Kide -novellihaaste

Rouva Esikoiskirjailija J.S. Meresmaa lanseerasi Kide -novellihaasteen. Perustelut ovat erinomaiset: "Lyhyissä teksteissä on vain yksi ongelma: niistä saa vähän, jos lainkaan, lukijapalautetta. Ajattelin, että paikallaan voisi olla jonkinlainen haaste. Niinpä mieleeni tuli kide – koska pieni on kaunista. Kide-haaste on perustettu paikkaamaan yksittäisten novellien lukijapalautepuutetta ja myös haastamaan ihmisiä lukemaan novelleja ja muita lyhyitä tekstejä enemmän. Antologioiden, lehtien ja novellikokoelmien lukeminen on erilaista: aina ei välttämättä lue koko teosta kerralla vaan novellin sieltä, toisen tuolta. Minulla on muutamia tällaisia 'roikkumassa' olevia kokoelmia. Kaikki tekstit eivät kolahda samalla lailla, osa menee tyystin ohi, mutta joukossa on myös helmiä, joiden kohdalla tekee mieli huutaa: kaikkien on luettava tämä, tämä on loistava!"

Tämä osui ulkosavolaiselle kuin nenä päähän (tervetuloa kuluneet kielikuvat). Novellit ovat ihania. Ne saa luettua kerralla, niissä on kokonainen tarina muutamalla sivulla. Itselle novellit antavat usein enemmän kuin pitkät saagat, jotka kuitenkin unohtuvat kesken jossain vaiheessa. (Kyllä, olen tietoinen, että näiden kahden mitan väliin jää vaikka kuinka kirjallisuutta, mutta silti.)

Ohjeistus on seuraavanlainen:

1. Luettele ainakin viisi novellia, jotka ovat kolahtaneet tai jääneet muuten mieleen. Kerro miksi, jos mahdollista.
2. Aseta itsellesi vuodeksi novellilukutavoite.
3. Kopioi blogiisi Kide-kuva ja aseta kuvatekstiksi novellien lukutavoitteesi sekä eteneminen esimerkiksi näin: 3/10. (Eli kolme luettu, kymmenen tavoitteena.)
4. Bloggaa lukemistasi novelleista ja kirjoita niistä arvio. Arvio saa olla minkä pituinen tahansa. Kide-kuvaa voi käyttää myös tässä yhteydessä, jos haluaa.
5. Haasta tuttaviasi lukemaan novelleja.

Tämä viiden kohdan ohjeistus on neuvoa-antava, ei pakollinen. Käytän novelli-sanaa, mutta joskus kertomuksen ja novellin raja voi olla häilyvä. Minusta mikä tahansa lyhyt teksti käy, mitään novellin kaavaa ei tarvitse alkaa etsiä voidakseen osallistua.

Kide

Mitkähän novellit olisivat kolahtaneet? Laitetaan nyt vaikkapa seuraavanlainen viiden kohdan lista.

Roald Dahl: William and Mary
Minulla ei ole aavistustakaan onko tätä kieron mielikuvituksen taidonnäytettä suomennettu johonkin kokoelmaan, mutta se on kyllä taattua Dahlia. Tossun alla elänyt vaimo toteuttaa miehensä haaveen kuolemanjälkeisestä elämästä – mutta omilla ehdoillaan. Minulla on tästä tekstistä mielessäni hyvin selkeitä kuvia.

Leena Likitalo: Heikommat kutsuisivat
(Uusrahvaanomaisia tarinoita #1) Tämä on se novelli, joka liikautti aivoissani jotain vinoon ja aiheutti kymmeniätuhansia sanoja. Kiitos.

Anton Tšehov: Mäenlaskun hurma | Leikkiäkö vain? | Leikinlaskua
Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Alkuteos Šutotška. Ei aavistustakaan minkänimisen suomennoksen luin, mutta joka tapauksessa kyseinen novelli johdatti minut Tšehovin pariin silloin joskus 15 vuotta sitten.

Ljudmila Ulitskaja: Goulia
Kiellon päälle nykypäivän venäläistä, Tšehovin jalanjäljissä kulkevaa, joskin optimistisempaa. Tätä ei ole taidettu suomentaa, löytyy ranskaksi kokoelmasta La maison de Lialia et autres nouvelles. Kyseessä on sukupolvien rajat ylittävä rakkaustarina arkisen ankeuden ja venäläisen talven keskeltä.

Ja koska raapaleetkin ovat novelleja, viidenneksi pitää vielä mainita Khuuren taidokas Kehitysvamma. Siinä on kaikki kohdallaan sadassa sanassa.

- - -

Taidan laittaa itselleni vuodelle 2013 novellinlukutavoitteeksi 25 kappaletta. Todennäköisesti joukossa on niin spefiä, klassikoita kuin silkkaa teiniromantiikkaakin. Katsotaan millaisiksi bloggaukset muodostuvat.

Haastan mukaan Kidenovellitalkoisiin, mikäli neidot niin haluavat, Normandian Maryn ja Kielenkieputtajan.

- - -

Vielä pari linkkiä, kohta hengästyttää. Olen kommentoinut muutamaa novellikokoelmaa aiemminkin. Arvioihin pääsee seuraavista:
Anton Tšehov - Vaimoni ja muita novelleja
URS - Huomenna ne tulevat
URS - Pimeyden reunalla

  • Ananas
    Kommentti Lähettäjä: Ananas
    03/12/2012 @ 19:38

    Hei,

    Kielenkieputtaja kiittää! Mainio idea, tosin postauksesi alkupuoli sai minut arvuuttelemaan, että pitäisi kirjoittaa novelli ja kysellä/lähettää palautetta siitä.

    Neito tarraa haasteeseen mielihyvin, jahka kerkiää, tämä viikko vain yksi vuoden kolmesta kiireisimmästä. Ilmoittelen, jahka saan tekstiä aikaiseksi.

  • Mary von Törne
    Kommentti Lähettäjä: Mary von Törne
    04/12/2012 @ 11:45

    Noni, nyt tuli it-haaste. Sopivasti on ne muutama antologiaa tuossa odottelemassa. Tosin novelleja en ole URSia ja Usvaa enempää paljoa lukenut, mutta kaipa sekin on alku.

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    04/12/2012 @ 18:55

    Selvä, siitä vain lyhykäisten kimppuun. :)

  • Simpukka
    Kommentti Lähettäjä: Simpukka
    07/12/2012 @ 16:32

    Sain Marylta tämän saman haasteen ja mainitsin novelliluettelossani kirjoittamasi raapaleen Jänis. Saihan sen mainita?

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    08/12/2012 @ 17:55

    Oi, tietenkin. Olen otettu!

  • Ananas
    Kommentti Lähettäjä: Ananas
    14/12/2012 @ 13:09

    No niin, alkuun päästiin. Mahtaakohan novellipostaus kerrassaan venyä romaaniksi?

    http://kieliniekka.blogimaa.com/Ensimmainen-blogi-b1/Kide-novellihaaste-1-osa-b1-p9.htm

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!