Pohdintaa uutuuskirjoista kirjoittamisesta ja 13 kirjailijaa

Nyt kun kirjabloggarit äänestävät omaa Finlandia-palkintoaan, käy melko hyvin ilmi, että blogeissakin nostetaan esiin "aina samoja kirjoja". Lainausmerkeissä, sillä en yritäkään väittää, etteivät kirjabloggaajat lukisi muutakin kuin uutuuksia. Mutta paljon uutuuksia. Ne kiinnostavat... ja niillä saa blogiin lukijoita.

Uutuuskirjojenkin kohdalla eletään loppujen lopuksi melko pienessä piirissä. On sitten Vieras tai Jää, harvempi blogi ei ole lukenut. Mutta entäs pienkustantajien vaatimattomasti markkinoidut opukset? Kirjabloggaajilla olisi huima valta nostaa esiin kirjoja, joiden puffaamiseen kustantajilla ei ole nelinumeroista markkinointibudjettia. Nekin ovat uutuuksia, ne saattavat olla jopa esikoisteoksia.

Sama huima valta olisi niiden kirjojen kohdalla, jotka eivät ole enää uutuuksia. Mitä kirjoitettiin kolme vuotta sitten? Onko hädin tuskin omilla jaloillaan kävelemään oppinut opus jo auttamatta vanhentunut?

Saattaahan tämä tietysti kuulostaa katkeran puheelta. Minä en saa uutuuskirjoja helposti käsiini. Vuonna 2012 ilmestyneistä suomalaisista romaaneista olen lukenut neljä (jätetään nyt novelliantologiat pois laskuista). Kolme niistä päätyi käsiini syystä tai toisesta kirjailijan itsensä kautta, neljännen hankin e-kirjana alennusmyynnistä.

Toivoisinkin, että kirjabloggaajat tutustuisivat niihinkin uutuuksiin, joita ei juuri lehtijutuissa näe, tai etsisivät kirjastosta välillä "vanhempia juttuja". Muutama rivi blogissa saattaa olla pienen kustamantamon esikoiskirjailijalle huiman paljon. Tai jos ei bloggaa, niin muutama rivi Goodreadsissa. Ja vähemmän idealistiselta puolelta: ne muutamat rivit antavat kirjalle näkyvyyttä Googlessa. Ihan sama koskee muuten lastenkirjallisuutta.

Pokkareita

Löyhästi aihetta sivuten, kannustan myös osallistumaan Koen 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013 -lukuhaasteeseen. En ole haasteita harrastanut, mutta tätä meinasin kokeilla. Tarkoituksena on siis tutustua kolmeentoista itselle ennalta tuntemattomaan suomalaiskirjailijaan. En tee varsinaista listaa, luen mitä käsiini saan. Aloitan siis todennäköisesti Rosa Liksomista ja Johannes Linnankoskesta.

Kommenttilaatikossa saa kertoa, mitkä kirjat ansaitsisivat mielestänne laajempaa huomiota.

  • marke
    Kommentti Lähettäjä: marke
    02/01/2013 @ 14:32

    Olipa mainio postaus aiheesta, joka itseänikin on pohdituttanut. Kirja-arviot painottuvat kahden suuren kirjoihin, mikä on todellakin sääli. Itse toki olen sortunut samaan ja täytyy tunnustaa että lukemani kirjat ovat etupäässä noiden kustantamojen julkaisemia. Miksi niin? Perustan lukemani kirjat siihen, miten ne ovat saaneet bloginäkyvyyttä!!
    Siis. Tämän pohjalta on aika tarttua vähemmän tunnettujen kustantamojen, siis pienkustantajien teoksiin ja tuoda niistä arvioita esiin kirjablogeissa enemmän. Olisiko suunnan muutos mahdollinen? Kannatan lämpimästi.

  • Reeta / Les! Lue!
    Kommentti Lähettäjä: Reeta / Les! Lue!
    02/01/2013 @ 14:44

    Tähän ei voi kommentoida kuin näin: Myös kirjablogeja on monenlaisia. Jotkut lukevat sitä 5-10 suosituinta kirjablogia ja muodostavat käsityksensä kirjablogeista niiden perusteella. Suomalaisia kirjablogeja on kuitenkin reilusti yli 100, siihen joukkoon mahtuu vaikka mitä! :-)

    Minä ja monet muut luemme paljon klassikkoja ja muutaman vuoden vanhoja kirjoja. Jotkut lukevat paljon runoja, toiset sarjakuvia, kolmannet erityisesti lastenkirjoja.

