Entäs jos en enää osaakaan?

Pääsiallinen työnantajani täytti juuri vuoden. On tässä välissä tehty töitä myös muille, mutta tämä projekti Tirppana on selkeästi vaativin. Jos katson raskausaikaa ja vauvavuotta nyt taaksepäin, asia jota en uskonut etukäteen, on ollut kuinka paljon ihan silkka arki on syönyt energiaa. Ja meillä on helppo lapsi!

Tuntuu, ettei ole aivoja enää ollenkaan. Olen viimeisten n. puolentoista vuoden aikana kirjoittanut uutta... en ollenkaan? Ok, satunnaisia kohtauksia, mutta en mitään kokonaista. En myöskään gradua. En valmistu tämän syksyn aikana. Turha toivo.

Viime päivinä on kirjoitettu paljon kateudesta kirjailijapiireissä: ainakin Grafomaniassa ja Alaston kirjailija -blogissa. Tuntemukset ovat varmasti kaikille tuttuja. Itse olen juuri nyt hirvittävän kateellinen kaikille, joilla on ideoita. Ja etenkin jaksamista toteuttaa niitä. Itsellä on vain kivikasa aivojen kohdalla. Olen myös synkeän kateellinen ihmisille, jotka sanovat: "Kirjoitin kun vauva nukkui". Kun vauva nukkuu, nukun minäkin. Tai teen ruokaa. Tai käyn suihkussa. Tai siivoan. Tai vain olen ja avaudun saamattomuudestani blogiin. Kirjoittaminen onnistuu heikosti, kun aivojen tilalla on kivikasa ja tieto siitä, että hetkellä millä hyvänsä joku taas vaatii. Kun vain voisi keskittyä keskittymään. Nukkua ensin vuorokauden ja sitten olla ihan omassa rauhassa kaksi lisää. Kirjoittaa yötä myöten tietäen, että kukaan ei herätä sunnuntaiaamuna klo 7:30. Syödä kun huvittaa tai olla syömättä ja etenkin syöttämättä ketään. En ole ikinä ollut erityisen innostunut aikataulu- ja rutiiniriippuvuudesta.

taskukello

Sanovat, että kaikenlaista kateutta voisi käyttää polttoaineena. Heikosti tuo näyttää palavan. Nyt lähinnä tuntuu, että voisi lyödä hanskat tiskiin ja olla edes miettimättä kirjoittamista. Palata asiaan sitten, kun joskus on saanut nukkua sen pari vuorokautta, eikä kukaan keskeytä jatkuvasti. Eli ehkä muutaman vuoden päästä. Minusta ei ole superäidiksi. Ei oikein edes kotiäidiksi, Tirppanan osa-aikahoitopaikka on jo pelastanut paljon.

Mutta entäs jos en enää osaakaan? Entäs jos kaikki ideat, joita ei muutenkaan ole kasoittain, katoavat jonnekin manalan syövereihin? Entäs jos ne jäävät ikuisiksi ajoiksi pelkiksi ideoiksi? Jos yksikään tarina ei houkuttele kirjoittamaan? Juuri nyt ei ole mitään kerrottavaa.

Plääh.

Muiden kirjallisista saavutuksista en osaa olla kateellinen. Eivätköhän he ole kunniansa ansainneet. Ainoastaan kadehdin toimivia aivoja ja kohtuullista energiamäärää. Ja ihan pikkuisen harmissani olen siitä, etten löytänyt itseäni yhdenkään Isomman Päivälehden syksyn kirjojen listalta. Vaikka oikeastaan olisin ollut yllättyneempi, jos nimeni siellä olisi ollut. Se rivi olisi voinut olla ainoa maininta missään valtakunnallisessa mediassa. Todiste siitä, että on olemassa.
Voittavathan ne jotkut lotossakin.

  • Alfred
    Kommentti Lähettäjä: Alfred
    03/09/2014 @ 19:18

    Älä masennu, kyllä aivot on edelleen paikallaan ja toiminnalliset. Kuten viime vuosi on näyttänyt, elämä on sopeutumista yllätyksiin. Tämän hetken mollin tunnelmat voivat seuraavassa hetkessä soida duurissa ja aurinko paistaa kaikessa mahdollisessa hehkussaan.

  • Katri
    Kommentti Lähettäjä: Katri
    04/09/2014 @ 07:58

    Lapsettomana en oikein voi muuta kuin nostaa hattua siitä, että olet hoitanut vauvaa ja kuitenkin tehnyt JOTAIN kirjoitushommia sen ohella. Epäilen, että jos minulla olisi vauva, varmaan itse nukkuisin aina, kun se nukkuu. Ja toisaalta taas on vaikea mennä sanomaan mitään tästä aiheesta, kun en ole tuota kokenut.

    Mutta kyllä varmasti ne aivot palautuvat! Viimeistään sitten, kun saa paremmin lepoa ja unta, tai ehkä sitten, kun aivot tottuvat nykyiseen olotilaan ja elämään? Ja ideoita tulee taas.

    Ajatus "Entä jos en enää osaakaan" on minullekin tuttu… Outoa, että vaikka kuinka olisi jo "todistusaineistoa" siitä, että olen saanut jotain kirjoitettua (novelleja ja jopa romaanejakin), niin aina vain epäilee uuden jutun kanssa, saako sitä enää tehtyä… Tai jos saa, niin kirjoittaako huonommin kuin aikaisemmin.

  • Mary von Törne
    Kommentti Lähettäjä: Mary von Törne
    04/09/2014 @ 15:24

    "Alienit ovat ne kaapanneet!"

    Näin käy vanhemmille, kun lapsi syntyy perheeseen, mutta vauva-aika on ohi menevää. Tervetuloa takaisin piakkoin!

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    04/09/2014 @ 23:10

    Jeps. Kai sitä koomasta palaamista on vain odotettava. Ehkä myös suuret velvollisuudet ja yhteiskunta selviävät ilman minua.

  • Vaarna
    Kommentti Lähettäjä: Vaarna
    05/09/2014 @ 10:58

    Kyllä se siitä! "Kirjoitin kun vauva nukkui" ei voi millään päteä kaikkiin. Elämäntilanteita ja asetelmia on kumminkin niin erilaisia.

    Eikä kirjoittaminen onneksi ole sellainen taito, joka katoaisi mielestä tauon vuoksi. Sitä voi jatkaa koska vain. :)

    Ikävää, ettei kirjaa ole noteerattu isoissa lehdissä. Mutta eiköhän sille silti lukijoita löydy!

    Lähetän ideoitani siihen suuntaan. Voit sitten pyydystää ne haavilla ja leikellä omannäköisiksesi. ;)

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    06/09/2014 @ 19:47

    Kiitän ideoista!
    Niitä ei ole tässä päässä koskaan liikaa.

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!