Suosikkihenkilöitä ja yksi alku

Ei vain mustaa valkoisella -blogissa tehdään kirjahaastetta, jossa muun muassa esitellään lempihenkilöhahmoja kirjallisuudesta. Jäin ihan minäkin miettimään.

Yleisesti olen hirvittävän allerginen typerille hahmoille. Olivat ne sitten kirjallisuudessa tai vaikka elokuvissa. Siksi monet komediat ovat ihan kärsimystä. Mikään ei ole niin raivostuttavaa kuin hahmo, joka toimii täydellinen epäloogisen tajuamattomasti ja sitten sitä pitäisi pitää hauskana. Tämän takia esim. Kira Poutasen Rakkautta au lait ei ollut minun kirjani. Mun teki mieli kuristaa Lara Autio heti ensi sivuilla. Toinen ärsytyksen aihe on silkka saamattomuus. Onneksi Marny ei ollut Rock Chicksien ainoa päähenkilö. Sitä olisi voinut läimiä useampaan kertaan.

Mutta piti kertoa lempihahmoista, ei ärsytyksestä. Vaikea kysymys.

Jos ensin naishahmoja... F.H. Burnettin klassikon Pikku prinsessan Sara Crewe on jo lapsuusajan rakkauksia. Omatoiminen, tehokas ja positiivinen olematta mikään Pollyanna. Nykykirjallisuudesta mieleen on jäänyt yksi naispäähenkilöistä Pirjo Rissasen Kevätniemi -trilogiassa. Minä pidin jostain syystä Marikkasta kovin. Kehityksestä raggarinuoresta perheenäidiksi. Ylipäätään koko trilogia oli kovin positiivinen yllätys. Mainio lukuromaani.

Lempparimieshahmoa oli vaikeampi löytää. Mutta sitten totesin, että olen aina pitänyt Ken Follettin tavasta kirjoittaa pahiksia. Ne ovat vakoojia ja tappajia, mutta samalla inhimillisiä ihmisiä omine kaipuineen, kykyineen ja heikkouksineen. Monesti syy "pahuuteen" on lähinnä siinä, että ovat sattuneet syntymään "väärälle" puolen rajaa. Hyvä esimerkki on vaikkapa Aavikkoleijonan (The Key to Rebecca) päähenkilö Alex Wolff, natsivakooja. Lukija ei ole ihan varma, haluaako pahiksen häviävän lopussa.

camel shadow

Follettista ja Aavikkoleijonasta tulikin mieleeni. Maija puhui taannoin tarinan aloittamisesta tehokkaasti. Kyseisessä kirjassa on yksi parhaita lukemiani alkuja:

  The last camel collapsed at noon.
  It was the five-year-old white bull he had bought in Gialo, the youngest and the strongest of the three beasts and the least ill-tempered: he liked the animal as much as a man could like a camel, which is to say that he hated it only a little.

Itseasiassa muuttuu tuosta vielä tehokkaammaksi, mutta koska en halua vääntää lukijoideni vatsaa, saavat uteliaat käydä lukemassa alun vaikka Amazonista. (Nuo Amazonin ennakkoselaukset ovat muuten käteviä, näkee miten kirja alkaa ennen kuin hairahtuu tilaamaan.)

* * *
[Kuva: Bluesmoon, CC by-nc-nd 2.0]

  • Dee
    Kommentti Lähettäjä: Dee
    09/06/2012 @ 09:55

    Voi, älä edes aloita Marnysta… Mikä turha… vitun… äää… saatana.

  • B. N. / Lukuhoukka
    Kommentti Lähettäjä: B. N. / Lukuhoukka
    10/06/2012 @ 01:38

    Kiva postaus!

    Minäkään en pidä typeristä hahmoista. Himoshoppaajan päähenkilö oli esimerkiksi sietämätön.(Kaveri pakotti lukemaan.) Poutaselta olen lukenut kaksi kirjaa, Ihanan meren ja Kotimatkan. En muistaakseni tykännyt jälkimmäisen päähenkilöstä ollenkaan.

    En nyt keksi lempihahmojani. Mutta pidän ainakin Colferin Artemis Fowlista. Colferilla on muitakin hyviä hahmoja.

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    11/06/2012 @ 10:28

    Mun pitäisi joskus lukea Poutaselta muutakin kuin se Rakkautta au lait, saattaisi saada paremman kuvan kirjailijan taidoista.

  • Tiina
    Kommentti Lähettäjä: Tiina
    11/06/2012 @ 10:31

    Monia tuntuu ärsyttävän kovasti tuo Kira Poutasen kirja. Melkein tekisi sen takia mieli lukea se itsekin :D

    Pikku prinsessasta pidän minäkin paljon :)

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    11/06/2012 @ 16:17

    Heh, se ei kyllä ole mikään paksu opus, sen lukee iltapäivän välipalana vaikka kansituolissa terassilla (tai sateen sattuessa teekupin vieressä sisällä). Oikeastaanhan mulla tökkäsi alussa erääseen sinänsâ merkityksettömään asiavirheeseen, joka olisi ollut kovin helposti tarkistettavissa.

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!