Rakastui hienolta kuulostavaan sanaan

Vallan ihastuin. Pieneksi hetkeksi. Ihmisiin jotka puhuvat fiksuja. Päädyin jostain syystä Oulun kirjailijayhdistyksen lehden Stiiknafuulian sivuille. Siellä oli hirveästi kaikkea kivaa.

Saatoin etenkin ihastua Pauliina Vanhataloon, joka ensin puhuu chick litistä ja seuraavassa numerossa kirjailijan mielenterveysongelmista.

Tai, noh jos tarkkoja ollaan, chick litistä puhui Veera Vaahtera, mutta annettakoon pieni epämääräisyys ulkosavolaiselle anteeksi. Näyttävät niin samalta. En ole koskaan ollut hyvä tunnistamaan ihmisiä naamasta.

Veera, miksi näytät aivan Pauliina Vanhatalolta?
”Luultavasti siksi, että meillä on paljon yhteistä. Olemme molemmat kolmekymppisiä oululaisia kirjailijoita ja asumme samassa osoitteessa.”
[---]
”Jos Vanhatalo ajattelee, että todellisuuden tutkiminen on väylä elämän kestämiseen, minä uskon, ettei pieni todellisuuspako vahingoita ketään. Sitä paitsi maailmassa on tilaa kaikenlaisille tarinoille. Vakavia ja älyllisiä tutkielmia tietysti tarvitaan, mutta niin tarvitaan myös kepeitä, pirskahtelevia ja hyväntuulisia romansseja.”
[---]
”Arvelen, ettei ihminen voi kannatella uskoa rakkauteen yksin. Siinä mielessä muusat – ihmiset, jotka tukevat ja innostavat sekä herättävät näkemään ja kokemaan elämän eri puolia – ovat ehdottoman välttämättömiä. Mutta tällaiset suhteet voivat hyvin olla vastavuoroisia, toisin kuin perinteiset taiteilija-muusa -mallit antavat ymmärtää.”

Coffee love

Melko naulankantaan Vanhatalo löi myös joulukuun numeron mietinnöillä kirjailijan mielenterveydestä. Vaikka en olekaan kirjailija, ihan kirjoittaja vain (joskin joku eksyi blogiini googlesta hakusanalla "maria carole kirjailija", mikä lämmitti suunnattomasti), niin samankaltaista epävarmuutta ja ahdistusta on ollut nilkoissa. Minulle kirjoittaminen ei tarkoita leipää pöytään. Ei edes murusia. Ei vielä ainakaan toistaiseksi. Silti olisi valehtelua sanoa, että se on pelkkää keveää nautintoa. Jollain tapaa hullu pitää olla kirjoittaakseen tavoitteellisesti.

Amerikkalainen kirjailija Elizabeth Moon listaa nettisivuillaan kirjailijan henkistä hyvinvointia kuormittavia tekijöitä. Eristyneisyys, itsetarkkailu, liikunnan puute, epäsäännölliset työajat, huono ruokavalio ja auringonvalon puute voivat Moonin mukaan aiheuttaa masennusta tai pahentaa sitä. Ammatillinen ja taloudellinen epävarmuus leimaavat kirjailijan työtä. Ei ole vain kirjoittajan itsensä vallassa, saako hän töitään julki, ansaitseeko hän teoksilla rahaa, löytääkö hän innostuneita lukijoita ja kunnioittavia kriitikoita.
[---]
On toisteltava itselleen, että kaikki järjestyy, pulmat ratkeavat ja ettei mikään ole maailmankaikkeuden mittakaavassa kovin vakavaa. Että kirjoittaminen on mahdollista, vaikkei lopullinen vastaus elämän mysteeriin löytyisi tälläkään kertaa. Ettei mikään kaadu siihen, vaikka kriitikon mielestä teos olisi epäkiinnostava tai sen julkaiseminen seurausta kustantamon huonosta arvostelukyvystä. Kirjailijan työssä tarvitaan herkkää sydäntä ja edes jokseenkin tasapainoista tunne-elämää, myös kohtalaisen hyvää mielenterveyttä. Kaikista näistä täytyy pitää jatkuvasti huolta.

Viime kädessä kirjailijan henkistä hyvinvointia tukee, paradoksaalista kyllä, itse kirjoittaminen. Houkuttelemalla tähän epävarmaan ammattiin kirjoittaminen aiheuttaa ongelmia, ja sitten se tarjoaa itseään ratkaisuksi niihin. Tarinoita kuvittelemalla oman elämän huolet ja epäreiluudet asettuvat järkevämpiin mittasuhteisiin. Mikään ei paikkaa tunnetta hallinnan puutteesta niin tehokkaasti kuin se, että elää joitakin tunteja fiktiivisen maailman kaikkivaltiaana.

Yksi pieni toive minulla vain on Stiiknafuulian taittajille: 52 megan pdf-tiedosto on ns. saamarin iso, kolmannes riittäisi näköisversioon.

  • Kananlihalla
    Kommentti Lähettäjä: Kananlihalla
    09/02/2013 @ 21:33

    Mukavaa, kun päädyit oululaisen lehden sivuille. Mitä ilmeisemmin sinne on viime aikoina päätynyt moni muukin. (Tieto on peräisin FB:ssä, jossa päätoimittaja kommentoi statistiikkaa.)

    Mielenkiintoista myös tuo esille nostamasi aihe kirjoittajan/kirjailijan henkisen hyvinvoinnin riskeistä. Yllätyin, kun aihetta ei ollut kommentoitu.

    Meistä kovin moni haaveilee siitä, että voi oikeasti jättää ns. päivätyön ja alkaa kirjoittaa ns. työkseen. Minullekin se on ollut unelma pitkään.

