Paula Merensuo - Outoja tarinoita (Kide -haaste)

Taannoin netissä surffatessani osuin ihan vahingossa piskuiseen kokoelmaan novelleja ja latasin ne e-kirjanlukijaani, ihan itseni huvitukseksi. Smashwordsista löytyvä Outoja tarinoita on tosiaan nimensä veroinen. Se ei ole varsinaisesti spefi-kokoelma, vaikka suurimmassa osassa tarinoita onkin spekulatiivisia elementtejä.

Outoja tarinoita

Se ei ole myöskään varsinaisesti kokoelma, siinä sellaisessa mielessä, jossa novellikokoelmalla yleensä kai ymmärretään olevan jonkinlainen punainen lanka tai syy siihen, miksi novellit ovat samoissa kansissa. Seitsemän lyhyttä outoa tarinaa on pian luettu. Merensuon kieli on miellyttävää ja selkeää, ja tarinat ovat sopiva sekoitus sekä silkkaa ahdistusta että huumoria.

Kokoelman aloittava Sammakkosuo ei ole mikään hyvän mielen tarina, päinvastoin, jopa ahdistava. Vanhus tyhjentää painon rinnastaan kertomalla totuuden.
Keitaansilmä jatkaa tehokkaasti kauhuelementein, joskin olisin kaivannut tietoa tai edes vihjettä siitä, mikä se jokin mahdollisesti oli.
Minun suosikikseni nousi arkihumoristinen tarina nimeltä Elvi Huotarinen, jossa päähenkilö saa ei-kovin-odotetuksi vieraakseen tyttären ja vävymiehen.
Kylmiä hentoisia scifi-elementtejä sisältävä Crane kertoo eskimopojasta, joka pelastaa majurin sulkemalla tämän igluun.
Häntälapset on miltei dystopiaa, tarinana melko suloinen, mutta turhan infodumppi.
Valittu -novellia en yksinkertaisesti tajunnut.
Kaksintaistelu on oikeastaan kuin satu ja tapahtuu kesämökin... kaasukaapissa peikkojen kera.

Tämä oli oikein luettava pieni novelliannos, lopputuntu jäi positiivikseksi. Kuitenkin, jos minua jokin tarinoissa häiritsi, niin se, että useimmat jäivät jollain tapaa selityksettä. Lukijan eteen ammennettiin kummaa, ja jätettiin se siihen. Se jokin. Älä kysele, hyväksy vain outo outona. Ehkä ne olisivat tarvinneet toisenlaista lukijaa.

Levättyäni hetken työnsin ahkion ulos ja peitin oviaukon hylkeennahalla. Sitten käännyin taas majurin puoleen ja riisuin hänen vaatteensa pois. Jätin vain alushousut. Ei ollut helppoa saada häntä riisutuksi. Iso, tajuton mies oli vaikea käsiteltävä. Hän oli kuin mursunraato, ei yhtä rasvainen ja siloinen, vaan paremminkin kovista lihaksista kyhmyinen, mutta veltto kumminkin ja painava.

  • Joku
    Kommentti Lähettäjä: Joku
    03/02/2013 @ 07:14

    Kiitos vinkistä, tämä oli hyvä välipala aamulla kun heräsi (siihen, että jotain demoneja pitäisi tappaa, mutta muut eivät ota kuunnellakseen; mieluummin vain “ammuttaisiin viestintuoja", koska se on helpompi sovittaa omaan todellisuuskäsitykseen), eikä sitten taas saa unta.

    Minua selittelemättömyys ei häirinnyt. Novellimuotoon se sopii hyvin. Sen sijaan jos joskus on tarkoituksellisen vaikean romaanin kahlannut, ja odottanut edes lopusta jotain, mutta loppu onkin jopa entisestään latistanut, se on turhauttanut. Näissä sitä vaaraa ei ole, vaikkei kaikista tarinoina pitäisikään.

    Pidin - tyylistä ja tarinoista. Oikeastaan tykkäsin Valitusta. Suosikkini oli kuitenkin Kaksintaistelu (se myös sitoi minusta kokoelman tarinat - tai teemat - yhteen). Ihan täydellinen tarina. :-D

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    03/02/2013 @ 15:40

    Hei, hienoa että kokoelma tapasi myös lukijan, joka tajusi sen vähän paremmin.
    Mä olen lukijana toisinaan kovin yksioikoinen ja selkeydestä pitävä.

  • Joku
    Kommentti Lähettäjä: Joku
    03/02/2013 @ 16:25

    Toisin kuin toisinaan kirjoittajana?

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    03/02/2013 @ 20:11

    Toivottavasti en ole liian kryptinen kirjoittajanakaan…

  • Joku
    Kommentti Lähettäjä: Joku
    03/02/2013 @ 22:12

    Ei välttämättä sitä, mutta ehkä tartut kirjoittajana rohkeammin kokonaiseen tulenpunaiseen lankavyyhtiin kuin toisinaan lukijana välttämättä et?

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    03/02/2013 @ 23:48

    Ah, noh jos noin halutaan ajatella :)
    En tiedä pitäisikö sitä kutsua rohkeudeksi vai silkaksi hulluudeksi. Mutta, onpahan tehty.

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!