Työkalujen perässä

Pakotan itseni pitämään näppini erossa Vaaleanpunaisesta Kässäristä. Siihen saakka, kunnes saan tummemmalla punaisella tuhrittuja sivuja takaisin esilukijaraukaltani. Yllättävän vaikeaa se on. Joka ilta olen avannut tiedoston ja lisännyt jonkin rivin, muuttanut jotain toista. Pyöritellyt tyttöjä mielessäni edestakaisin, vaikka oikeastaan pitäisi pyöritellä sivuhenkilöitä.

Myös Mystillisen Pariaikaansaannoksen raakaversio toteuttaa tällä hetkellä tehtäväänsä ensilukijoiden kidutusvälineenä. Heitä jopa säälin, sieltä seasta on nimittäin bongattu sellaista virhettä ja epäloogisuutta, ettei tosikaan.

Mutta todistettu on, että kuolemanlinjan asettaminen tehostaa jopa luovaa työskentelyä. Kuten fiksuimmat kirjoitusoppaissa väittävät. Saa runnomaan tekstin raakaversion valmiiksi. Ei se välttämättä paljoa huonompi ole kuin hitaammin tehty. Enemmän virheitä, kyllä, mutta noin niin kuin pohjimmiltaan.

Seuraavaan projektiin on idea. Toistaiseksi ainoastaan idea. Ei juonta, ei tarinaa. Mielikuvanpuolikas henkilöistä ja lähtöasetelma. Vaaleanpunaista Kässäriä kirjoittaessa pohjalla oli kaksi pöytälaatikossa hengannutta novellia ja sitten vain koetin tehdä "jotain" sen päälle. Nyt ehkä voisin ihan ottaa jonkin suunnittelutyökalun käyttöön. Mikään ei ole toistaiseksi aiheuttanut semmoista "tuota haluan kokeilla!" -fiilistä. Jokaisella oppaalla ja jokaisella kirjoittajalla tuntuu olevan omat suosikkinsa. Miten siitäkin saa selvää.

Työkalut kuusioavaimet

Vaikeaa on.

Noh, ennen kuin saan aikaiseksi kokeilla jotain fiksua, voin vaikka lueskella aikani kuluksi Kirjoittajatreffejä. Varsinkin tämä postaus raakatekstin lihottamisesta sopii minulle hyvin. Mulla on vähän tapana kirjoittaa hirvittävän tiivistä. Oivallinen taito työelämässä... kirjoittaessa vähemmän, ellei sitten halua keskittyä raapaleisiin.

[Kuva: Leon Brooks]

PS: Pitäisiköhän mun lisätä tunnisteisiin "strukturoitu prokrastinointi"?

Ei vielä palautetta
Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!