Turhuuden turhuus

  – Mulle tuli kyllä nyt vaan kamala olo kun mä kerroin ton, Marsalkka sanoi. – Tuli sellainen fiilis että mä olen maailman paskin jutunkertoja, se niinku alko tosi eeppiseen sävyyn ja sitten se vaan loppu saman tien.

Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani

Tätä nyt on jotenkin liikkeellä kirjoittajablogistaniassa. Tätä turhuuden tunnetta itse kullakin. Minä ahdistuin eilen. Pirujako mä yritän kirjoittaa, kun en kuitenkaan osaa enkä saa aikaiseksi ja sekin vähä mitä saan aikaiseksi on ihan mitätöntä ja pläääh. Ja sen lisäksi viimeisen kuukauden on satanut eikä mulla edes ole suklaata. Eniten viduddaa niin sanotusti kaikki.

Valittamista ja ahdistusta voi löytää esim. seuraavista asioista:

- Mikä mielikuvitus? Mistä ihmiset oikein keksivät ideoita, kun omalla kohdalla tuntuu, että pää on yksi suuri aukko. Musta sellainen, joka imee kadotukseen kaiken hyödyllisen, eikä sitä enää koskaan nähdä.

- Mikä kielitaju? Mulla on puhekieliongelma. Ensilukija aiheellisesti tökkii sitä punakynällä ja mä korjaan omalla tahollani ja luen ääneen ja mietin, voiko sanoa "sun kanssasi" vai pitääkö sanoa "sun kanssa". Prkl, en kirjoita enää ikinä kuin savolaisia henkilöitä. Niiden suuhun voi laittaa liudennuksen. Että sinun kanssasj, niin. Tästä aiheesta minulle todettiin, ettei se ole oikea ongelma, mutta on se nyt jo täydellisen väärin, jos ei ihminen saa toisinaan olla draamakuningatar.

- Mitkä 33 000 sanaa? Sanovat toiset, että heillä on vaikeutena se, että teksti on liian pitkää. Menee jaaritteluksi. Sivujuonteet lähtevät omille teilleen. Tapahtuu jotain kummaa. Mä yritän sanoa ja kertoa ja lisätä. Ja siltikin Vaaleanpunaisessa Kässärissä on huimat 33 000 sanaa. Eihän semmoista kukaan ota vahingossakaan vakavissaan.

- Mikä aikaansaamattomuus? Tiedän mitä pitäisi kirjoittaa. On jopa jonkinlainen kuolemanlinja olemassa. Ja sen sijaan, että ottaisin virtuaalisen kynän käteeni, hakisin kaupasta samppanjaa motivoijaksi (se liittyy tarinaan!) ja kirjoittaisin, avaudun aiheesta blogissani.

- Koko viikon sataa. Eikä minulla ole vieläkään suklaata.

Muumipeikko

Jottei nyt kuitenkaan menisi pelkäksi valittamiseksi, niin toisessa blogissa listasin päivän valopilkkuja. On niitäkin, onneksi.

  • Dee
    Kommentti Lähettäjä: Dee
    24/04/2012 @ 16:37

    Hei oikeasti, kirjoittajien veteen on nyt ilmiselvästi sekoitettu jotakin. KAIKKI angstaa. Ehkä se on tämä että kevät ei tule? Koska kaikkien muiden kuin itsensä kohdalla tuntuu että kyllähän tuo nyt osaa varmasti kirjoittaa.

  • ahmu
    Kommentti Lähettäjä: ahmu
    24/04/2012 @ 20:23

    Eikä, ihan mahtava tuo muumi! Niin mun fiilikset nyt.

    Mutta ei, tää on selvästi jotain tarttuvaa. Se leviää kuin rutto! Help.

  • Rooibos
    Kommentti Lähettäjä: Rooibos
    24/04/2012 @ 21:00

    Juuh, huhtikuu on kuukausista julmin. Siitä se johtuu. Ehkäpä toukokuun puolella helpottaa :).

  • Lukuhoukka
    Kommentti Lähettäjä: Lukuhoukka
    24/04/2012 @ 21:35

    Munkin vedessä on jotain… on ollut jo pitemmän aikaa…

    Huhtikuusta pidän, se ei ole se ongelma… hmm… Tämä kommenttini on järjetön, pahoittelut.

  • Susi
    Kommentti Lähettäjä: Susi
    24/04/2012 @ 21:52

    Minäkin allekirjoitan tuon väitteen: veteen on sotkettu jotain. Niin tehdään joka kevät. Johtuuko se lumien sulamisesta? Vapun jälkeen tunnelma onneksi tavallisesti nousee. Vai vapun aikana – miten ihmiset haluavat :D

    Minä lupaan huomiselle hilpeämmän päivityksen! Ihan totta.

  • Leijona
    Kommentti Lähettäjä: Leijona
    25/04/2012 @ 07:28

    Voih surkeita netti/bloggaustaitojani, olisin heti halunnut varastaa angstisen muumin <3
    Angstin voin kehittää (huhtikuun kunniaksi, tai vaikka koko kevään, sillä en erityisemmin pidä siitä) paitsi kroonisesta ajanpuutteesta myös siitä että teksti syntyy liian helposti -kääk, entä jos tietämättäni plagioin!

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    25/04/2012 @ 09:47

    Voi Leijona, helppous on vähän kateutta aiheuttava huoli :D

    Mutta joo, huhtikuillakin on taipumuksena loppua. Ehkä tästä vielä päästään paremman kuun puolelle.

  • Mary von Törne
    Kommentti Lähettäjä: Mary von Törne
    25/04/2012 @ 11:26

    Noh noh tsoh tsoh, eipäs nyt aleta ihan isse-misérableksi siel.

    Näitä sadekausia tulee, niille ei voi mitään. Välillä pää tarvitsee vain aikaa asioiden jäsentelyyn ja silloin kirjoittaminen en suju.

    Sitten on tuo tekstinmuokkausfobia, sille ei voi muuta tehdä kuin napsasta siltä niska katki ja ryhtyä hommiin. Kappale kerrallaan tai rivi tai sana. Se on hidasta ja tuskaa täynnä, mutta sitä ei voi välttää.

  • Zapiska
    Kommentti Lähettäjä: Zapiska
    25/04/2012 @ 14:12

    Hannu Taanila on juuri nyt Ylen radiopersoonana. Toimittaja kysyi häneltä ideoiden keksimisestä. Taanilan vastaus oli mainio.
    - Ideoita ei keksitä ne tulevat. Idea on kuin pieru joka tulee kun suoliston tilanne niin määrää. Kun ihminen imee tietoa kaikin keinoin ja joka paikassa aivan varmasti tulee myös ideoita.

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    26/04/2012 @ 08:51

    Mary,
    joo, päätin jo nousta murheen alhosta ja hyökätä tekstin kimppuun. Uuden tuottaminen tosin on aika nihkeää, mutta jos sekin tässä vähitellen. Pitäispitäis.

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!