    Kirjoja on monenlaisia, sekä suurilta että pieniltä kustantamoilta, mutta niin on meitä kirjablogejakin erilaisia, osa suositumpia ja osa tuntemattomampia. Eli pienkustantamoihin tutustumisen rinnalla voisi haastaa lukijat myös tutustumaan itselle tuntemattomiin kirjablogeihin! :-D

  • Morre
    Kommentti Lähettäjä: Morre
    02/01/2013 @ 14:52

    Kirjabloggaajana on pakko kommentoida ;)

    Kirjablogeja on hyvin monenlaisia. Seuraan itse yli 80 (kotimaista) kirjablogia ja siltikin löydän koko ajan uusia. Niissä luetaan niin uutta kuin vanhaakin, osalla blogeista saattaa olla jokin teemakin (tyttökirjat, lastenkirjallisuus, dystopia, Keltainen kirjasto…).

    En usko, että kukaan perustaa blogia siksi, että saisi jollekin teokselle näkyvyyttä. Useimmiten blogi kaiketi perustetaan siksi, että kirjataan ylös omia lukemisia ja jaetaan ajatuksia siitä muillekin.
    Itse valitsen kirjani ensisijaisesti omien lukuhalujeni perusteella. Osa kirjoista on myös sellaisia, joita joudun kirjallisuusopintojeni vuoksi lukemaan. En todellakaan valitse yhtäkään kirjaa siksi, että sille olisi kiva saada näkyvyyttä ja esikoiskirjailijalle/pienkustantamolle tulisi hyvä mieli. Sorppa.

    Jotta osaisi valita pienkustantamojen kirjoja, niistä pitäisi olla tietoinen. On aika kohtuuton vaatimus, että pitäisi ryhtyä selvittämään, että josko jossakin olisi joku pienkustantamo jolla saattaisi olla kiva kirja, kun samaan aikaan jatkuvasti pukkaa lukuvinkkiä niin uusista kun vanhoistakin kirjoista.
    Kirjabloggaajaa saa varmasti kirjailija itsekin lähestyä ja joskus täkyyn on tartuttukin. Esim. muutama bloggaaja luki Muruja -kustantamon (pienkustantamo?) Marian ilmestys, jota kirjailija itse tarjosi.

    Kirjabloggaaminen on siis lähtökohtaisesti (itsekäs) harrastus. Jos haluaa näkyvyyttä jollekin asialle, niin siihen on hyvä paneutua itse.

  • Katja / Lumiomena
    Kommentti Lähettäjä: Katja / Lumiomena
    02/01/2013 @ 16:25

    Mielenkiintoinen kirjoitus ja hyviä kommentteja. :) Minun on kirjabloggaajana ja pienkustantamossa työskentelevänä (kaksoisrooli, siis, mutta en tuo oman työpaikkani kirjoja blogiini - enää) sanottava, että kirjabloggajia ei voi onneksi ohjailla lukemaan jotain tiettyä. Bloggaajat valitsevat itse lukemansa kirjat ja koska joku uutuus ilmestyy tiettyyn aikaan, saa se helposti bloginäkyvyyttä saman kuukauden aikana. Moni esimerkiksi ihailee Joel Haahtelaa tai Riikka Pulkkista ja haluaa lukea heidän kirjansa ensimmäisten joukossa.

    Mitä uutuuksiin tulee, niin en keksi sellaista blogia, jossa luettaisiin vain uutuuksia. Puhun tietenkin omasta puolestani, mutta itselläni uutuuksia on kaikesta lukemastani reilu kolmannes. Lisäksi luen paljon Keltaista kirjastoa, lastenkirjoja, tyttökirjaklassikoita ja pidän teemaviikkoja. Luen sitä, mitä haluan, kuten muutkin - niin uskon. :)

    Kukaan ei varmastikaan bloggaa näkyvyyden vuoksi - ainakin Bloggerin tai Wordpressin alla bloggaavat kirjoittavat kaikki harrastuksekseen. Suurimmalle osalle blogi lie lukupäiväkirja. Itse luen niitä kirjoja, jotka minua miellyttävät. En katso sitä, onko kirja suuren vai pienen kustantamon tuotos, vaan jätän kevyesti kesken ne kirjat, jotka eivät miellytä.

    Pikaisella silmäyksellä muuten Blogistanian Finlandiassa paljon ääniä saaneet ovat melko pienten kustantamoiden kirjoja (Teos ja Siltala, ne eivät toki ole pienkustantamoja, mutta eivät niitä suurimpiakaan), vaikka toki jo muuallakin palkittuja. Isoimmat jäänevät siis ainakin nyt palkintovarjoon.

    Kuten Morre kommentoi, niin pienkustantamot voivat toki ja mielellään lähestyä bloggaajia. Mutta jokainen valitsee itse lukemansa kirjat.

