Lyhytarvioissa suomalaista fantasiaa

Olen lukenut läpi kesäkirjapinoa. Koska lienen laiska, enkä varmaan saa aikaiseksi kokonaista blogipostausta jokaisesta, päätin koota pinossa olevat fantasiakirjat yhteen ja samaan, lyhyemmiksi arvioiksi.

Luvassa siis huomioita seuraavista:
Helena Waris - Sudenlapset / Talviverinen
J.S. Meresmaa - Mifongin perintö
Päivi Honkapää - Viides tuuli
Anne Leinonen ja Ismo Loivamaa (toim.) - Ihmeen tuntua

- - -

Helena Waris - Sudenlapset ja Talviverinen

Sudenlapset ja Talviverinen ovat kiitellyn Pohjankontu-trilogian toinen ja kolmas kirja. Ensimmäisen, Uniin piirretty polku, luin tammikuussa. Silloin totesin, että kyseessä oli ilahduttava, semmoinen neljän tähden fantasiakirja.

Sudenlapset jatkaa itsenäisenä teoksena ensimmäisen kirjan tarinaa, parikymmentä vuotta myöhemmin. Voidaan siis oikeutetusti olettaa, että päähenkilöiden joukossa on eritoten Uniin piirretyn polun henkilöiden jälkeläisiä. Tapahtumapaikat pysyvät pitkälti entisellään, ja siksi seassa navigoiminen on miellyttävämpää, jos on lukenut ensimmäisen osan. Sinänsähän tämä kyllä pysyy omilla jaloillaan.

Kirjana Sudenlapset on tietyllä tapaa kypsempi, siitä puuttuu ensiromaanin tuntu. Toisaalta se vie jotain pois spontaaniudesta, toisaalta hävittää myös niitä piirteitä, jotka saattoivat Uniin piirretyssä polussa ärsyttää. En tiedä kummasta pidin enemmän, mutta se on sanottava, että tätä luin välillä aamukahteen saakka, koko kirjan läpi reilussa vuorokaudessa.

Talviveriseen ei mennyt juuri sen kauemmin. Ajallisesti kirja sijoittuu kahden edellisen lomaan. Siinä paikoitellen kerrataan ensimmäisen ja toisen tapahtumia, tällä kertaa erään trilogian keskushenkilön, Troin, näkökulmasta. Se siis nivoo trilogian kasaan, ja sulkee tapahtumat, jotka Sudenlapsissa jäivät hieman auki. Talviverinen oli lukukokemuksena mielestäni trilogian paras osa, mutta jäin hieman miettimään syytä, miksi se oli irrotettu erilliseksi kirjaksi. Tavallaan olisin halunnut nähdä sen lukuina edellisissä osissa. Ja sitten kuitenkin... toimi se näinkin.

Parasta: Lampaat voivat olla fataaleja eläimiä suurille sotureillekin.

Sudenlapset Talviverinen Mifongin perintö

- - -

J.S. Meresmaa - Mifongin perintö

Puoleentoista kertaan luettu kirja. Ensimmäisen kerran aloitin viime syksyn Suomenlomalla, ja sitten loma otti ja loppui auttamatta kesken. Nyt päätin organisoida itseni paremmin, ja lukea tämän "nuoren tekijän voimannäytön" ihan viimeiselle sivulle saakka. (Krhm, minulla on oikeus kutsua kaikkia itseäni nuorempia "nuoriksi", joten hän olkoon sellainen.)

Kirja on lajiltaan sen sorttista fantasiaa, joka on jäänyt minulta vähiin. Se ammentaa häpeämättä anglo-saksisesta fantasiaperinteestä, jossa luodaan selkeästi omanlaisensa maailma syntymäkertomuksineen ja historioineen, tehdään kartat, eletään jossain hivenen keskiaikaisessa ympäristössä ja matkustetaan paljon. Sellaisena se aivan varmasti miellyttää käännösfantasiasta nauttivia.

