Kahvia, toisen käden kirjoja ja huonoja kuvia

Minun on viimeinkin pakko tunnustaa itselleni, että puhelimeni kamera ottaa ihan hirveän huonoja kuvia hämärässä. Vaikka kuinka asettelisi ja yrittäisi, niistä ei ole mihinkään. Tämä varoituksen sanana, ei aiheena.

Varsinaisesti minun piti todeta, että löysimme kirjakahvilan. Itseasiassa löysimme sen ihan keskustasta joskus jo useampi kuukausi sitten ja kadotimme taas. "Jossain siellä sokkelossa se on, mutta en tiedä missä." Viime viikonloppuna sitten istuin mustan Twingon kyydissä, ajoin ohi ja tajusin viimeinkin pistää kadunnimen mieleeni. Tänään pistäydyimme ihan sisälläkin.

Siellä on kahvia, olutta, suupaloja ja etenkin kirjoja. Toisen käden kirjoja, joita saa lukea paikan päällä tai ostaa kotiinvietäväksi. Ranskaksi ja englanniksi.

Saatan käydä toistekin. Rottinkinen kiikkustuoli houkutteli.

Ennen kirjakahvilaa kävin eräässä toisessa vakiopaikassani. Se on paljon vilkkaampi ja tuoksuu uudelta, mutta on omalla tavallaan ihan yhtä sympaattinen. Kaikki kulmakunnan asukkaat tuntevat sen. Se on nimeltään Furet. Ja siellä on kahdeksan (8) kerrosta kirjoja. Ok, muutakin kuin kirjoja, toimistotavaraa, leffoja ja musiikkia, mutta etenkin kirjoja.

Erehdyin englanninkielisen kirjallisuuden puolelle, enkä päässyt tyhjin käsin ulos. Olen nimittäin odotellut kuin sitä kuuluisaa kuuta nousevaa, että Ken Follettin Fall of Giants ilmestyisi pokkariversiona. Kovakantisella kun on kovakantisen hinta. Nyt Follett -kokoelmani on täysi. Kai. Vai puuttuukohan sieltä yksi välistä? Pitäisi joskus tarkistaa.

Fall of Giants

Ajattelin tänä iltana syventyä tuohon koulutöiden sijaan. Voin käyttää tekosyynä vaikkapa viikon päästä kimppuun hyökkäävää Toeicia.

Lillen kolmas kirjakohde pitäisi vielä esitellä, mutta jätetään johonkin toiseen kertaan.

  • Elina Rouhiainen
    Kommentti Lähettäjä: Elina Rouhiainen
    03/03/2012 @ 03:26

    Ken Follettiin liittyen on pakko kertoa, että ensimmäinen ja toivon mukaan viimeinen englanniksi kirjoittamani runo oli hänelle. Lukioni opiskelijat kirjoittivat Kirjan ja ruusun päivänä runoja Akateemisen asiakkaille, ja myös jokaiselle esiintyjälle oli luvassa yllätys. Ken Follettin haastattelun lähetessä loppuaan astuin lavalle ja lausuin kirjoittamani runon. Sen oli tarkoitus olla oikein haikea ja surullinen runo, minkä takia Kenin reaktio yllätti: hän nimittäin nauroi. Alkuhämmennyksen jälkeen totesin, etteivät britit ymmärrä suomalaista melankoliaa sitten yhtään. Tai kuten nyt ajattelen, runoni oli oikeasti niin huono ettei sille voinut kuin nauraa. Joka tapauksessa muistelen Ken Follettia erityisellä lämmöllä.

    Kirjakahvilat ovat jotakin, jota Helsingissä hieman kaipaan.

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    03/03/2012 @ 08:40

    Ihana tarina!
    Tuolla olisi ollut mukava olla kärpäsenä katossa. Ja muutenkin, kyllä mulle Follettin tapaaminen kelpaisi.

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!