Pöytälaatikko

Pysyttelen vieläkin kaukana blogeista ja kaikenlaisesta painetusta tekstistä (noh, uutisotsikkoja lukuunottamatta). En halua tietää, mitä muut tekevät, enkä etenkään halua tietää miten he sen tekevät. Se on vain suora tie epämääräiseen vertailuahdistukseen joka hyökkää kimppuun hyvin lahmaannuttavana.

Sen sijaan olen kirjoittanut. Sulkenut silmäni ja korvani siltä, miltä pitäisi näyttää ja kuulostaa. Mikä sopii mukaan. Mikä on klisee ja mikä ei. Ollut tietoisesti ajattelematta sitä, kuinka kauas mielikuvitus tuntuu kadonneen, kuinka mielelläni kirjoittaisin luonnostaan kummallista kieroa huumoria, joka ei paperilleni halua ilmestyä.

Olen vain kirjoittanut. Tulta ja yllättävän paljon kylmää vettäkin. Tiedän kuinka tulukset toimivat ja vahingossa opin senkin, että poronkusema tosiaan on vanha lappalainen matkamitta. Jälkimmäisellä ei tosin ole mitään tekemistä tarinan kanssa. Puolentoista viikon saldo neljä komiaa henkilöä, melko monta peninkulmaa, 12 500 sanaa and counting.

Tavallaan tuntuu hyvältä. Ainakin niin pitkään, kun aktiivisesti pitää poissa mielestään sen, että muille kuin minulle tarina on aivan evvk. Pöytälaatikko, mitä jos taas rupeaisit parhaaksi kaverikseni?

Ei vielä palautetta
Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!