"Mä en tykkää lukea suomalaista kirjallisuutta"

Erinäiset variaatiot otsikon kommentista ovat osuneet eteeni monilla tahoilla, useaan otteeseen ja jo vuosien ajan.

Joka ikinen kerta kyseinen toteamus jättää minut yhtä hölmistyneeksi. Miten voidaan laittaa johonkin yhteen laatikkoon "suomalainen kirjallisuus" ja sitten todeta, ettei pidä siitä? Vielä jotenkin ymmärrän, että kieltäytyy lukemasta jotain tiettyä genreä. En minäkään juuri kauhuun tai vaikkapa scifiin koske. Mutta se, että ei lue juuri ollenkaan omalla äidinkielellään kirjoitettuja kirjoja, joista löytyy valikoimaa ihan laidasta laitaan. Sitä en ole koskaan tajunnut.

Tätä näkee vieläpä yllättävän paljon runsaasti lukevienkin ihmisten keskuudessa (tai jopa niiden, jotka itse kirjoittavat, sanoi Lukuhoukka *tämän tekstin kommenteissa*).

Koivukylän kirjaston lastenosasto

Kerran sitten toisaalla intterwebsissä avasin virtuaalisen suuni ja kysyin, että "Miksi ihmeessä?"

Sain seuraavanlaisen vastauksen:

"Mun mielestä suomalaisessa kirjallisuudessa on ihan erilainen tunnelma verrattuna ulkomaalaiseen kirjallisuuteen. Sitä on vaikea selittää; jotenkin tuntuu, että suomalainen kirjallisuus arvostaa liikaa esimerkiksi näitä perisuomalaisia luonteenpiirteitä, melankoliaa, sisua, karskiutta, kateutta... ja kirjailijat tuntuvat korostavan lähes poikkeuksetta tiettyjä teemoja ja piirteitä, esimerkiksi luontoa, maaseutua, historiaa ja kulttuuria.
Vaikka niitä ei varsinaisesti pystyisi lukemaan muuta kuin rivien välistä, hahmot ja tunnelma suomalaisissa kirjoissa on mulle aina samanlainen. Suomalaiset eivät osaa luoda oikeasti onnellisia loppuja, ja tän takia mulle jää lähes poikkeuksetta ristiriitainen olo kirjan loputtua. Pätee myös tuohon ylempänä mainitsemaani Puhdistukseen, se oli todella hienosti kirjoitettu, mutta tunnelma oli edelleen kauhean suomalainen. Tämä siis mun mielipiteeni, tietysti myönnän etten ole lukenut kaikkia mahdollisia suomalaisia kirjoja, mutta tällainen yleinen fiilis mulle on niistä jäänyt."

Tätä samaa komppasi pari muutakin keskustelijaa. Tietysti kannattaa suhteuttaa kommentit siihen, että sanojat ovat melko nuoria, parikymppisiä ja sen alle, mutta perusongelma kävi hyvin ilmi. Synkkyyttä ja melankoliaa, niistä on suomalainen kaunokirjallisuus tehty.

Olen lukenut niin paljon hienoa ja ei-melankolista suomalaiskirjallisuutta, etten osaa olla samaa mieltä, mutta kieltämättä moinen kommentti herätti miettimään mielikuvia, joita (nuorilla) suomalaisesta kirjallisuudesta on. Hahmot ja tunnelma aina samanlainen - - - eivät osaa luoda oikeasti onnellisia loppuja. Niin. Osin on totta sekin, että selkeästi positiivisia ja yksinkertaisen onnellisesti loppuvia tarinoita ei ehkä sittenkään kirjoiteta kovin paljoa. Tai ne koetaan kuuluvaksi lasten- ja nuortenkirjallisuuteen. Aikuisille suunnatulla romaanilla tulee olla Sanoma, eikä loppuratkaisu saa ainakaan olla liian helppo. Kirjan pitää herätellä ja jäädä mieleen. Jos se vain viihdyttää ja jättää päällimmäiseksi tunteeksi höttöisen hyvän olon, jokin on pielessä. Ainakaan kirjaa ei voi ottaa kovin vakavasti.

Noh, keittiöpsykologia sikseen. Vilkaisin netistä tämän hetken myydyintä kotimaista kaunokirjallisuutta. Esim. Bookplus-kaupan 14 myydyimmän listalla on yhdeksän tuohon jokseenkin vakavamieliseen kategoriaan menevää. Kuudessa niistä on tapahtumien keskustassa tai taustalla sota.

Tuo on toki vain nopea katsaus myydyimpiin. Mutta toisaalta myydyimmistä myös puhutaan eniten. Ei minua tuolta pohjalta ihan hirveästi ihmetytä, miksi nuori ihminen kokee suomalaisen kirjallisuuden olevan synkkää, melankolista ja perisuomalaisia luonteenpiirteitä korostavaa.

