Helena Waris - Uniin piirretty polku

Sain joskus tuossa viime kesänä tai syksyllä kummallisen päähänpinttymän. Se taisi tulla sieltä, kun joku totesi tekstistäni, että "tästä tuli jotenkin mieleen Helena Waris". Otin sen ensin kehuna (tietenkin) ja vasta sitten aloin miettiä, että "Jaa, mikäs se tämä tämmöinen Waris on?"

Noh, Google kertoi.

Päähänpinttymäni muuttui lukuhaluksi, ja kun nyt viimeinkin sain vaaleanpunaisen e-lukijahärpäkkeen, ostin ensimmäisenä itselleni Uniin piirretty polku -kirjan.

EBook reader

Kirjan päähenkilöinä on kolme sisarusta, Aile, Troi ja Arni, jotka ovat lapsina joutuneet erilleen toisistaan suuren palon ja aallon vieminä ja unohtaneet menneen ja toisensa. Aile Kamomilla on kasvanut Mataramuorin ottolapsena, mustatukkaisena ja noidaksi haukuttuna. Troi Talviyö on pelätty ja ihailtu sotilas. Perheen vanhin, Arni odottaa kaukana Pohjankonnussa ikuisen talven keskellä ja on ainoa joka kantaa muistoja.

Tarina kuljettaa sisaruksia paitsi etsimään toisiaan, myös mennyttä... ja rakkautta.

Helena Waris - Uniin piirretty polku
Kansi: Tuuli Juusela
Otava, 2009

Waris on kutonut kasaan kiehtovan fantasiatarinan, jota on vaikea päästää käsistään. Niitä kirjoja, joiden kanssa miltei harmittelee, että työmatkat ovat liian lyhyitä. Parissa päivässä minä tämän luinkin. Kirja on sekoitus silkkaa mielikuvitusta ja vanhoja myyttejä ja uskomuksia. Miljöö tuoksuu osin muinaiselta Suomelta, metsineen ja tapoineen, mutta on silti varsin ajaton ja paikaton. Tarina kulkee eteenpäin jouhevasti ja vaikka henkilögalleria on laaja ja nimiä paljon (jokaisella keskeisellä henkilöllä useampi), lukija pysyy mukana.

Voisin sanoa, että tämä oli semmoinen neljän tähden fantasiakirja. Pidin hurjasti, mutta viides jäisi saamatta oikeastaan siksi, että muutamat käänteet olivat melko helppoja ja ennalta arvattavia. Etenkin tarinan alkupuolella. Sellaisia, että jonkin aiemmin tehdyn pohjalta saattoi olettaa, jotta näinhän tässä käy. Tavallaan mentiin todella helposti juuri siihen suuntaan kuin lukija toivoikin, eli yllätyksellisyyttä ei ollut valtavasti. Samoin oikeastaan olisin kaivannut sivuhenkilöihin vähän enemmän säröä. Nyt kaikki olivat jotenkin kummallisen miellyttäviä, henkilöiden tielle tulleet esteet johtuivat aivan muusta kuin henkilökemioista. Ei siinä, en minä mitään Hirveitä Antagonisteja kaipaa, mutta joissain tilanteissa olisi ollut draaman aineksia enemmänkin.

Kyllä tämä pakottaa minut lukemaan trilogian seuraavankin osan. En ole mikään sarjalukija, joten onneksi Uniin piirretty polku oli ihan omilla jaloillaan seisova teos, mitään ei jäänyt pahasti kesken.

Ainiin, löysinkö yhtäläisyyksiä omaan tekstiini? Suurilta linjoilta en tokikaan, mutta kyllä siinä hassuja yksityiskohtia oli. Ehkä etenkin... tuoksu.

  • Vilma
    Kommentti Lähettäjä: Vilma
    23/10/2014 @ 14:26

    Kamomilla on kyllä nimeltään Aile ei Aili :)

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    27/10/2014 @ 21:21

    Hyvinkin mahdollista :) Tämän siitä saa, kun kirjoittaa tarkistamatta. Pitääpä korjata.

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!