Tulisia kliseitä

Hörähtelin ääneen Suden bloggaukselle, jossa hän ohjemuodossa luettelee kasan toistuvimpia fantasiakliseitä. Lista on pitkälti tuttu jopa minulle, joka en mittavia määriä fantasiaa ole koskaan lukenut. Aloin kuitenkin aikani kuluksi miettiä, jotta mikä kaikki toteutuu Tulenpunaisessa kässärissä. Vaaleanpunaisen tekeleen osaltahan tein vastaavanlaisen mietinnän jo joskus taannoin, peilaten sitä chick lit -kliseisiin.

"Täysorvon sijaan on myös mahdollista, että toinen vanhempi on kasvattanut päähenkilöä, kun toinen on kuollut traagisesti, karannut merille tai joutunut jättiläsihämähäkkien vangiksi. Turvallinen perhetausta on kielletty, koska jalo sielu saadaan kasvatettua vain kärsimyksen kautta."

Jep. Paperiarkissakin taisi olla taannoin pohdintaa siitä, miksi päähenkilöt ovat niin usein rikkonaisista perheistä. Tunnustan. Syyllinen. Tulenpunaisen päähenkilö (tai se, jonka keskushenkilöksi hahmotan) ei ole juuri vanhempiensa seurassa kasvanut. Molemmat tosin ovat hengissä ja kuvioissa. Tai nyt kun asiaa tarkemmin ajattelen, yksikään keskeisistä henkilöistä ei ole varttunut ihan ydinperheessä. Hui.

"Kaveriksi mielellään jokin iso ja pelottava eläin, mutta kyllä vähän pienemmätkin otukset kelpaavat, jos niillä on terävät kynnet."

Hevoset ovat pelottavia, imho. Etenkin tuittupäinen hevonen, joka puree tallirenkiä. Myöhemmin kuvioissa on myös hellyydenkipeä fantasiaeläin, josta ei ole missään vaiheessa mitään hyötyä. Eikä sillä ole edes kynsiä.

"Olennaista hahmoissa on, että ne salaa rakastuvat joihinkin ja vihaavat sitten taas toisia. Tähän saa hyvää materiaalia vaikkapa katsomalla pari kautta Kauniita ja rohkeita. Jännitteen kannalta on hyvä, etteivät hahmot ikinä suostu selvittämään asioita vaan murjottavat mieluummin."

Romantillisessa viihteessä on hieman vaikeaa välttää rakastumisia ja sen ympärillä pyörimistä, soutamista ja huopaamista. Mutta mä niin vvvihaan kirjallisuudessa (tai muussa viihteessä) hahmoja, jotka eivät saa suutaan auki kun pitäisi. Melkein yhtä paljon kuin idiootteja. Ja sitten pelataan Kauniita ja rohkeita. Ja viattoman ulkosavolaisen tekee mieli tarttua henkilöä kurkusta ja ravistaa. Mykkäkoulu on niin out.

Kuvan tyttö ei liity juttuun, tietääkseni. [ocampo.rich, CC by 2.0]

"Nimien kuuluu olla mahdollisimman pitkiä ja vaikeaselkoisia. Ne tehdään vaikeaksi lausua, esimerkiksi lisäilemällä nimien alkuun konsonanttiyhtymiä. Niistä nauttivat kaikki lukijat, jotka haluavat päästä keskustelemaan kirjasta ja sen tapahtumista keskenään."

Uh, tässä menin nyt pieleen. Kriteerini oli "sen pitää olla suomalaisittain lausuttava". Perussyy on siinä, että itse lukijana olen ihan hukassa kun nimet ovat hankalia. En tiedä miksi. Valikoiva lukihäiriö? Nimeäminen muuten on kivaa. Kaiken, paitsi tekstin nimeäminen.

"Kannattaa lisätä myös metsä, jossa asuu vähintään ihmissusia, jättiläishämähäkkejä ja menninkäisiä. Ikinä ei tiedä, mitä niistä sattuu tarvitsemaan."

Kurpaleita! Siellä on kurpaleita! (Tosin eivät ole metsässä vaan kaupungissa.)

"Päähenkilö on hyvä ja oikeamielinen kaveri, joka lähtee kukistamaan pahaa. Päähenkilön kuuluu epäillä omaa kykeneväisyyttään työhön, mutta selviää siitä hilpeän toverijoukon avulla."

Krhm, hyvä ja oikeamielinen. Toki. Tai sitten, kuten eräs ensilukija totesi: "vaikka N:sta saakin hieman psykopaatin kuvan". Tarkoitus pyhittää keinot ja niin edespäin. Teiniromansseissa on aina liian vähän väkivaltaa, ja romanttisessa viihteessä on aina liian vähän verisiä ratkaisuja ongelmiin.

"Paha yrittää valloittaa maailman ja orjuuttaa ihmiset, siksi päähenkilön on vain pakko alkaa taistella pahaa vastaan."

Sori, Tulenpunaisessa ei pelasteta maailmaa. Hyvä kun pelastavat itsensä. Tai sattumalta lähimmäisensä, jos onnistuvat.

"Jonkun on pakko kuolla. Se ei voi olla päähenkilö tai tämän uskollisin ystävä."

Jep. Tein tapon.

"Jos ideat loppuvat kesken, kannattaa lisätä sinne jokin uusi erikoinen otuslaji ja katsoa, millaisen uuden näkökulman ne tarjoavat."

Kts. kohta "kurpale". Tosin veikkaan, että ne vain syövät ja haisevat, näkökulmat ovat harvassa.

"Tärkeintähän on, että tekstiä syntyy paljon. Vähintään kolme nidettä, joissa jokaisessa on 500 sivua, sillä fantasiatarinoiden kuuluu olla pitkiä."

Pahasti epäonnistuttu. Tiedän. 351 liuskaa kakkosen rivivälillä. Tiiliskivikirjoittaminen ei ole heiniäni.

- - -

Sanoin, että olen lukenut olemattoman vähän fantasiaa. Olen nyt lomalla ja kirjaston läheisyydessä pikkuisen kirinyt umpeen sivistymättömyyttäni. Tulevaisuudessa siis saanette blogitekstissä lyhytarviot kolmesta tai neljästä tuoreehkosta suomalaisesta fantasiakirjasta. Riippuen kuinka monta onnistun lukemaan loppuun ennen kuin pitää palailla Ranskanmaalle.

  • Ahmu
    Kommentti Lähettäjä: Ahmu
    18/06/2013 @ 21:43

    Heh, Suden postaus oli kyllä ihan hillittömän hauska! Pitäisi itsekin tehdä tällainen listaus ja katsoa mitä kliseitä olen hyödyntänyt. Siitä on tosin vähän pidempi aika kun olen kirjoittanut perinteisempää fantasiaa. Sinun listauksesi oli kyllä mainio. Tänään on saatu jo kahdet hyvät naurut ;)

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    19/06/2013 @ 12:19

    Juuh, joskus on hyvä miettiä omaa tekstiään tältäkin pohjalta, vaikka sen sitten tekisi ihan huumoripohjalta.

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!