Pitääkö esikoiskirjailijan olla nuori, kaunis ja verkostoitunut?

Joskus muutama viikko takaperin törmäsin vuodelta 2008 olevaan pro graduun (pdf), jossa puhuttiin esikoiskirjailijan markkinoinnista. Minttu Reunamäki oli käynyt läpi artikkeleja ja tutkimuksia esikoiskirjailijoiden markkinointistrategioista ja tarkastellut lähempää Riikka Pulkkista (joka julkaisi esikoisensa v. 2006). Tässä yhteydessä tarkoitan esikoiskirjailijan markkinointistrategialla sitä, kuinka ja minkälaisilla resursseilla kustantamo kirjailijaa markkinoi. Heti gradunsa alkupuolella Reunamäki sanookin, että: "Kai Halttusen (1995, 55) mukaan pienkustantajat keskittyvät kirjaan, sen tekemiseen ja julkaisemiseen, kun taas suuret kustantamot tekevät kirjailijoita."

Yllätys? Ei?

Gradussa tutkitaan mm. sitä, mikä toimii ja minkälaisella julkisuussyklillä, mutta myöhemmin sivutaan myös erästä sellaista piirrettä esikoisteoksen julkaisussa, jota olen jo pitkään mietiskellyt. Mikä on kirjoittajakurssien, kirjoituskilpailujen ja verkostoitumisen merkitys siinä, että saa esikoisteoksensa julkaistua? Kuinka suuri osa viime vuosien esikoiskirjailijoista on sellaisia, jotka ovat saaneet kirjansa läpi ilman, että nimi oli jostain yhteydestä kustantajalle tuttu?

Handwriting

Tätä pohdintaa en missään tapauksessa tarkoita minkäänlaisena henkilökohtaisena hyökkäyksenä yhtäkään tätä mahdollisesti lukevaa esikoiskirjailijaa kohtaan. Kunhan olen pähkäillyt, onko silloin selkeästi altavastaajan asemassa, jos ei ole mahdollisuutta osallistua pitkän tähtäimen kirjoittajakursseille? Kyllä minäkin lähtisin epäröimättä jos fyysinen ruumihini Suomessa sijaitsisi.

Olisihan noita tilaisuuksia. Orivettä ja Nuoren Voiman Liittoa. Aivan varmasti olisi huimaa etua siitä, että tekstintekelettä työstettäisiin pitkäjänteisesti ja kunnon ohjauksen kanssa. Kyllä se lopputuloksessa näkyisi. Mutta en minä opportunistina todellakaan sylkisi myöskään mahdollisuudelle olla oman itseni lisäksi nimi, joka ehkä soittaisi jonkin kustannustoimittajan kelloja.

Pulkkinen on kuitenkin esikoisteoksensa kirjoitusaikana kuulunut Nuoren Voiman Liiton kirjoittajapiiriin, mitä kautta hän on tutustunut kirjallisena mentorinaan mainitsemaansa kirjailija Joel Haahtelaan ja Mikko Aarneen, josta myöhemmin tuli hänen kustannustoimittajansa Gummeruksella. [- - -]

Kustantajan kannalta kirjoituskilpailut tarjoavat mainion tavan
saada yhteyden uusiin kirjoittajiin. (Aarne 2008)

Kytkökset kirjallisuusinstituution eri toimijoiden välillä ovat ilmeisen selviä, mutta kritiikkiä kytköksiä kohtaan ei juuri kuule. Kirjallisten piirien pienuus estää nimettömänkin kritiikin. Voisiko tästä uskaltautua vetämään johtopäätöksen, että osaltaan syy siihen, että vain pieni määrä hyvää kirjallisuutta saa julkisuutta johtuu siitä, että kaikki ovat Riikka Pulkkista lainaten ”tuttusia” keskenään. Pulkkinen itse käyttää sanaa kertoessaan, kuinka sai kustannussopimuksen: ”Puhelin soi. Näytöstä näin, että se oli kustannustoimittaja Mikko Aarne, sillä olimme hänen kanssaan tuttusia.” Pulkkinen oli lähettänyt esikoiskäsikirjoituksensa viidelle eri kustantajalle ja kustannussopimuksen tarjosi hänen tuttavapiiriinsä kuuluva Aarne. ”En ollut yllättynyt. En tiedä miksi”. (Similä 2006, 16.)

Ei ihme, että yksi Tuomisen (1998, 83) esikoiskirjailijatutkimuksen vastaajista suhtautuu julkisuuteen kyynisesti.

Hänen tulee hankkiutua julkkikseksi jo ennen kirjansa julkaisua, itse mainostaa itseään, olla nuori ja kaunis, tuntea tärkeitä ihmisiä apurahojen jakajista, kustantajilta ja kirja-arvostelijoista.