Mifongin perintö on vauhdikas lukuromaani, jossa käänteitä riittää. Juonittelun lomaan uppoavat tarinan keskushenkilöt, puuman kanssa kulkeva Dante Rondestani ja Merontesin nuori prinsessa Ardis. Enimmäkseen pidin kirjasta, vaikka sitä vaivasivatkin paikoitellen kysymystauti ja liian helppojen yhteensattumien kautta ratkeavat kuviot. En myöskään osannut pitää juonta varsinaisesti yllättävänä. En sitten tiedä, olinko jo useita arvioita luettuani spoilautunut liiaksi tapahtumista. (Sanottakoon muuten, että trilogian kakkososan, Mifongin ajan, takakansiteksti spoilaa mielestäni tätä ensimmäistä kirjaa turhan paljon.)

Kirjan jälkipuoli pysyi kasassa paremmin ja kiinnosti paljon enemmän kuin alkuosa. Hahmot alkoivat viimein saada syvyyttä ja jalansijaa tarinassa, eivätkä vain haikailleet ja ajautuneet tilanteesta toiseen. Ja vaikka pelkäsinkin avointa loppua, niin eihän tuo pahasti avoimeksi jäänyt.

Parasta: Linn. Fantasiaan tarvitaan merirosvoja, joilla on mu... miekkaa.

- - -

Päivi Honkapää - Viides tuuli

Ymmärsin kuinka pinnallista ja häilyväistä kiinnostukseni Tiehen ja Gaiamiin oli. Ne olivat vain tausta jolla aioin maalata tarinani. Olin halunnut Tielle, koska olin kuvitellut sen olevan tarinoista suurin. Olin kuitenkin löytänyt tositarinan, sellaisen joka on olemassa omasta voimastaan eikä välttämättä tarvitse edes kuulijoita ympärilleen.

Viides tuuli on, kuten näköjään fantasian pitää, trilogian avausosa sekin.

En meinannut millään saada otetta tästä kirjasta. Tilanteeseen vaikutti ehkä se, etten ollut tarpeeksi keskittynyt lukiessani, sormeni lipsuivat. Tipuin kyydistä tasaisin väliajoin, enkä enää tiennyt missä oltiin ja kenestä puhuttiin. Henkilöitä on hurja liuta.

Viides tuuli kertoo tarinaa reolaisen lammaspaimenen Sawanan äänellä. Tarinaa mistä? Niin. Sawanan etsimisestä kai. Hänen kulkijan verestään, hänen harhailuistaan tuulen ja tarinoiden perässä. Päähenkilöt eivät tiedä minne ovat menossa ja mitä kaipaavat, ja tavoitteen puute leimasi koko kirjaa. Onneksi tämäkin kasaa itsensä ja tuulensa selkeämpään nippuun loppua kohden.

Kieli on kaunista ja mietittyä, kielikuvat onnistuneita ja herkkiä. Kirja on varmasti paljon osuvampi lukijalle, joka ei kaipaa varsinaisen yksisuuntaista juonta, vaan viihtyy tuulen, tarinankerronnan, mietiskelyn ja sisäisen kamppailun parissa. Tai ehkä minullekin, jonain toisena hetkenä.

Parasta: Liikkumattomat puut ja purjevarastot.

Viides tuuli Ihmeen tuntua

- - -

Anne Leinonen ja Ismo Loivamaa (toim.) - Ihmeen tuntua: Näkökulmia nuorten ja lasten fantasiakirjallisuuteen

Lykätäänpäs tämäkin mukaan listaan, vaikka kyseessä ei olekaan romaani, vaan vuonna 2006 ilmestynyt kokoelma artikkeleja fantasiakirjallisuuden ympäriltä. Muutenkin kuin vain lapsia ja nuoria koskien, vaikka kirjan nimessä nämä kohderyhmät mainitaankin. Usean kirjoittajan kokoelma esittää määritelmiä siitä, mitä oikeastaan on fantasia ja millaisiin lajityyppeihin se sitten jakautuu. Näkökulmia on niin kirjoittajien kuin kustantamojen puolelta, ja näin seitsemän vuotta myöhemmin oli mielenkiintoista lukea, mihin suuntaan nuorten fantasiakirjallisuuden ennustettiin liikahtelevan. Helppoa ei ennustaminen näköjään ollut, paranormaali romantiikka puuttuu mietinnöistä täysin.