    Mielenkiinnolla odotan BF:n tuloksia tänään illalla!

    P.S. Minäkin olen osallistumassa tuohon 13 kotimaisen kirjailijan haasteeseen. Aion aloittaa vanhemmalla kirjallisuudella, koska uskon sen rikastuttavan omaa lukijuuttani sillä tavalla, jota odotan ja toivon.

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    02/01/2013 @ 17:12

    “Jotta osaisi valita pienkustantamojen kirjoja, niistä pitäisi olla tietoinen.”

    Tietenkin. Tämä vaatii aktiivisuutta myös kustantajan ja kirjailijan puolelta. Vähän noidankehä. Jos ei saa näkyvyyttä, ei tule luetuksi kirjablogeissa. Jos ei tule luetuksi kirjablogeissa, ei saa näkyvyyttä.

    Kyse ei siis ole siitä, että olisi jotenkin pakko lukea jotain tiettyä. Että pitäisi kiertää uutuudet kaukaa, tms. Mutta toki minä siltikin kannustan lämpimästi nostamaan esille myös muuta.
    Se, että kannustan johonkin, ei tarkoita, etteikö sitä tehtäisi ollenkaan. Ei tämän tekstin mahdollisesti lukeneen kirjabloggaajan tarvitse ehdotuksesta loukkaantua. Mutta on ihan hyvä myös olla tietoinen siitä, että niillä muutamilla riveillä tosiaan voi olla merkitystä. Antaako sen tietoisuuden mitenkään vaikuttaa itseensä, se on jokaisen oma asia.

    Muistan jonkun lastenkirjoista paljon bloggaavan taannoin toivoneen, että lastenkirjoista kirjoitettaisiin enemmän ja niistä tehtäisiin kommentteja Goodreadsiin. Ei minun postaukseni ole sen radikaalimpi tai osoittelevampi asia.

    “Jos haluaa näkyvyyttä jollekin asialle, niin siihen on hyvä paneutua itse”

    Sitähän mä tässä koetan. ;) Mun on tietty vähän paha sanoa parinkymmenen vuosittaisen arvion korkeudelta, mutta siellä taitaa olla viisi varsin vähän bloginäkyvyyttä saanutta pienkustantajan teosta. Jos vieressä olisi suomalainen kirjasto, olisi tod.näk. enemmänkin. Minusta on ihan kiva valita toisinaan luettavaksi kirja osittain senkin takia, että sen kirjoittajalle saattaisi tulla hyvä mieli blogikommentista. Jos kirja on ns. ihan paska, niin sitten en sano mitään.

  • hdcanis
    Kommentti Lähettäjä: hdcanis
    02/01/2013 @ 18:07

    Tässä tosiaan tulee hieman noidankehä-ongelma, koska kirjablogit eivät tosiaankaan ole mikään kollektiivinen arvostelupalvelu jossa jaettaisiin vuoroja että mistä kirjasta kukakin saa kirjoittaa :)
    Eli kukin yksilönä lukee niitä kirjoja jotka käsiin jotain kautta tulevat, ja tätä varten lukijan on hyvä olla jossain määrin tietoinen että tällainen kirja on olemassa ja saatavilla ja potentiaalisesti kiinnostava…

    Luulen myös että kokemus että kirjablogeissa luetaan vain niitä kaikkein tunnetuimpia uutuuksia on näköharha, joka perustuu juuri tuohon seikkaan että tunnetuimmista uutuuksista bloggaaminen saa yleensä eniten huomiota, ja blogin lukijakaan ei välttämättä kiinnitä niin paljoa huomiota siihen kirjoitukseen tuntemattomammasta kirjasta tai jaksa lähteä seuraamaan jotain blogia jossa kirjoitetaan pääasiassa sellaisista kirjoista joista kukaan ei ole koskaan kuullutkaan. Ei se silti tarkoita etteikö näitä blogeja ja bloggauksia olisi (toteaa hän joka ei äänestänyt Blogistania Finlandiassa koska ei juurikaan kirjoita uutuuskirjoista, eikä ole ainoa).

  • Reeta / Les! Lue!
    Kommentti Lähettäjä: Reeta / Les! Lue!
    02/01/2013 @ 18:36

    Tuo on totta mitä hdcanis sanoo, pelkistä uusista kirjoista kirjoittaminen on usein näköharha. Harvemmin vain monet bloggaajat päätyvät kirjoittamaan samasta vanhasta teoksesta samaan aikaan. Usein yksi kirjoittaa yhdestä klassikosta ja toinen toisesta. Eli vanhoista kirjoista kirjoitetaan, mutta ei samalla tavalla yhtä aikaa kuin jonkun uutuuskirjan kanssa, jonka monet haluavat lukaista samaan aikaan eli heti sen ilmestyttyä.

