Sari Luhtanen - Kaikkea kaunista

Luin pitkästä aikaa tuoreehkoa suomalaista chick littiä. Käytin hyväkseni Elisa kirjan joulutarjouksen, ja ongin käsiini sähköisen version Sari Luhtasen Kaikkea kaunista -kirjasta. Ihan ongelmitta ei tämänkään DRM-suojatun opuksen lukeminen sujunut, saatoin opettaa miehelle pari uutta suomalaista kirosanaa. Mutta siitä enemmän lopussa, ensin puhutaan kirjasta.

Annan elämä on kaunista, ja sen täytyy olla. Poikaystävä Aki on kuin lasillinen viileää vettä, Armanin puku istuu kuin mies olisi kaadettu siihen. Isän uusi naapuri Harri puolestaan tuo mieleen pannuun palaneen kahvin ja kantaa c-kasetteja pursuavaa muuttolaatikkoa, jossa lukee Tyynyliinoja. Isä on muutenkin tyylisärö Annan maailmassa, kunnon naturistina Ensio aloittaa kehonkaraisun varhaiskeväästä.

Nyt onni saa täyttymyksensä: Cara-lehti, kauneusalan raamattu, asettaa Annan kauneushoitolan Nereidin ehdolle Vuoden hoitolaksi! Mutta kauan uneksittu turvekylpyhuone ei toteudukaan ranskalaisen hienostuneesti, eikä elämä taivu Annan muottiin.

Sari Luhtanen - Kaikkea Kaunista
Sari Luhtanen - Kaikkea kaunista
Tammi, 2012

Kuvio on kaikessa kepeydessään ja "coming-of-consciousness"-tarinana hyvin perinteisen chicklitmäinen. Tai oikeastaan tunnelmaltaan jollakin tapaa "Anni Polva meets chick lit". Mitä suomalaisessa viihdekirjallisuudessa ei aivan voi välttää, eikä tarvitsekaan. Ja kansi on muuten aika kiva. Valokuvakannet ovat helposti muovisia, mutta tämä saa hyvälle tuulelle.

Kääntäjänä ja Maisa & Kaarina -sarjakuvan toisena tekijänä paremmin tunnettu Luhtanen kirjoittaa hyvää suomea ja soljuvasti etenevää tarinaa, joka on kuin puraisu makeaa omenaa keskellä talvea. Kesäistä ja helposti nieltävää. Mukana on toimivaa huumoria, toimintaa riittää ja kohtaukset on rakennettu taiten. Siinä kaikessa on jotain kovin... visuaalista, sarjakuvamaista. Silti kirja jätti minut vähän kylmäksi. En tiedä oliko syy yksioikoisessa etenemisessä, siinä että paikoitellen loikitaan eteenpäin huimaa vauhtia, vai siinä, että alkupuolisko kirjasta on vallan ennalta-arvattava. Onneksi se lopulta saa ilmaa siipiensä alle, loppupuoliskon luki hymyillen, niin huimia kuin kuviot olivatkin. Tai ehkä juuri siksi. Olisin vain suonut, että loikka olisi otettu pikkuisen aiemmin.

Kevyenä ja helppolukuisena viihdekirjanahan tämä on omiaan, sellaisena jota luetaan auringossa laiturilla, eikä edes yritetä löytää syvempiä tarkoituksia.

Laitoimme Carasta tulleet tarrat ja kyltit edustaville paikoille. Rakensin Lumin kanssa uuden ja näyttävän ikkunasomistuksen. Viikonloppuna tein erilaisia sotasuunnitelmia ja laskelmia. Vyötä pitäisi kiristää, mutta olihan Helena Rubinsteinkin vielä miljardöörinä ottanut eväät mukaan töihin. Ei ylellisyyksiä muutamaan kuukauteen.

– Eikö kenkiäkään? Seikku kysyi, kun kuuli säästäväisyysjulistukseni.

– Ei etenkään kenkiä, minä vastasin, ja ystäväni huokasi myötätuntoisena.

Ehkä oli hyväkin, että Aki oli vielä poissa, ja sain keskittyä täysin hankkeeseen. Valveunet oli nyt siirretty syrjään ja oli toiminnan aika.

Eikä vain Nereidin, vaan myös isän suhteen. Olin mukavuudenhalussani ollut liian leväperäinen, ja vapaan viikonlopun aikana olin ehtinyt potea omantunnontuskia, kun olin jättänyt isän omiin hoteisiinsa. Vai podinko tuskia siitä, etten tuntenut tuskia?

Kaikkea kaunista ovat lukeneet blogistaniassa myös ainakin Vauhko ja Kirjakirppu.

- - - - -

Niin, ja sitten siihen DRM-kopiosuojausihanuuteen. Purkaus on jatkoa *tähän*.
Puolitoista tuntia. Puolitoista tuntia tappelua tietokokeen Windows-puolen kanssa. Rekisterin siivoamista käsin. Paljon googlausta. Lopulta vanhempi version Adoben ADE:sta, siitä ohjelmistosta, joka on Mariaa mukaillen helvetin seitsemäs piiri. Ja pakollinen, jumalavita pakollinen, jos aikoo ostaa DRM-suojattuja kirjoja Elisalta tai muistakaan kaupoista.

Sitten vasta sain ohjelmiston toimimaan ja Ihan Rahalla ostetun kirjan koneelleni. (Tähän hymiö, joka nostaa tympääntyneenä toista kulmakarvaansa.)

Taistelijan tien tässä vaiheessa iski kohta "hmmm vol. 2".

Koska minulla ei ihan vielä ole e-kirjanlukijaa, opus pitää lukea tietokoneelta. Mutta en minä halunnut jumiutua pöydän ääreen tuon ison koneenmölkäreen eteen, enkä varsinkaan käynnistää Windowsia joka kerta kun haluaisin päästä kirjaani käsiksi.

Kun se oli kerran ostettu, niin halusin lukea sitä sohvalla, siltä laitteelta, joka on nytkin sylissäni, joka kulkee aina laukussani, ymmärtää luentoja, junaa ja kahviloita... mutta puhuu vain Linuxia. Eli ei siis halua sisälleen Adoben H7P* -ohjelmistoa, eikä siten ymmärrä kopiosuojauksia.

Näpäkkänä tyttönä siirryin lainsuojattomaksi, naksaisin kopiosuojauksen irti ja siirsin tiedoston sinne minne halusinkin. Moiseen lainsuojattomuuteen meni kaiken googlauksen ja ohjeiden lukemisen kanssa noin viisi minuuttia, seuraavalla kerralla osapuilleen viisi sekuntia. Ohessa ihmettelin suu auki, jotta "mikäs tän idea nyt oikein olikaan, jos tää on näin helppo ottaa poies?"

Ihmiskunnalla on kuitenkin vielä toivoa. Sekä Elisa kirja, että kai muutamat muutkin kauppiaat, myyvät myös "vesileimattua" kirjallisuutta, ilman kopiosuojauksia. Osuuskummalla on ollut ihan perustamisesta lähtien periaatteena myydä kirjojen sähköiset versiot ilman DRM:aa. Ehkä muutkin kustantajat tekevät vähitellen samanlaisia päätöksiä. Maksavan kuluttajan hyppyyttäminen ja ärsyttäminen ei voi olla hyvä markkinointikeino.

[* H7P = Helvetin 7. piiri. ADE on saanut uuden lyhenteen. Kiitos.]