. Käykää katsomassa.

Ei palautteita vielä
Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!