    Toisaalta taas monissa blogeissa on myös käynnissä erilaisia klassikko-haasteita, joissa luetaan yhdessä samaan aikaan joku vanhempi klassikko. (Muistan ainakin “Ruusun nimi"-, “Anna Karenina"- ja “Kadonnutta aikaa etsimässä” -haasteet.)

    Itse otin viime vuoden puolella osaa myös Fagerholmin “Amerikkalaisen tytön"-kimppalukuun, jossa meitä oli mukana useita. (Kirja ilmestyi jo vuonna 2004 eli kohta 10 vuotta sitten!)

    Eli vanhojakin kirjoja luetaan kimpassa jatkuvasti. Mutta jos ei itse seuraa aktiivisesti kirjablogi-maailmaa voi olla että katse osuu vain niihin uutuuksiin, jotka ovat muuallakin (esim. lehdissä) esillä.

  • Salla
    Kommentti Lähettäjä: Salla
    02/01/2013 @ 19:45

    Nyt voittajalista ja kaikkia ääniä saaneiden lista on näkyvillä. Itsekin äänestin Asema Kustannuksen julkaisemaa sarjakuvaa, on taatusti pienen kustantamon julkaisu. :)

  • Kirsi Hietanen
    Kommentti Lähettäjä: Kirsi Hietanen
    02/01/2013 @ 19:50

    Hyvä keskustelunavaus, kuten varmaan huomaatkin :)

    Tänään uutuudet ovat kirjablogeissa pinnalla, koska äänestettiin vuoden 2012 parhaasta kaunokirjasta. Kirjan siis piti ilmestyä viime vuonna päästäkseen mukaan kisaan.

    Muina päivinä kuvittelisin, että blogeista löytyy kaikkea, niin kuumia uutuuksia kuin jo hieman vanhempiakin teoksia aina klassikoihin asti. Kirjabloggaajat, kuten varmaan Sinäkin, lukevat juuri mitä haluavat ja mitä milloinkin miellyttää.

    Kirjablogi on avannut ainakin minun silmiäni juuri noiden mainitsemiesi pienkustantajien ja vähälevikkisempien kirjojen suuntaan. Olen tänäkin vuonna esitellyt esimerkiksi Robustoksen ja Osuuskumman kustantamat teokset. Onpa joukkoon mahtunut omakustanteitakin.

    Harhavaikutelma vain uutuuksien lukemisesta en toisaalta ihmettele. Jotkut kuumat nimet vetävät lukijoita blogiin kuukausienkin kirjoittamisen jälkeen. Arvioin syksyllä Riikka Pulkkisen Totta-kirjan, joka ei ole edes uutuus. Se on siitä lähtien keikkunut luetuimpien juttujeni kärkiporukoissa. Jos siis tavoittelisin suuria kävijämääriä, kirjoittaisin kiireesti myös Rajasta ja Vieraasta… Mutta en halua. Ei huvita. On hauskaa, että juttuja luetaan ja kommentoidaan. Mitään rahallista arvoa kävijämäärillä ei ole, eikä oikein muutakaan, ainakaan minulle. Toki on mukavaa, jos joku saa blogistani kipinän lukea jonkin kirjan, onpa se sitten hetken bestseller tai klassikko tai jokin muu. Lukemaan ja kirjoittamaan minua ajaa kuitenkin ihan jokin muu kuin ajatus siitä, että tarjoan nyt jollekin kirjailijalle tai kustantajalle auttavan, armollisen käteni.

    Oikein mukavia bloggaushetkiä Sinulle! Keskustelu virratkoon eloisana!

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    03/01/2013 @ 16:45

    Kiitos kaikista kommenteista. Hyvä kuulla, että niin monilla bloggaaminen on myös tuonut uusia tuttavuuksia pienkustantajien seasta.

    Kukin tavallaan ja motiiveillaan. Itsestä vain on niin kiva välillä löytää “ihan itte” jotain uutta ja ehkä vinkata ihmisille juuri niistä asioista, joita ei muuten näe netissä oikein ollenkaan. Toisinaan mukana ojassa on toki myös oma lehmä tai jonkin tuttavan/kaverin lehmä.

  • Velma
    Kommentti Lähettäjä: Velma
    17/02/2013 @ 14:46

    Oli pakko tulla vinkkaamaan, tällä viikolla yritin tehdä itse oman osani asian eteen eli tutustua pienempien kustantamojen kirjoihin ja vinkata niitä muille: http://kirjavakukko.blogspot.fi/2013/02/pienkustantamoviikko.html

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    17/02/2013 @ 17:25

    Kah, hienoa!

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!