Arkistot: Lokakuu 2014

On joku jo kirjan lukenutkin

Kun pelkää kuollakseen, että kirja vaietaan kuoliaaksi, on aina yhtä ilahduttavaa huomata, että edes joku on sen lukenut ja vielä saanut fiiliksiään kirjoitettuunkin muotoon. Blogiarvioista ensimmäisen teki Maija Ilmestyksiä-blogissaan. Hän… more »

Erkki Kauhanen - Segrfellin unikuningas

Segrfellin unikuningas lipui vastaani kesällä Finnconin fantasiakirppiksellä, ja nyt sitten kirjan ollessa tämän vuoden Kuvastaja-palkinnon lyhytlistalla, motivoiduin viimeinkin valitsemaan sen luettavaksi kirjapinostani. Pohdin pitkään, minkä… more »

Satunnaisia messuajatuksia ja paljastuksia kirjailijoiden elämästä messuedustamisen ulkopuolella

Tällaisista tapahtumista raportoiminen on aina haastavaa. Koko ajan on kiire, tai jos ei ole kiire, on sietämättömän väsynyt. Tai kiireinen. Tai julkkareissa. Kaikkea mahdollista. Sitten ei enää muista saati tiedä, mitä oikeastaan halusi sanoa. more »

Ulkosavolainen esikoiskirjailija kirjamessuohjelmassa

Pääsenpäs puhumaan itsestäni. Eiku siis, kirjallisuudesta. Tulen tyttäristä ja esikoiskirjailijuudesta ja jostakin. Toivottavasti ainakin suhteellisen fiksuja. Minut voi bongata Osuuskumman osastolta 6e131 ainakin perjantaina ja lauantaina,… more »

(Nais)kirjallisuutta miehille

Viime päivinä on puhuttu paljon naiskirjallisuudesta ja kirjallisuuden tai kirjailijuuden tarvitsemista etuliitteistä. Oletan, että suurin osa tätä lukevista on jo perillä Karo Hämäläisen kolumnin sisällöstä. Kannattaa siis myös ehdottomasti lukea… more »

Kirjamessulipun voittajat

Annoin random.orgin arpoa uudet omistajat kirjamessulipuille. Hän suuressa viisaudessaan laittoi nimilistan seuraavanlaiseen järjestykseen: more »
1