Itse tykkään lukea kevyttä ja optimistista kirjallisuutta. Elämä on liian lyhyt siihen, että koko lukuaika pitäisi jotenkin optimoida ja suorittaa. En siis tarkoita, että "vakavien" kirjojen lukeminen olisi suorittamista muiden kuin itseni kohdalla. Mutta kun päivät ovat pitkiä ja aina vaan sataa, niin nautin kirjallisuuteni mielelläni helpossa ja hyvän fiiliksen jättävässä muodossa. Eikä sen tarvitse tarkoittaa aivotonta höttöä.

Kommenttilaatikossa saa kertoa, niin minulle kuin muillekin, ehdotuksia suomalaisista kirjoista, jotka onnistuivat olemaan positiivisia ja jättivät mukavan jälkimaun.



- - -
[Kuva: Koivukylän kirjaston lastenosasto, HelMet-kirjasto, CC by 2.0]

  • Maija Haavisto
    Kommentti Lähettäjä: Maija Haavisto
    10/01/2013 @ 08:59

    Joku sanoi, olisiko ollut NaNoWriMon foorumilla, että ei tykkää lukea suomalaista kirjallisuutta siksi, että se tapahtuu yleensä Suomessa, ja hän haluaa lukea jostain eksoottisemmista ympäristöistä (en ole varma käyttikö hän sanaa eksoottinen, mutta kyse oli nimenomaan kirjojen tapahtumapaikasta). Hän ei kai lue scifiä tai fantasiaa, sillä muutenhan tuota ongelmaa ei olisi. Tosin eivät kai Oksasenkaan useimmat kirjat sijoitu Suomeen…

    Minä en yleensä tykkää kirjoittaa kovin onnellisia loppuja, ihan vain siksi, että en koe niitä kovin realistisina. Onnellisen lopun voi saada jos lopettaa tarinan juuri oikeaan kohtaan, mutta joku naimisiinmeno/vauvan saaminen jne ovat aika kliseisiä loppuja. Tosin yleensä riippuu ihmisestä, onko kirjoittamani loppu hänen mielestään onnellinen vai ei (useimmissa romaaneissani, yhden loppua ei kyllä saa mitenkään positiiviseksi). Yhdessä on kyllä aika yksiselitteisesti onnellinen loppu.

    “melankoliaa, sisua, karskiutta, kateutta” No, kahta edellä mainittua kirjoistani kyllä löytyy, mutta melankolia taitaa olla yleismaailmallinen litficin ominaisuus. Ja sisua on yleensä pakko olla, koska sisuttomat hahmot vastoinkäymisten edessä ovat ärsyttäviä. “luontoa, maaseutua, historiaa ja kulttuuria” Noita ei kyllä ihan hirveästi kirjoissani esiinny. Uudessa on vähän historiaa, mutta ei lainkaan Suomen historiaa. :-P

    Olen vähän huono suosittelemaan ei-synkkiä kirjoja, kun enemmän luen itse sellaisia. Sotakirjoista en kyllä yleensä välitä, enkä mistään klassisista suomalaisista bestsellerkirjailijoista. Yksi tulee mieleen: Mangopuun alla on aika karua tavaraa paikoitellen, mutta se on kuitenkin selviytymistarina (ja erittäin hyvin kirjoitettu sellainen, jossa on myös huumoria), joten siitä jää hyvä mieli.

  • Mary von Törne
    Kommentti Lähettäjä: Mary von Törne
    10/01/2013 @ 10:23

    Lähdin oikein urakalla etsimään tuota suomalaista kirjallisuutta, jota mielelläni lukisin ja monenlaista on vastaan tullut. Sitä suurta suomalaista romaania en ole vielä löytänyt, mutta hauskintahan on matka eikä määränpää. Tosin juuri nyt luen Aki Raatikaisen Kristallikuningasta ja saattaapa olla, etten parempaa tämän vuoden aikana luekaan. Muuta hauskaa suomalaista: Juoppohullun päiväkirjat. Eikä pidä unohtaa Paasilinnoja.

  • Morre
    Kommentti Lähettäjä: Morre
    10/01/2013 @ 14:36

    Pikainen vinkkikommentti:
    Ymmärrän tuon ongelman ja ajatusmaailman. Sanon sen kotimaisen kirjallisuuden opiskelijana ja siten varsin paljon kotimaista kirjallisuutta lukevana.

    Mutta on niitä hyvänmielen kirjojakin:
    esim. Juhani Ahon Rautatie on minusta perustunnelmaltaan valoisa, vaikka siinä vähän pelätäänkin uuden (juna) uhkaa.
    Kaari Utrion kirjoissa on traagisia tapahtumia, mutta monesti prinsessa saa prinssinsä lopussa.

