Nostalgiatiistai: H. Selmer-Geeth - Siltalan pehtori

Minä nauroin ja sanoin, että silloin se todellakin kävisi rasittavaksi, jos lapsetkin saisivat käyttää telefonia.

"Lapset — tietysti lapset käyttävät sitä. Joka päivä soittaa jokainen Kallen, Viivanin ja Elsan luokkatoveri ainakin kerran heille."

"Jumala meitä sitten varjelkoon!" huudahdin minä.

Muuton keskelle kaipasin luettavaksi jotain kevyttä, nopealukuista ja sellaista, mikä löytyi ensimmäisen avaamani laatikon päältä. Siinäpä oli oiva paikka Harald Selmer-Geethin Siltalan pehtorille. Tämä lukemani pokkaripainos on kuudes painos, vuodelta 1973, ja asunut tähän kesään saakka kesämökillämme. Varmaan lähemmäs kolmekymmentä vuotta. Kuumassa, pakkasessa ja kosteassa. Käytännössä kirjassa siis on irtokannet ja se on muutenkin jakautunut kolmeen osaan. Ja kellastunut. Mutta kun varovainen oli, niin ei edes syntynyt irtosivuja.

Siltalan pehtori on kartanoromantiikan klassikkoteos vuodelta 1903, useampaan kertaan filmattu ja näyttämölle dramatisoitu. Tämä käsiini päätynyt versio on alkuperäinen Aarni Koudan suomennos (v. 1904), ja siksi kieleltäänkin oikein hauska. Tiedän lukeneeni kirjan nuorena, mutta viimeisimmästäkin kerrasta on ainakin 15 vuotta aikaa, joten muistin tarinasta vain satunnaisia yksityiskohtia.

Siltalan pehtori
H. Selmer-Geeth - Siltalan pehtori
WSOY 1973 (alkup. 1903)
Kansi: Aimo Virtasalo

Pääosan pehtori (tässä kirjassa yhdellä o:lla) on Polle Biörenstam, tilanomistaja, maailmanmatkaaja ja seikkailija. Kirjeissään hän kuvaa elämäänsä veljelleen. Sitä, kuinka on tylsistynyt ja vanha (huom. neljänkymmenen), eikä elämällä ole enää tarjota mitään. Kun vesikarahveihin sekoitettua konjakkia alkaa kulua kolmeneljännes litraa joka ilta, lääkäri passittaa Pollen tekemään jotain yksinkertaista työtä. Niin ollen Polle huomaa eräälle keski-suomalaiselle tilalle haettavan pehtoria, kirjoittaa omissa nimissään suosituskirjeen ja muuntautuu agronomi Kurt Alarik Pauliksi.

Siltalan tilan omistaja on kapteeninrouva Lilli Lind, lähemmäs kolmeakymmentä käyvä leskirouva. Perinyt tilan iäkkäältä mieheltään. Sekä Polle, pehtori Paul, että kapteeninrouva ovat kumpikin hyvin tietoisia säädystään. Lilli pitää uutta pehtoria kouluttamattomana maalaisena, ainakin siihen saakka, kunnes Paul alkaa tehdä Siltalassa rankkoja uudistuksia. Toisaalta Paulille talonpojat ovat hitaita ja miltei tylsämielisiä, joten hän saa lähes taistella itsensä kanssa, ettei paljastaisi syntyperäänsä.

Kiitos, veli rakas, tervetulleesta kirjeestäsi. Sanot että olen käynyt ahkeraksi kirjeenkirjoittajaksi. Koetahan minun laillani hautautua tänne salolle, niin huomaat, että saat halua ilmaista kirjallisesti ajatuksiasi. Olen aina ollut sitä mieltä, etten olen kovin seuraa kaivannut. Mutta siellä kotosalla tapasi ainakin pari kolme kertaa viikossa vertaisiaan. Mutta täällä elän talonpoikain — jumalattoman typerien talonpoikain keskuudessa — päivät päästään aamusta iltaan. Ei heidän kanssaan voi puhella. Tosin vaihdan silloin tällöin sanan herrasväen, milloin minkin kanssa — mutta viikossa on monta tuntia ja ne sanat lausun aina muutamassa minuutissa. Ja näissä satunnaisissa puheluissakin olen vain pehtori — enkä vertainen tai seurustelukumppani.

Kapteeninrouvan ja hänen pehtorinsa välille kehittyy kesän ja syksyn aikana hiljalleen rakkaudeksi edistyvä kiintymysuhde, vaikka Polle tuntuukin kirjeissään tulkitsevan Lillin kylmäkiskoisuuden ja vaihtelevat mielialat aivan väärin. Eikä hän itsekään ole menneisyydeltään aivan viaton – kuuluisa hurmuri, joka ei suostu aviomieheksi lupautumaan. Etenkään, kun ihastuttava nainen on toiselle luvattu.

Tarina kulkee leppoisasti eteenpäin tilan arjen myötä. Pehtori Paul uudistaa edelliselle vuosisadalle jääneitä maataloustapoja, kalastaa sian kokoisia lahnoja yhdessä iäkkään kamreerinrouvan kanssa ja välttelee erään maitokammarinhoitajan tyttären Liinan vikittely-yrityksiä. Lopputulema ei liene kenellekään yllätys, vaikka nykylukijaa pikkuisen hämmästyttääkin se, kuinka kevyesti Lilli ottaa tiedon siitä, että mies johon hän on ihastunut, onkin aivan joku muu kuin väittää olevansa.

Siltalan pehtori on oikein hauska ja viattoman romanttinen tunnelmapala. Parhaimmillaan juuri aikakauden kuvauksessa. Metsiä, peltoja, järvi ja niiden keskellä kartano. Useamman kerroksen väkeä, ja juuri sopivasti naiiveja väärinkäsityksiä. Silkkaa kesäkirjallisuutta.

Wikipedia muuten kertoo seuraavaa Siltalan esikuvasta:
"Siltalan kartanon esikuvaksi on mainittu Koskipään kartano Hartolassa. Myös Lilli Lindillä oli esikuvansa: Koskipään kartano valtias Annie Boisman (1859–1927, alkuaan Annie Winter). Boisman oli kirjailija Maila Talvion (Maria Winter) sisar. Hän avioitui Koskipään kartanon omistajan Carl Erik von Gerdtenin (17. marraskuuta 1858 – 17. heinäkuuta 1885) kanssa elokuussa 1880. Seitsemän leskenvuoden jälkeen Annie Boisman avioitui Koskipään tilanhoitajan, agronomi Karl Arthur Boismanin (1863–1939) kanssa."

- - -

Ainiin, sitähän tuota piti mainita, että huomenna on näköjään 24. päivä. Väittävät, että olisi kirjabloggaajien lukumaratonin toinen osa. Päätin osallistua lukemalla loppuun edes joitakin niistä lukemattomista (pun intended) kirjoista, jotka hyllyssäni ovat kesken. Kertaalleen aloitettuja ja sitten johonkin kohtaan jumiutuneita.

Kovin täysipainoisia 24 lukutuntia en kyllä uskalla luvata. Kirjahyllyn preesenstilanne on nimittäin tämä:

tyhjä kirjahylly

Kesälukumaratonin säännöt löytyvät esim. Hys, äiti lukee nyt -blogista. Sieltä saavat uteliaat niitä tutkia, ja vaikka katsella ennakkoon osallistujalistaa. Minä taidan mennä nukkumaan ja aloittaa joskus huomenna, aamupuolella päivää, kahvikupin ja kirjojen laatikostapurkamisen kera. Pitäähän sitä löytää jotain luettavaakin.