Sophia Blackwell - After My Own Heart

I was grateful, a tad complacent maybe, bordering on the kind of smug-bastard cheerfulness usually only seen on celebrities and toddlers. On good days I told myself that this, my happiness, was my contribution to the universe. On bad days, I knew that was basically crap.

Taannoin mainitsin ostaneeni Pariisin-reissulla vinoa romantiikkaa. Sain kirjan luettua jo tovi sitten ja siitä lähtien olen yrittänyt sanoa siitä jotakin. Heikosti onnistuen.

Todettakoon, että pidin kirjasta. Paljon. Se osoittautui erinomaiseksi lajinsa edustajaksi. Hyviä kirjoja on kahta sorttia: niitä, joista haluaa heti kertoa suureen ääneen ja niitä, joita pitää pyöritellä hetki.

Tämä kirja ei muuta maailmaa. Se ei edes välttämättä ole Britannian lahja kanakirjallisuudelle. Se kuitenkin sai minut pysähtymään lukemisessani paikoitellen, tuntemaan sitä sellaista katkeransuloista melkeinkateutta: "Miksi minä en osaa sanoa asioita näin?"

Sophia Blackwell - After my own heart

Takakannessa lukee seuraavasti:

Evie Day has never wanted a boyfriend – she’s gay, out and proud, and as far as she’s concerned, her life is perfect that way. But when her girlfriend leaves her for a leggy blonde, everything changes – her flat, her friends, her future – and she finds herself having feelings for an old friend, who just happens to be a man. To say that things aren’t turning out the way she planned is an understatement.
With her best friend Jamie’s Big Fat Gay Wedding looming on the horizon, Evie struggles to choose between her ex, her old friend, a new best friend in the form of a beautiful, chaotic burlesque artist, and a grumpy but distracting new flatmate.
All she wants is to find The One, but for Evie, thinking straight never did come naturally.

Juoni kantoi alusta loppuun ja lyhyiden lukujen ansiosta kirja soveltui oivasti työmatkalukemiseksi. Junassa ehti lukea parikin lukua. Miellyttävää oli myös se, että Evien tarjokkaiden moninaisuus ja laidasta laitaan ailahtelevat tunteet säästivät lukijan ennalta-arvattavuudelta. Kuvio selviää oikeastaan vasta parin viimeisen luvun aikana. Blackwell käyttää oivasti hyväkseen kasan chick lit -kliseitä, muttei kuitenkaan liikaa ja henkilöt ovat kaikki miellyttäviä. Inhimillisiä, virheineen, mutta ketään ei tarvitse inhota. Ei edes sitä perfektionistipomoa.

Parantaa olisi voinut aikatasojen selkeyttä. Välillä hypätään aikatasosta toiseen, vain muutaman virkkeen ajaksi ja lukijan pitää ihan miettiä, että missäs nyt oltiinkaan. Toinen asia, joka paikoitellen meinasi ärsyttää, oli tietynlainen "käänteissyrjintä" useimpien henkilöiden asenteissa. Se saattaa olla tarkoituksellista, ja luultavasti onkin, mutta vähempikin alleviivaaminen olisi riittänyt. Kun Evie tunnustaa viettäneensä yön vanhan ystävänsä Roshanin kanssa (kyllä, Roshan on mies), lähes kaikkien reaktio on "What? Are you straight?". Tuntuu kuin homojenkin maailmassa oltaisiin ainoastaan joko tai.

Kieli on kaunista (sikäli kuin minä kykenen englannin hienouksia arvostamaan) ja kuvailut vallan toimivia. Sophia Blackwell on kolmikymppinen, Oxford-koulutettu esiintyvä runoilija, burleskiartisti ja esikoiskirjailija*. Tausta näkyy paitsi tunnelmanluonnissa, myös hyvin vahvasti teemoissa. Blackwell on kirjoittanut siitä, mistä tietää. Apples and snakes -sivusto esittelee kirjailijan hauskasti: "Sophia Blackwell is a performance poet, cabaret vamp, burlesque wannabe, feminist lesbian warrior princess and Italian pasta-momma. Born in Newcastle, polished at Oxford and living in North London, she’s been on the poetry scene for five years after winning her first slam and getting her first paycheque - which was immediately spent on petrol and a curry."

Tämä oli niin lupaava esikoisromaani, että jään uteliaisuudella odottamaan seuraavaa.

- - -
* Hirttäisivät minut jos tunnustaisin kutsuvani palkittua runoilijaa "esikoiskirjailijaksi", mutta millä nimikkeellä pitäisi kutsua ihmistä, joka julkaisee ensimmäisen proosateoksensa?