Rosa Liksom - Hytti nro 6

Osallistun Koen 13 kotimaista kirjailijaa -haasteeseen, ja kun tämä kirja nyt käsiini kaverin kirjahyllystä osui, olkoon Liksom nro 1 (tai ehkä olisi pitänyt säästää kuudenneksi). Aiemmin olen lukenut Liksomilta vain jonkin novellin, ja siitäkin on vuosia aikaa.

Hytti nro 6 on tarina junamatkasta Neuvostoliiton halki, Moskovasta Mongolian Ulan Batoriin. Tyttö, jo muutaman vuoden ajan Neuvostoliitossa asustellut suomalaistyttö, saa hyttitoverikseen vanhemman miehen. Mies puhuu itsestään ja rivouksia, syö, juo ja vonkaa. Tyttö kuuntelee, piirtää, muistelee menneitä ja vihaa miestä. Matkan edetessä hyttitoverit saavat kuitenkin toisistaan jonkinlaisen otteen.

Rosa Liksom - Hytti nro 6

Ensimmäinen fiilis kirjasta oli se, jonka sanoin ääneen parinkymmenen sivun lukemisen jälkeen: Miksi musta tuntuu, että tämä on kauhean turboahdettu adjektiivein ja adverbein?

Fiilis ei jättänyt minua rauhaan kirjan edetessäkään. Liksomin kieltä sanotaan kauniiksi ja kuvailevaksi. Kuvailevaa se ehdottomasti on, mutta tälle lukijalle siinä oli liikaa kaikkea. Adjektiivijonoja, raskaita lauserakenteita, outoja adverbejä, kielikuvia joiden yhteys kuvattavaan asiaan ei aina ihan avautunut. Tyylikeinoa tyylikeinon jälkeen. Ne hukuttivat alleen oikeasti kekseliäät rivit, ne kohdat joissa oli iloa ja valoa, jolloin joutui toteamaan, jotta olipas hieno. Kuin kaunis morsian, joka katoaa pitsin, tyllin ja hörselöiden alle.
Sori nyt mä, mutta useaan otteeseen mieleen tulivat yläasteikäisten tekstit. Kun kuvitellaan, että kuvailu tarkoittaa mahdollisimman paljon mahdollisimman mielikuvituksellisia adjektiiveja.

Puolikas vaaleanharmaata kuuta tirskahti lumisen, vaiteliaan ja alakuloisen havumetsän ylle punaista valoa välkkyvän Marsin seuraksi.

Minä halusin pitää Liksomin kielestä kun sitä on niin kovin kehuttu. Arvostan kaunista ja kekseliästä kieltä. Tarinassa ei ole pakko tapahtua mitään erityistä, kieli saa välillä nousta tarinan yläpuolelle.

Olisin vain toivonut, että tällä kertaa olisi keskitytty enemmän tarinaan ja vähemmän kieleen. Että olisin voinut lukea kirjan ilman pientä jatkuvaa adjektiiviyliannostuksesta ja raskaudesta johtuvaa ärsytystä. Puolessavälissä kirjaa googlasin hetken ja luin, mitä tästä oli sanottu. Tajusin, että tällähän oli tosiaan voitettu Finlandia. Luin lisää, hahmotin vähitellen osan kirjan ansioista. Ja silti.

Tarinasta minä pidin. Pidin sen verkkaisesta etenemisestä, luetelluista ruoka-aineista ja henkilöiden käsittämättömyydestä. Toinen toistaan erikoisemmista käänteistä, kulkukoirasta joka kusee kengälle ja johdattaa sitten pontikan luo. Siitä kuinka Liksom pienillä huomioilla maalaa kuvan Neuvostoliitosta. Pidin palasista, joista tarina oli rakennettu, pidin kertojanäänestä. Ja silti.

Hytti nro 6 on ilmeisesti Taidetta. Minä en kuulu viimeisen päälle Taidetta ymmärtäviin ihmisiin. Uskaltaisin siis väittää, että tämä oli hyvä kirja joka ei kohdannut oikeaa lukijaa.

  • Joku
    Kommentti Lähettäjä: Joku
    05/01/2013 @ 15:46

    Huom, kuka sanoo, että kirjailijat pitää kokea numerojärjestyksessä? Olkoon Liksom numero kuusi, jos niin haluat. Voithan myöhemmin päättää, että joku kirjailijoista on ilmiselvästi numero kahdeksan, jos siltä tuntuu. Tai vaikka vaihtaa järjestystä! ;-)

    (Jälkiajatuksena kiinnitin vielä huomiota kannen metaforiseen makupalaan.)

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    07/01/2013 @ 11:03

    Hmm. Totta. Ehkä otan ensin parittomat ja sitten parilliset luvut.

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!