Minä, Meller ja Morrison

Eh, eh, onpas tämä nyt suorastaan kekseliäs otsikko edellisen jatkeeksi.

Mutta, tuijotin Pariisinreissulla tovin Monsieur Morrissonin hautaa. Sen ympärillä on aidat, eli ihan viereen ei pääse, mutta kyljessä olevaan puuhun on liimattu tuhat ja yksi purukumia. Ilmeisesti eleellä on jokin merkitys.

Minä lähinnä halusin pois huminasta ja jonnekin, jossa ihminen voisi istua rauhassa hetken ja kirjoittaa. Ja sen teinkin. Hautuumaat ovat kivoja. Jopa Père-Lachaise, sunnuntai-iltapäivällä ja kun ei ole ainoa turisti. Se on niin valtava, että hiljaisiakin kulmia löytyy. Ja sitä paitsi sunnuntai-iltapäiväksi viikkoja kestänyt sade juuri sopivasti taukosi ja aurinko pisti ujosti nenänsä ulos pilven takaa.

Père-Lachaise
Olen minä rumemmissakin paikoissa kirjoittanut. Mutta tämä kuva sai minut myös vannomaan, että on pakko värjätä hiukset...



Père-Lachaise oli oikeastaan yksi niistä kolmesta paikasta, joissa suunnittelin Pariisissa käyväni. Erään toisen käden vaateliikkeen lisäksi pistäydyin homokirjakaupassa (jep, täällä suuressa maailmassa...) ja nappasin mukaani vinoa romantiikkaa. Niin, ja oivallisen, piskuisen Pariisi-oppaan, jota tuli jo hyödynnettyä. Vinkin tuosta kirjaimellisesti taskukokoisesta oppaasta sain Sarin blogista. Koti-kauppa on siinä hienosti edustettuna.

Paris 100% insolite | After My Own Heart
No kyllä se nyt yrittää suorastaan lavastaa valokuviaan, hömelö.


Kuvasin minä muuten sitä hautuumaata enemmänkin. Laitan otoksia tuonne toisen blogin puolelle, kunhan saan aikaiseksi. Nyt keitän kahvia ja jatkan huimaa vapunviettoani.

  • Dee
    Kommentti Lähettäjä: Dee
    01/05/2012 @ 19:56

    Voitko mennä ajassa taaksepäin ja kertoa Morrisonille terveisiä minulta? :>

    Minulle kelpaisi jokin LAADUKAS vino romantiikka. Ilman sitä miten-tulisin-kaapista-ulos -pohdintoja, ts. ilman syyllisyyttä suuntautumisestaan.

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    02/05/2012 @ 07:58

    Tämä vaikuttaa vähän sellaiselta. Eli gay, out and proud. Mutta mä olen noin enimmäkseen täysin samoilla linjoilla, se jatkuva toiseus ja syyllisyys väsyttää vinossa kirjallisuudessa.

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!