Itse asiassa on ihme, että vain tämä yksi vastaaja näkee kirjallisuuspiirien sisäänpäin lämpiävän pienuuden. Varmaankin moni muu kirjailija on sen myös huomannut, mutta kuten jo mainitsin, niin kirjallisten piirien pienuuden vuoksi on kirjailijan oman tulevaisuuden kannalta edullisinta jättää joitain asioita sanomatta.

Noh, nythän tuosta pienuudesta on puhuttu. Kirjoitettu ihan kovia kansia myöten. Taas yhden kirjablogin Mika myöntääkin hiljattain ilmestyneelle Haluatko todella kirjailijaksi? -teokselle "uuden kirja-alan tiedonjulkistamispalkinnon Pienet perunat".

Handwriting

Häivähtääkö tästä kaikesta kateutta? Ehkä ihan vähän, juuri niiden fyysisten verkostoitumis- ja kouluttautumismahdollisuuksien rajallisuuden takia. Ittepähän läksin. Jos en muuta ole oppinut, niin tiedän kuinka kirjoitetaan Välimeri. Tiedän, että blogihoohailemisen sijaan pitäisi vain kirjoittaa ja kirjoittaa vähän lisää. Löytää energiaa saada nuo keskeneräiset kokoon ja uskoa siihen, että jonain päivänä teen jotain niin hyvää, että se tarttuu kustantajan haaviin, vaikkei minulla olisikaan yhdenkään kustannustoimittajan puhelinnumeroa* tai mahdollisuutta vihjaista oriveteen tai kriittiseen korkeakouluun. Ja onneksi aina on internet. Ja Pariisi.

*Paitsi että onhan minulla, muttei taida olla tarpeeksi kummaa saagaa pöytälaatikossa. Mistä päästään taas takaisin kohtaan "painu kirjoittamaan kulkematta lähtöruudun kautta".

  • Helmi-Maaria Pisara
    Kommentti Lähettäjä: Helmi-Maaria Pisara
    28/10/2012 @ 11:21

    Tuo on hyvin pitkälti totta; monet esikoiskirjailijat tuntevat oikeita ihmisiä. Mutta on myös heitä, jotka eivät tunne ketään ja sinnikkäästi tekstejä kustantamoihin lähettelmällä pääsevät läpi. Minä tunnen kustannusalalta ihmisiä, mutta en ole päässyt sen kautta mihinkään isoon kustantamoon. Ntamoon pääsin, sillä kustantaja Leevi Lehto oli tuttu jo kirjoituskoulusta ja näki jo kouluaikana tekstieni lennon, ja auttoi työstämään käsiksiäni. Samoin auttoivat monen muun kustantamon tyypit, mutta heistä ei ole ollut loppupeleissä mitään “hyötyä". Tunnen hyvin usein itseni ulkopuoliseksi. En kuulu piireihin. Tiedän siis tunteesi. Ehkä me ulkosuomalaiset kirjoittajat voisimme piiriytyä :) Se tapaaminenkin olisi mukava saada aikaiseksi! Menee varmaan keväälle, vai? Tai kevättalvelle?

  • Mary von Törne
    Kommentti Lähettäjä: Mary von Törne
    28/10/2012 @ 11:34

    Ai jai, jos miettii liikaa näitä realiteetteja ja antaa niitten pelotella itsensä sekaisin, voi olla ettei kirjoittamisestakaan sitten tule mitään. Eikä pidä unohtaa, että nuo kurssitukset eivät suinkaan ole ilmaisia, vaan bisnestä, joka elättää joukkoa ihmisiä, jotka mielellään uskottelevat harrastelijakirjoittajille, ettei heistä tule koskaan mitään ilman heidän kurssejaan. Ja vaikka se olisikin osittain totta, ei se tarkoita sitä etteikö niitä ilman voisi saada jotain aikaiseksi, jos tosissaan yrittää. On sitten eri asia haluaako väkrätä vuositolkulla kässäriä, joka ei ehkä kelpaa kenellekään. Mutta omasta henk. koht. vinkkelistä katsottuna: kun tän kerran aloittaa, niin ei tätä sitten enää osaa lopettaakaan, oli se kuinka hullua tahansa.

