Charlaine Harris - Dead Reckoning

Minähän en paranormaalia romantiikkaa lue. Eikun siis...

Joskus pari vuotta takaperin hurahdin True Blood -telkkarisarjaan (Alexander Skarsgårdilla ei ollut mitään osuutta asiaan, eikun siis...), ja kun halusin tietää tarkemmin mistä on kyse, ostin tarjolla olleen kahdeksan pokkarin paketin, joka virallisemmin tunnetaan nimellä The Southern Vampire Mysteries tai tuttavallisemmin ihan vain The Sookie Stackhouse -series. Ja ahmin ne kerralla. Sittemmin hyllyyn tarttui kaksi lisää ja nyt uusimpana tämä sarjan viimeisin, Dead Reckoning. TV-sarjan katsominen on jäänyt, mutta kirjoilla on paikkansa lukemistossani.

Harris - Dead Reckoning

Harris kirjoittaa mukavaa, selkeää ja menevää tekstiä. Koko ajan tapahtuu jotain, lukija ei jää kyllästymään ja haaveilemaan. Sookie, joka sarjan aikana heilastelee niin vampyyreiden, tiikerien kuin ihmissusien kanssakin, on ihastuttavan täysjärkinen päähenkilö. Kouluja käymätön tarjoilijatar, mutta kuitenkin perusfiksu ja kirjoja lukenut ihminen. Tai siis, ihminen ja pikkuisen enemmän. Yhtaikaa sekä peruskristillistä moraalia seuraava nainen että seksistä pitävä tappaja. Eh.

Harrisin kirjoissa, tai oikeastaan kirjoituksessa on kaksi asiaa, joista kovin pidän ja olen melkein hieman kateellinen: ensinnäkin naisen kyky kirjoittaa cliffhangereita lukujen loppuun. Nämä ovat juuri niitä kirjoja, joita päättää lukaista "vielä yhden luvun. Tai sittenkin vielä yhden."
Toisekseen, jopa pienissä osissa olevat sivuhenkilöt on mietitty loppuun asti ja ne ovat varsin elämänmakuisia. Esimerkiksi se baarimikkona toimiva kauneuskuningatar, jolle olisi varmaan ollut luvassa ura ja kuuluisuutta, jos ei olisi sattunut tappamaan pahoinpitelevää poikaystäväänsä. Niin, sitä kaikkea mitä tapahtuu syvällä Etelävaltioissa.

Entäs sarjan tämä osa sitten? Noh, sitä samaa perusvarmaa ja osiltaan melko yllätyksetöntä kuin aiemmatkin osat. Merlott's -baariin tehdään polttopullohyökkäys ja juoni kiertää yhtäältä hyökkääjän kiinnisaamisen ympärillä. Toisaalla, kuten vampyyrikirjassa kuuluu, on vampyyreja. Etenkin Sookien rakas Eric ja hänen kasvattinsa Pam*, jotka ovat päättäneet tappaa vampyyrihallitsijansa. Verta, ruumiita, toinen toistaan kummallisempia olentoja ja vähän erotiikkaa.

   Luis, the taller of the two, said "Follow us, please", in accented English. His nipples were pierced, which was something I'd never seen before, and naturally I found myself wanting to take a closer look. But in my book, it was basically bad taste to stare at someone's assets, no matter how muche on display they were.
   Antonio couldn't hide the fact that Pam had made an impression on him, but that wouldn't stop himfrom killing us if Victor ordered him to do so. We followed the bondage Bobbsey Twins across the crowded dance floor. Those leather shorts were an adventure from behind, let me tell you. And the pictures of Elvis decorating the walls were an education, too. I wasn't often you ran into a bondage/Elvis/whorehouse-themed vampire club.

Hahmoja oli ihan valtavasti, juuri niin kuin yhdenteentoista osaan ehtineessä sarjassa saattaa ollakin, mutta välillä kävi mielessä, jotta "eikö vähempi riittäisi?" Noh, ainakin lukija sai mahdollisuuden pistää harmaat aivosolunsa liikkeelle miettiessään, että "kukas tämä nyt taas olikaan?"

Samalla myös osan perusvire oli ehkä aavistuksen verran tummempi kuin edellisissä. Vaikka paljon tapahtuikin, niin myös kaikenlaista pohdintaa oli paljon. Tämä ei välttämättä ole huono asia, vaikkei ehkä kaikkia miellytäkään.

Haukkasin kirjan välipalana, aivan yhtä perusinnostuneesti kuin aiemmatkin. Ei ehkä kuolematonta kirjallisuutta, mutta ainakin kuolemattomista.

- - -

* Pam on varmaan mun lempihahmo. Juuri sopivan kick-ass bitch.

- - -

Randomina sivuhuomautuksena todettakoon, että jos vampyyrit eivät innosta, niin menkää Puskaan. Siinä ei ole päätä eikä häntää. Mahdollisesti löytyy viisi koipea, neljä silmää ja muutama dinosaurus.

Bref.