Sehän syö!

Vauvapäivitysvaroitus.

Nonnih, puhutaan välillä vauvastakin. Iliana on jo huimat kuusi ja puoli kuukautta vanha nuori. Painoa ei ihan ole kiloa per kuukausi, ja viimeisestä punnituksesta on jo aikaa, mutta juilivat hartiani ja pieneksi jäävät vaatteet kertovat, että pitkälti yli viiden kilon mennään. On siinä tirppana kasvanut alkuperäisistä puolestatoista kilosta. Ottaa vähitellen kiinni ikätovereitaan.

Kun äiti (tai isi vaihtoehtoisesti) hylkää lapsen mahalleen lattialle, alkaa sätkiminen jokaisella mahdollisella raajalla. Sitten tulee turhautuminen, kun liikkuminen ei vielä onnistu. Selältä mahalleen kääntymisen ideakaan ei ole vielä selvinnyt. Jokseenkin epäilen, että lapsi oppii seisomaan ennen kuin tajuaa kuinka kääntyä mahalleen. Varpaat ovat löytyneet ja eksynevät kohta suuhunkin. Vauvajoogaa.

Yhden asian lapsj ehdottomasti kuitenkin osaa: syömisen. On se oma.

Totesimme asian jo keskososastolla, kun sain tirppanan ensimmäistä kertaa syliin ja rinnalle. Vieressä ollut hoitaja asetteli lasta sopivasti ja kertoi, että: "Ihan näin hiljakseen aloitetaan. Lapsi tuntee maidon hajun ja aloittaa nuolemalla nänniä."
Tu parles.
Unelias pikkupeto heräsi, tarttui kiinni kuin nälänhädässä ja söi. Siinä ei ollut kyse mistään totuttelemisesta.
"Jahas, ei taida olla huolta tuolta osin."
Eikä ole ollut. Iliana syö hyvin niin rinnasta kuin pullosta.

Nyt viime viikkoina ollaan oltu uuden jännän äärellä, kun kuvioihin ovat tulleet kiinteät ruoat. (Soseiden kutsuminen "kiinteiksi" on kyllä jonkinlainen eufemismi?) Siinä sitten aloitin porkkanalla. Tirppana söi. Ja on syönyt kaiken mahdollisen tarjotun siitä lähtien, suunnilleen ilmeen värähtämättä. Uuden maun kanssa on muutaman sekunnin "jaa, tätä en olekaan kokeillut " -harkinta, ja sitten suu avautuu lusikalle uudestaan. Parsakaalia. Purjoa. Valkosipulia ruoan seassa. Imeskeltäviä palsternakkasuikaleita ja ruisnäkkileipää ikeniä hankaamaan.

Appelsiinin kanssa odotin innolla, millainen irvistys sitrushedelmästä aiheutuisi. Noh, voitte arvata, että irvistystä ei tullut. Olisi natiainen varmaan syönyt koko appelsiinin, jos olisi annettu. Toisaalla ehdotettiin kokeilemaan sokeroimatonta puolukkaa. Sitäpä sitten seuraavana.

Jopa hoitotäti totesi kerran, ettei hän ole koskaan nähnyt niin (kooltaan) pienen vauvan syövän niin paljon. En tiedä mihin mahaan se menee. Kun tirppana on vieläkin hoikanpuoleinen. Vauvanpyoreä kyllä, onneksi, muttei mitenkään erityisen pullukka.

Nyt sormet ristissä toivotaan, että kaikkiruokaisuus jatkuisi mahdollisimman pitkään. Ja että lapsi tykkäisi katkaravuista. Koska jos ei tykkää, niin siinä tapauksessa epäilen ettei ole oma.

Mun lusikka!
  • Mai
    Kommentti Lähettäjä: Mai
    17/03/2014 @ 17:56

    Ihana ipana!

  • Joku
    Kommentti Lähettäjä: Joku
    18/03/2014 @ 11:01

    Tämä on suosikkipäivitykseni.

  • Villasukka kirjahyllyssä
    Kommentti Lähettäjä: Villasukka kirjahyllyssä
    18/03/2014 @ 12:52

    Osaa olla suloinen <3 Hyvä, että ruoka maistuu (ja toivottavasti sama meno tosiaan jatkuu myöhemminkin) :)

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    18/03/2014 @ 14:17

    Ipana kiittää ihasteluista (tai noh, ylpeä äiti kiittää, tunnustettakoon)

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!