Aurinkoisia päiviä

Mainio päivä.
Huolimatta siitä, että eletään synkeintä marraskuuta, tänään paistoi aurinko. Aurinko, joka kiskoi minut lapsen kanssa ulos... noh ainakin torille saakka. Torilla myydään melkein-luomuja perunoita (melkein-luomu = tuottajalla ei ole luomumerkkiä, koska sellainen on kallis). Torilla myydään myös paikallisia omenoita, isoja rivejä, montaa sorttia. Kilo omenoita, toinen päärynöitä. Niistä saa keitettyä sosetta. Iliana sai oman palasensa omenaa natusteltavaksi.

On ollut tietenkin myös mainio päivä seurata uutisia Suomesta. Minulla ei tietysti ole paljoa varaa valittaa mistään, sillä en äänestänyt viime eduskuntavaaleissa. Täältä äänestyspaikalle on ihan lähdettävä. Mutta loistavaa silti, että Suomessakin saadaan aikaiseksi lakimuutoksia, jotka vaikuttavat niin monien ihmisten elämään. Kyllä, minä #tahdon. Tai siis tahdoin jo ja suon ilolla mahdollisuuden muillekin.

Kaupungintalolla ja kauppojen auloissa kerätään tänä viikonloppuna ruokalahjoituksia niille, joiden päivä on mahdollisesti ollut vähän vähemmän mainio. Restaurant du coeurin ja muiden hyväntekeväisyysjärjestöjen leipäjonot venyvät vuosi vuodelta. Siinä voi ihminen vaikka vähän keventää omaatuntoaan: emme me rikkaita ole, mutta ostoksista heltiää silti muutama säilykepurkki tai maitolitra. Kun elää tarpeeksi lähellä reunaa, tietää, kuinka yksikin isompi epäonni saattaa syytää sinne toiselle puolelle.

Mitä muuta? Minä olen sairastanut ja nyt enimmäkseen tainnuttanut sairauden. Se sai melko työkyvyttömäksi joksikin aikaa, mutta nyt koetan taas katsella uusia haasteita uudella energialla. Mielialat heilahtelevat laidasta laitaan, mutta eivätkö ne aina? Kunnon palkkatöitä ei ole (leipäjonojen pituus on suoraan verrannollinen työttömyystilanteeseen), mutta kyllä ihminen voi kirjoittaa. Tai opiskella kirjoittamista. Tai vähän molempia. Ei minua pidä vieläkään varsinaisen aikaansaavaksi luulla, mutta ainakaan ajatus kirjoittamisesta ei enää okseta. Kerrottakoon, että taustatietoina olen lukenut mm. Lönnrotin Suomalaisen talonpojan koti-lääkäri -kirjaa. Olen oppinut, että lawemanki, alias peräsuolen-huuhto kelpaa hoidoksi miltei sairauteen kuin sairauteen. Ja että Nuorille, lihawille, helppotöisille, istuwille ihmisille ei ole olutkaan terweellinen. Kyllä se jo 1800-luvulla tiedettiin. Silti pieni olunen on satunnaisesti kiva kaveri.

Huomenna meinasin illasta suoriutua Lilleen saakka juomaan kaksikin. Ehkä jopa kolme.

Ei palautteita vielä
Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!