    Mutta kun tarkemmin rupean miettimään asiaa, siis rehellisesti ja realistisesti, onko se sittenkään tavoittelemisen arvoinen asia, ainakaan pitkäaikaisena tapana kirjoittaa? Kirjoitin aiheesta blogiini, mutta vain omasta näkökulmastani, en syvällisempää tietoa tuoden niin kuin sinä olet tehnyt. Aprikoin vain, olenko sittenkin tehokkaampi (ja tasapainoisempi) kirjoittaja, kun kirjoitan päivät muualla, ihmisten keskellä, ja järjestän muulle kirjoittamiselle aikaa ns. työkirjoittamisen rinnalla.

    Aikoinaan freenä olo oli minulle kamalaa aikaa. Mikä ajasta tekisi erilaisen, jos kirjoittaisin kirjaa? (Kamalalla kuittaan lyhyesti yksinäisyyden ja sen tosiasian, ettei kenenkään kanssa voinut jakaa yhtään mitään. Myös työtahti oli kammottava ja palkkiot laihoja. Kaiken päälle söin, miten sattui, ja ulkoilin - en koskaan päivällä.)

    No, taitaisin kuitenkin kiljuen jättäytyä täyspäiväiseksi kirjoittajaksi (= kirjailijaksi). Mutta kun unelma on monelle suuri, on hyvä kuitenkin aikuisten oikeasti pohtia unelman varjopuolia. Hassuinta on ajatus, että kun täyspäiväinen kirjoittaminen vihdoinkin onnistuisi, vihdoinkin olisi kirjailija, kaikki muu ikään kuin pyyhkiytyisi pois, kun vain saa kirjoittaa. Eihän se tietenkään niin mene. Ei ensinkään. Siitä se vasta alkaa - savotta.

    Olet aivan oikeassa: jollain lailla täytyy olla hullu kirjoittaakseen tavoitteellisesti. Yksi ratkaisu pysyä selväjärkisempänä on pitää kirjoittaminen vain yhtenä elämänosana, yhtenä tavoitteena, ja nauttia siitä(kin), että on mahdollisuus hankkia elantonsa muualta. Kirjoittamista se ehkä hidastaa, mutta onko tässä nyt niin kiire :)

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    09/02/2013 @ 23:33

    Hienoa mietiskelyä. Mä veikkaan, että todella moni kirjailija heittäytyisi mielellään täyspäiväiseksi… ja sitten kuitenkin taustalla on se toimeentulon saamisen epävarmuus, joka todennäköisesti aiheuttaa useille ahdistusta. Omasta näkökulmasta ihanteellisin olisi tilanne, jossa voisi tehdä kivaa päivätyötä esim. kolmena päivänä viikossa ja kirjoittaa lopun aikaa.

    Asia riippuu paljon varmasti siitäkin, millainen on oma ammatti-identiteetti. Minulle (ja ilmeisesti sinullekin) se on melko tiukasti sidoksissa päivätyöhön. Kirjailijuus olisi vain jotain sivutyönä tehtävää. Jos taas oma identiteetti kiertyy selkeästi sen kirjailijuuden ympärille, niin silloin olisi varmaan houkuttelevampaa jättää kaikki muu pois.

  • Robert Brantberg
    Kommentti Lähettäjä: Robert Brantberg
    10/02/2013 @ 10:58

    Kiitos mainiosta kolumnista. Selvitämme hra toim.siht. Ilpon kanssa tuota mainitsemaasi tiedostokokoa. Tuli yllätyksenä, liian iso on.

  • Kananlihalla
    Kommentti Lähettäjä: Kananlihalla
    10/02/2013 @ 11:01

    Ammatti-identiteetti. Siinä on varmasti yksi avainasia. Hyvin kiteytetty, jälleen kerran. Tätä pitää mietiskellä omassa itsessään tovi.

  • Kananlihalla
    Kommentti Lähettäjä: Kananlihalla
    10/02/2013 @ 13:38

    Hiihtolenkkiä viisaampana on lisättävä vielä, että vaikka (tällä hetkellä) ammatti-identiteetti sanoisi mitä, asialla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, eikö pyrkisi kirjoittamaan täysin ammattimaisesti. Ja toisin sanoin: se, että on oma ammatti-identiteetti on vahvasti ns. päivätyölähtöistä, ei millään muotoa ole este hyvän kirjan kirjoittamiselle :)

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    10/02/2013 @ 19:28

    Robert Brantberg,
    kiitos, kiva kuulla että vinkki hiipi oikeisiin korviin.

    Kananlihalla,
    Tokihan se ei mitään estä. Toivottavasti. Paitsi ehkä niinä pisimpinä ja raskaimpina viikkoina. Mutta ehkä se auttaa pikkuisen siinä oman pään pitämisessä pinnalla. Tulee mietittyä muutakin kuin kirjoittamista (kirjailijuutta).

  • Kananlihalla
    Kommentti Lähettäjä: Kananlihalla
    11/02/2013 @ 09:13

    Hesarista tuli vastaan mielenkiintoinen teksti. Kas tässä: http://www.hs.fi/tyoelama/Intohimo+on+hyv%C3%A4+bisnes/a1360384122444
    Ehkä homman nimi onkin se, että kun saan kirjoittaa myös viralliseksi työkseni, olen kiinni intohimossani mielekkäällä tavalla (vaikka romaani odottaakin kotona) :D
    Niin ja raskaat ja pitkät viikot. Ah, miten opettavaisia ne ovat! Itsekuri ja perslihakset koetuksella.

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!