  • Dee
    Kommentti Lähettäjä: Dee
    10/01/2013 @ 18:35

    Puhun ehkä lähinnä ikäluokastani mutta ehkä isoillakin ihmisillä on kummallisia suhtautumistapoja:

    Minä olin tosi pitkään sitä mieltä että en pidä nuortenkirjoista. Tämä johtui siitä että - koulun pakkokirjoista saaman mielikuvan takia - en viitsinyt mokomiin tutustua. Nythän aloin ihan vahingossa kirjoitta teineille. Wnb-filosofin päätelmä: jos dissaa jotain isoa lokeroa (esim. nuortenkirjallisuus/suomalainen kirjallisuus) ei vain ole tarpeeksi perehtynyt asiaan. Vähän sama juttu kuin että minä mainostan etten diggaa ei-realismia. Miksi sitten Nälkäpeli on minusta paras viime vuonna lukemani kirja? Sitä paitsi suomalaisten juttujen dissaaminen on melkeinpä suomalaista kansanperinnettä tai jotain. Vähättely ja tsillain. Se kuuluu kulttuuriin. Luulen että ihmiset eivät välttämättä ajattele kovin syvällisesti tuollaista laukoessaan.

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    10/01/2013 @ 20:50

    Kirjallisuus, kuten muutkin taidemuodot, ovat vähän sellaisia, että jos ei ihan hirveästi harrasta ja osuu pari -kolme kertaa harhaan, niin hommasta menee helposti maku. Sitten vaaditaan ihan päättäväisyyttä, että ottaa itseään niskasta kiinni ja tutustumalla tutustuu johonkin, joka tuntuu melko p*skalta. Varsinkin lukeminen on helposti aikaa vievä asia.

  • B. N.
    Kommentti Lähettäjä: B. N.
    11/01/2013 @ 06:52

    Selkeän positiivisia ja onnellisia tarinoita kirjoitetaan varmaan kaikkialla maailmassa vähemmän? Niistä kun vaikeampi repiä draaman kaarta.

    Ainakin Parkkisen kirjat ovat optimistisia, ovat toki nuortenkirjoja. Aika monissa kirjoisssa on sekä synkkyyttä että valoisuutta, minkä minusta on hyvä.

    Hassuinta kotimaisen kirjallisuuden vähättely on silloin, jos itsekin haaveilee julkaisusta Suomessa. Silloinhan sitä vähättelee omaakin tekstiään.

  • Dee
    Kommentti Lähettäjä: Dee
    11/01/2013 @ 14:17

    Bee, eikä vähättele, silloin on suomalaisen kirjallisuuden yläpuolella. Mielestään siis. ;)

  • Joku
    Kommentti Lähettäjä: Joku
    11/01/2013 @ 15:57

    Heh. Tätä synkkäleimaista kirjallisuuskäsityskäsitystä on näköjään liikkeellä muuallakin, ja toiveita “jostain iloisemmasta kivasta välillä” (aika paljon kirjallisuusspoilereita kyllä joukossa, alkaen Jäästä ja päättyen Siniseen linnaan):
    http://kirstiellila.blogspot.fi/2013/01/kiitti-tusti.html

    Näyttäisiköhän tilanne eriltä, jos lukijalta kysyttäisiin kuuden kuukauden päästä?

    Vai ovatko kirjat synkkiä siksi, että niitä kirjoitetaan pimeässä talvessa (koska eihän kukaan nyt Suomen kesässä käytä aikaa kirjojen kirjoittamiseen…)? Tosin samasta syystä kansainvälinen NaNoWriMo siirrettiin alkuperäisestä marraskuulle, enkä tiedä, näkyvätkö siinä suomalaiselle kirjallisuudelle varatut perimmäiset luonteenpiirteet… :-P

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    11/01/2013 @ 16:31

    Totta kai me kaikki olemme suomalaisen kirjallisuuden yläpuolella! Eiku, siis… ;)

    Joku,
    kiitos linkistä, en ollutkaan jostain syystä tullut lukeneeksi tuota. Musta olisi loogista, että pimeässä kirjoittaisi itselleen valoa, mutta ehkä se ei ole loogista muiden mielestä.

  • Johanna
    Kommentti Lähettäjä: Johanna
    14/01/2013 @ 17:28

    Minua kiinnostaisi kovasti tietää, mitä nämä suomalaisen kirjallisuuden dissailijat sitten lukevat. Minkä tyyppinen kirjallisuus heitä kiinnostaa ja mitkä suomalaiset kirjat ovat tuottaneet heille pettymyksiä?

    Jos tykkää lukea esim. chicklittiä, niin olen vähän samaa mieltä, se ei jostakin syystä suomiversiona oikein iske. Mutta genrejä on niin monenlaisia, kuten näissäkin kommenteissa on jo todettu.

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    14/01/2013 @ 20:47

    Se on ihan totta, että tietyissä genreissä pitää mennä sitä kuuluisaa merta edemmäs kalaan, jos meinaa enemmälti lukea. En minäkään ole vielä mitään poikkeuksellista suomalaista chick lit -kirjaa lukenut, mutta ehkä se vain odottaa (kustantamista, koska Vaaleanpunainen, kröhöm. Tai siis…)

    Tietyt aallot rantautuvat hitaasti. Pitäisi varmaan seuraavan kerran kysyä, että “mitä sä sit luet?”

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!