Milja Kaunisto - Synnintekijä

Ensi kertoja kuulin huhuja Synnintekijästä varmaan jo ennen sen ilmestymistä. En muista varsinaisesti mistä, mutta oletettavasti ainakin Miljan itsensä blogista. Minulla kun on jostain kumman syystä taipumuksena toisinaan harhailla ranskansuomalaisten blogeja lukemassa.

Olin siis varovaisen kiinnostunut kirjasta. Historiallisille pohjille kirjoitetut kirjat ovat usein mielenkiintoisia, joten tämäkin pääsi "kunhan joskus joudan suomalaiseen kirjastoon" -listalle. Kävi kuitenkin niin, että e-kirjatarjous puri nilkasta, ja opus saapui virtuaalisia teitä aina tänne Pohjois-Ranskan kylmän keskelle saakka.

Eletään 1400-lukua. Olavi Maununpoika, vastavihitty pappi, saapuu Pariisiin tarkoituksenaan opiskella Sorbonnen yliopistossa. Olavi on säntillinen ja hyveellinen, uskoo hievahtamatta juuri niin, kuin hänelle on opetettu. Ainakin siihen saakka, kunnes tapaa opiskelutoverinsa, älykkään, kiehtovan ja hyväsukuisen Miracle de Servièresin.

Kaunisto - Synnintekijä
Milja Kaunisto - Synnintekijä
Gummerus, 2013
Kansi: Tuomo Parikka

Minä en voinut huonovointisuudeltani edes sulkea silmiäni, kun porton rietas nauru kaikui taas päässäni ja hänen reitensä ja naisenaukkonsa tukkivat tieni.

”Minä”, vedin syvään henkeä, ”en aio koskaan yhtyä naiseen. Naisen katala suonsilmäke on painajainen. Kuka tietää mitä sen kätköissä odottaa? Miksi se on niin kätkettynä eikä rehdisti esillä kuten miehinen elin? Se on kuin nainen itse, lymyävä, valheellinen, vaarallinen ansa. Siihen ei voi luottaa.” Huohotin pelon saadessa vihdoin minusta kokonaan otteen. ”Luoja tietää, että voisin vannoa siveysvalani vaikka tässä ja nyt ja olla sille uskollinen, kunnes olen niin vanha, että siittimeni kuivuu ja putoaa havisten pois. Vannon, kansojen Jumala, että en koskaan koske naiseen, vannon, vannon!”

Kaunisto kirjoittaa hurmaavan aistivoimaista kieltä, kaukana kaikenlaisista tabuista. Pariisin reunat ovat löyhkääviä, kansa köyhää, sairasta ja irstasta, kaukana hyveellisistä ja Jumalan ohjaamista piireistä. Eloon heräävät myös Etelä-Ranskan maaseutu ja punaisesta kivestä rakennetut linnat. Kieli ja ilmaisut ovat puistattaneet muutamia, mutta minusta on aina ilo, että joku kirjoittaa juuri kuten haluaa. Jostain syystä adjektiivien ja adverbien runsaus ei puuduttanut, yleensä olen sellaisille melko arka. Tässä ne sopivat tyyliin.

Vaikka tarina onkin ensisijassa Olavin, se alkaa muutamia vuosia aikaisemmin, Etelä-Ranskasta, Villecomtalin seuduilta. Kirjan ensimmäinen osa kertoo Beatrix de Tour d'Auvergnen tarinaa, joka myöhemmin kietoutuu Olavin kokemuksiin.

Tämä Maredudd Owaininpoika ei ollutkaan Bonifacen kuvailema mies, puhdas, synnitön olio joka ei pysty millään vastustamaan naisesta versovaa saastaa ja siksi kompuroi sokeasti syntiin. Ei, tämä mies johdatteli hänet siihen silmät auki ja järjen valon loistaessa. Ja mies halusi itse tulla johdatelluksi. Ja Beatrix halusi jatkaa. Niin taivaallisen hyvä teko kuin tämä synti jota mies häneen paraikaa kielellään hieroi, oliko se edes syntiä vai pikemminkin tie Taivaaseen? Missä oli Saatana tanssimassa Kyöpelinkokon ympärillä kaksipäinen kalu sojottaen, missä olivat harpyijat, satapäiset hirviöt ja ypnaalit, missä irstaat inkubukset, saastaiset sukkubukset, Babylonin portot ja peukaloruuvit? Jos tämä tosiaan oli tie Helvettiin niin kuin piispa väitti, niin haluaisinpa nähdä itse Helvetin, mietti Beatrix.

Henkilöt on kuvattu viimeistä karvaansa ja ajatustaan myöten aidosti, lukija pääsee sisälle heidän mieleensä. Tarina kulkee jouhevasti eteenpäin, eikä tylsistyminen uhkaa. Kirja onkin siis varsin nopealukuinen.
Minua ei häirinnyt edes runsas paikannimien, ranskan ja latinan viljely. Yllättäen ranska sujuu, latinaa hallitsen muutaman hassun perusasian verran ja maantietokin on suunnilleen hyppysissä. Ne toivat kuvaukseen paikallisväriä, mutta ymmärrän, että saattoivat saada muutamien lukijoiden lukukokemusta ontumaan. Ehkä pieni sanasto lopussa olisi ollut omiaan?

Vaikka lukija aavisteleekin jotain, niin kirjan käänne on taidolla tehty. Siksipä olinkin hieman hämmentynyt siitä, kuinka se rikkoi jännitteen. Alkupuolen henkilöt ja tapahtumat olivat paljon mielenkiintoisempia kuin jälkipuolisko. Kun heidät "siivottiin pois tieltä", loppupuolisko sai jokseenkin jatko-osan pohjustamisen tuntua. Jatkoa tähän onkin tulossa, aivan pian. Kiitos.

Kaiken kaikkiaan kirja on kuitenkin vallan onnistunut historiallinen romaani. Tyyliltään sellainen, jota ei tule usein vastaan. Jonkun verran pohdintaa naisen ja uskonnon paikasta elämässä, ei liikaa romantismia. Kirja, josta loppujen lopuksi on helppo pitää.

- - -
Se vain on, ihan varsinaiseen opukseen liittymättä, sanottava, että Jacques de Servières toi heti alusta alkaen mieleeni erään nykypäivän surullisenkuuluisan melkein-kaiman. Oli vaikea päästä irti mielikuvasta, varsinkin kun oikeusjutusta puhutaan paljon radiossa tällä hetkellä...

  • Helmi-Maaria Pisara
    Kommentti Lähettäjä: Helmi-Maaria Pisara
    22/05/2013 @ 17:03

    Innostuin Näkijän tyttären kautta historiallisista romaaneista, jotenka pitänee lukea tämäkin, kun olen tästä niin paljon kiinnostavaa lukea tihuuttanut arvioista..

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    23/05/2013 @ 11:44

    Juuh, kyllä tämä kannattaa listalle laittaa.

  • Reijo Moilanen
    Kommentti Lähettäjä: Reijo Moilanen
    03/02/2014 @ 08:57

    Todella kannatti lukea. Olen samaa mieltä kanssasi, että tässä kirjoitettiin värikkäästi ja miten haluttiin. Jatkoa odotellaan.

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!