  • Vera V.
    Kommentti Lähettäjä: Vera V.
    28/10/2012 @ 13:12

    Totuus on, että iso ellei suurin osa esikoiskirjailjoista on verkostoitunut. Joko muodollisen kirjoittajakoulutuksen kautta (Orivesi, Kriittinen, Turun yliopisto, Jyväskylän Yliopisto, Teatterikoulun draamlinja jne.) tai sitten esim. työskentelemällä toimittajana. Hurjan iso määrä viime vuosien esikoiskirjailijoista on toimittajia. Ammattikirjoittajalla toki jo ihan tekstikin saattaa olla sujuvampaa kuin puhtaalla harrastelijalla, mutta kyllähän työssä myös saattaa ihan tutustua eri kustantamoiden edustajiin. Loppupeleissä kuitenkin merkitystä on vain käsiksellä. Jos yhtään lohduttaa, niin tämän vuoden esikoisista ainakin minut ja Matias Riikonen löydettiin ihan käsispinosta. Ensi vuoden esikoisista ainakin Milja Kaunisto on ihan samaa jengiä kuin minäkin, eli ulkosuomalainen “outsider". Kyllä kustantamo on sanonut, että esim. minusta huomaa, että olen koko ikäni kirjoittanut (omien tekstien lisäksi käännöksiä ja lehtijuttuja), mutta ammattitoimittaja en ole koskaan ollut, enkä sitä kautta ketään tuntenut. Itse asiassa yksi kustannustoimittaja luki käsikseni ja antoi korjausehdotuksia siksi, että meillä on yhteinen tuttava, mutta kyse oli toisesta kustantamosta kuin Gummeruksesta, josta en tuntenut entuudestaan ketään.

    Tsemppiä ja uskoa sekä itseesi että tekstiin. Minulta vasta kolmas käsis meni läpi, siihen asti kyse oli harjoittelusta.

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    28/10/2012 @ 17:41

    Pisara,
    Joo, se ulkosuomalaistapaaminen pitäisi saada aikaiseksi. Kun jollakulla olisi energiaa järjestää. Mun on hyvä sanoa että joo joo, mutta toivottavasti joku päivä ihan oikeasti ajattelisin sitä.

    Mary,
    tuo “käsiksen väkrääminen vuositolkulla” on kyllä joka tapauksessa varmaan edessä, oli kurssitettavana tai ei. Mitään järkeähän siinä ei ole, mutta silti näyttää olevan meitä hulluja jotka moiseen ryhtyvät O_o.

    Vera,
    joo, kyllä se ehkä vähän lohduttaa. sinua ajattelinkin tätä kirjoittaessani, että onneksi jotkut vain löydetään ja sillä hyvä.

  • Rina
    Kommentti Lähettäjä: Rina
    28/10/2012 @ 21:33

    Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä postaus. Noinhan se taitaa mennä, verkostoitumien tuo lisäapuja sen tärkeän kynnyksen ylitykseen. Sama pätee ihan työnhakuunkin. Jaa-a, nyt aikani ei riitä työnteon ohella oriveteilyyn tai kriittiseen korkeakouluun, mutta viiden vuoden päästä voisi ollakin saumaa.
    Lohduttavaa, että Vera sai käsiksensä lävitse ilman verkoston apua eli ei se sitten ihan mahdotonta ole. Vaikkakin kait harvinaista?

  • Mary von Törne
    Kommentti Lähettäjä: Mary von Törne
    29/10/2012 @ 12:38

    Veran esimerkki on lohduttava ja onneksi hänenkään tapaus ei ole mikään kerran tuhannessa vuodessa. Ottakaamme mallia: sinnikkyydellä (3. käsis läpi!) ja tahdolla voi päästä pitkälle ja siinä on minusta enemmän meriittiä kuin joku joka tuntee jonkun joka tuntee jonkun…

    Mikä on muuten se apu/asia, joka mielestänne olisi kiva lisä meille kirjoittaville ulkkareille? Itselleni tuli mieleen esilukija(t). Verkkoilun ansiosta onkin jo yksi* haavissa, mikä jo sinänsä on iso juttu harrastelijalle. Jonkinlainen esilukijapiiri ehkä.

    *kiitos M (syystouhotusten takia Lille-visite joskus vähän myöh.)

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    30/10/2012 @ 12:01

    Kiitos itsellesi, olisi loppunut moneen kertaan usko vaaleanpunaisen ekan version kanssa ilman. Ja saa tänne tulla myöhemminkin.

    Esilukijapiiristä ei varmaankaan olisi haittaa. Tai sellaisesta, joka toimisi olkapäänä kun harmittaa, ettei pääse mihinkään. Ulkosuomalaiskirjamessut.

  • Anna
    Kommentti Lähettäjä: Anna
    01/11/2012 @ 09:09

    Hei,

    olen itsellinen kielenkieputtaja ja harrastajakirjoittaja. Julki toistaiseksi vasta lukemistotekstejä. Minuun sopii verkostoitua verkossa, jos tahtoo lukijaa, kielentarkastajaa tai jutustelijaa. Menestystä, Calendula ja muut.

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    03/11/2012 @ 01:56

    Kyllä joku ihan varmasti verkostoituu. Kielenkieputtelijoita aina tarvitaan.

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!