Luin kiinnostuneena, vaikken ihan ymmärtänytkään Boris Hurtan Sata vuotta pohjoista fantasiaa ja Liisa Rantalaihon Fantasia Leena Krohnin lasten- ja nuortenkirjoissa -tekstien paikkaa kokoelmassa, joka muuten tarkasteli genreä varsin yleisesti.

- - -

Ja loppuun vielä sananen kummastelua kirjastojen hyllytyslogiikasta.

Joroisten kirjastossa (tai Toenperän kirjastossa, kuten nimi nykyään kuuluu) Helena Wariksen teokset olivat aikuisten fantasiahyllyssä ja Mifonki-sarja nuorten osastolla. Eniten hämmennystä aiheutti kuitenkin Viides tuuli: se oli sijoitettu lasten fantasiahyllyyn, vaikka minä en parhaalla tahdollanikaan saanut ajateltua lastenkirjana teosta, jonka ensimmäisellä sivulla on mm. lause: [---] mitään ei ollut tehtävissä historian vyöryessä kohti hetkeä jolloin minä seisoin tuhoutuneen kaupungin verta ja vettä valuvilla raunioilla enkä itkenyt kyyneltäkään.

  • Joku
    Kommentti Lähettäjä: Joku
    24/06/2013 @ 09:00

    Löysin Sudenlapset hyllyyni alennuksesta, ja tajusin sitten, että tämähän oli sarjan keskimmäinen osa. En ole vielä lukenut.

    Voisiko sarjan käytännössä lukea niin, että sovittaisi kolmannen osan luvut ykkösen ja kakkosen väleihin (jos tietäisi, mihin väleihin)?

    Olen lukenut Tarua sormusten herrasta pari kertaa niin, että luen joko vain parin hobitin tarinan tai muun seurueen tarinan, tietämättä ja olematta tietoinen, mitä muille ja muualla maailmassa tapahtuu. Se on - wow. Se on jotain toista, lukukokemuksena intensiivinen, aivan erilainen.

    Avaa näkökulmia kaikkitietävään kertojaan, ja miten se ei välttämättä aina ole hyvä asia. …vaikka lopulta, jos lukee molemmat tarinat, saakin tietoonsa “kaikki” ne legendat kerrottuina niin kuin ne kirjassa ovat kerrottuina - toisin sanoen muutenkin kuin jälleennäkemisen jälkeen suusanallisesti kerrottuina ja laulajien laulamina legendoina, tiiliskiveä tiiviimpinä tarinatiivisteinä.

    Hmm. Mitenkähän sitä osaisi hyödyntää omassa ajattelussaan. Tiivistämisen eri tasojen vaikutusta tarinaan - tai asiaan kuin asiaan - joka aina kuitenkin on eri asia kuin koettu kokemus.

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    25/06/2013 @ 13:50

    Aloin ihan miettiä tuota ristiin lukemista. Teoriassa, miksei, jos sietäisi sen tietynasteisen toiston, jolla tarinaa Talviverisessä sijoitetaan aikakontekstiin. Tosin meleko paljon siinä saisi hyppiä.

    Onpa muuten mielenkiintoinen tapa lukea Sormusten herraa. Pitäisi varmaan joskus koettaa itsekin. Kuka näkee ja mitä. Mahtaisi olla opettavaista. O_o

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!