Clive Barker - The Books of Blood (vol. 1-3)

Olen viettänyt blogihiljaisuutta. Siihen on hyvä syykin:

Koska arki on taas, arki on taas, kattilat täynnä puuroo, voimme pidemmittä puheitta siirtyä veren pariin. Hankin hiljattain e-lukijalleni kokonaisuudessaan Clive Barkerin The Books of Blood -kokoelmat (suom. Veren kirjat). Ihan vain tutustuakseni ja siirtääkseni taas yhden ammottavan aukon kirjasivistyksessäni historiaan. Näitä on kaikkiaan kuusi kirjaa, jokaisessa viisi tai kuusi novellia. En tiedä mitä odotin. Kauhunovellikokoelmaa ehkä. Ensimmäisten tarinoiden jälkeen vahvoin mielessä pyörinyt adjektiivi oli kuitenkin: hillitön. Veren kirjat eivät ole kauhua sellaisessa perinteisessä kauhistuttavassa mielessä, joka saisi pelkäämään pimeitä huoneita ja sängynalusia. Ne ovat räävittömiä, verisiä, makaabereja ja tragikoomisia. Ja sanoinko jo, että verisiä? Useimmissa ei ole onnellista loppua. Kaikki kuolevat. Mahdollisimman mielikuvituksellisilla tavoilla.

Mutta joukossa on myös rutkalti huumoria. Vai mitä sanotte epäonnisesta poltergeistista, manan majoilta palaavasta teatteriseurueesta tai varsin konkreettisesti kimppuun käyvästä syövästä?

Barkers' Books of Blood

Olen siis lukenut Veren kirjoja ensimmäiset kolme kappaletta ja viihtynyt niiden seurassa aivan käsittämättömän hyvin. Siitäkin huolimatta, että kokoelmat ovat hieman epätasaisia, osan tarinoista voi sivuuttaa yhdellä lukaisulla, osa jää mieleen pitkäksi aikaa. Mutta keskimäärin olen ihastunut Barkerin mielikuvitukseen sekä ilmaisutapaan. Kieli on kekseliästä ja kuvailevaa. Moni ilmaisu olisi jäänyt punakynän alle, jos tästä olisi yritetty tehdä Vakavastiotettavaa Proosaa. Mutta onneksi tämä ei sellaista ole. Tämä ei ole vakavaa kirjallisuutta, mutta on innoittanut useita myöhempien sukupolvien kirjoittajia. Tarinaa toisensa jälkeen lukee ihmetellen, kuinka kukaan on voinut saada yhtä omituisia ideoita. Ja vielä kirjoittanutkin ne. Mainiota.

Joten kyllähän tätä palmun alla luki. Pitääkö minun seuraavaksi sitten tukkia lisää kauhukirjasivistysaukkojani ja ottaa lukuun esim. Poea tai Lovecraftia? Kuinka tässä nyt näin pääsi käymään?

  • hdcanis
    Kommentti Lähettäjä: hdcanis
    19/05/2014 @ 11:02

    Ah, Barkerin ekat. Nämä olivat tosiaan hienoja sanoisinko räikeydessään.

  • Vaarna
    Kommentti Lähettäjä: Vaarna
    19/05/2014 @ 13:45

    Olen samaa mieltä Barkerin huimasta mielikuvituksesta. Se kai tekeekin näistä kestäviä klassikoita, jotka uppoavat lukijoihin vielä nykypäivänäkin. Minusta Barkerin jutuissa on aina tietyllä tapaa tyyliä, vaikka kyseessä olisikin humoristisempi tarina.

    Poeta ja Lovecraftia kannattaa kans maistella. Lovecraftia en arvosta niinkään kielellisistä syistä (tuotanto on hieman itseään toistavaa), vaan pikemminkin siksi, että hänen luomansa kosminen kauhu on ahdistava asia käsitteenäkin. Poella on hyviä ja huonoja tarinoita, mutta hänen kielensä (etenkin kuvailu) on omaa luokkaansa.

  • Villasukka kirjahyllyssä
    Kommentti Lähettäjä: Villasukka kirjahyllyssä
    21/05/2014 @ 10:22

    Oi, nämä pitää ehdottomasti lukea! Sopisi hyvin kesälukemiseksi :) Tarkistin jo kirjastosta, näkyi olevan kaikki muut paitsi osa 5, hieman outoa jättää yksi välistä hankkimatta…

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    21/05/2014 @ 14:26

    Räikeys on kyllä näille ihan oikea sana. Semmoinen vähän hämmentäväkin räikeys.
    Poe ja Lovecraft ovat tosiaan sellaisella ikipitkällä "luen joskus" -listalla. Tosin Lovecraftilta mä olen joskus jotain lukenutkin, pieni novellikokoelma on omassa hyllyssäkin (!).

    Villasukka,
    on tosiaan aika erikoinen ratkaisu. Ehkä se on kadonnut/tuhoutunut, eikä sitten ole korvattu? Vanhoja kirjojahan nämä jo ovat. Onneksi ei ole mitään jatkuvajuonista.

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!