Kirjoittajan 2014 - isoja onnistumisia ja epätoivon suota

On taas tämä aika vuodesta.

Ihmisillä on taipumuksena tehdä katsaus menneeseen vuoteen tässä joulun ja uuden vuoden välissä. (Asian sivusta sanottakoon, että synkeästi inhoan lehtiä, jotka julkaisevat "vuoden parhaat" -kirjalistansa joskus marraskuussa. Pirustako ne tietävät vaikka joulun alla vielä ilmestyisi jotain aivan loistavaa. Saati että olisivat ehtineet kaikkea lukea. Nih.)

Takaisin asiaan. Niin, retrokatsaus kirjoittajan vuoteen. Vuoteen, jonka aikana olen hiljakseen opetellut käyttämään nimikettä esikoiskirjailija. Se kertookin jo paljon. Tähän vuodenkiertoon on siis mahtunut editointia, editointia ja vielä vähän lisää editointia. Kustannustoimittajani ei päästänyt minua helpolla, onneksi.

Vuoden ensimmäinen julkaisuni ilmestyi kuitenkin helmikuussa. Ruumiittomat-antologiassa on novelli Ruusunnuppuni, kaikkeni. Se on aavistuksen verran makaaberi, jokseenkin koomillinen ja siinä on irtokäsi. Ihmiset tarvitsevat irtokäsiä. Kuten olen blogissakin jo todennut, novellin kirjoitusprosessi on osin lapsen saamisen jälkeiseen hormonihuuruun kadonnut. Nyt kun luen tarinaa, totean, että pari kohtaa olisi voinut sanoa toisin, mutta itse asiassa pidän novellista kovasti. Se on paljon kaivattu hyppy mukavuusalueen ulkopuolelle.

Ja sanoinko jo, että siinä on irtokäsi?

En ole vuoden aikana juurikaan kirjoittanut uutta. En ainakaan mitään kokonaista. Se on ehtinyt aiheuttaa jos jonkinlaista epätoivoa. Välillä kirjoittaminen suorastaan oksetti ajatuksena ja on aiheuttanut sitkeän pelon siitä, ettei minulla ole enää mitään kiinnostavaa sanottavaa. Jopa kesän Ursulassa julkaistu Trubaduuri on silkkaa vanhan kierrätystä. Onneksi ihminen voi lukea, ja harrastaa kaikenlaista muuta melkeinkirjallista, kuten hortoilla kesäisessä Suomessa vaaleanpunaisissa Steampunk-vermeissä. Kesäkuuhun kuului ensimmäinen Finnconini, joka oli kaikin puolin hyvä tapahtuma. Siksikin, ja ehkä etenkin siksi, että se oli Jyväskylässä.

Eli kesällä lomailun lisäksi editoin ja editoin vähän lisää. Epämääräinen kässärikasa muotoutui vähitellen kirjaksi, joka jopa päätyi painoon saakka ja saatiin ulos kansien välissä hieman ennen Helsingin kirjamessuja. Voi niitä hetkiä. Ihan oikea kirja! Mitämänytteen, vieraat ihmiset saattavat lukea sitä! Itse sain hypistellä kirjaa ensimmäistä kertaa kyseisillä kirjamessuilla. Joilla olin ensimmäistä kertaa. Ekojen kertojen vuosi, siis. Kirjamessureissu oli hieno, koska siellä oli hienoja ihmisiä ja paljon kirjoja. Kauhea kiirehän siellä oli koko ajan, mutta jos ensi vuonna uudestaan. Koska messuilusta ja ensimmäisistä kerroista pitää ottaa kaikki irti, herätevalokuvausstudio J.S. Meresmaa nappasi minusta kuvan hotellihuoneessa. Tämä on hulvaton. Lievän ensinolouden jälkeen olen todennut, että tämä on aivan hulvaton.

Kirjan vastaanotto on ollut enimmäkseen oikein yllättävänkin hyvää. Olen kiitollinen jokaisesta palautteesta, sillä piskuisen kustantamon esikoiskirjailijalle iskee valitettavan tehokkaasti kasvoille se tosiasia, että näkyvyyttä ei vain saa. Kirjaa ei suuren maailman mielestä ole olemassakaan. Katkerammat voisivat sanoa, että sen lukevat vain sukulaiset ja kaverit. Ilman kohtuullista ihmettä ei kannata odottaa arviota suurissa päivälehdissä... hyvä jos pienemmissäkään. Ja nimenomaan printtimedia olisi se olennainen kanava lukijoiden tietoisuuteen. Mutta teen itse parhaani, Osuuskumman markkinointitiimi samoin. Eli ei tässä huonossa jamassa olla. Spontaanisti saatu tää oli aivan ihana -palaute auttaa jaksamaan muutaman sanan verran lisää. Sitä paitsi, mitä pienkustantajan kirjailijan suurisuisuuteen tulee, osaan sujuvasti puhua itsestäni ja kirjoittamisesta siellä, missä se vain on mahdollista. Lähiviikkoina kannattaa kytätä ainakin sellaisia tahoja kuin Kosmoskynää ja Lukulamppua.

Ainiin, olenhan minä toimittanut. Toimittanut Ursulaa, koettanut saada hommaa pidettyä kasassa ja lehteä julkaistavaan muotoon. Taittanut kirjojakin. Esimerkiksi aivan pian ilmestyvän Kummalinnun munia -raapaleantologiamme, joka kerää samoihin kansiin kaikki tämän vuoden raapalepalvelun mininovellit. Olen myös aloittanut – ensimmäistä kertaa – opiskelemaan kirjoittamista. Se on vielä tämän syksyn aikana ollut sairastamisen takia pikkuisen hitaanpuoleista, mutta uusi vuosi on uusi. Toivottavasti terveempi!

Viime aikoina on ollut hirveästi uusia ideoita, jotka tuntuvat kytistyvän heti alkuunsa. Ehkä niitä voisi jättää hautumaan jonnekin aivojen pohjukoille. Uusia ideoita näköjään saa, kun tarpeeksi yrittää kirjoittaa vanhaa alta pois. Ja se vanha on liukasta kuin norpanrasva ja lipsuu ja tappelee eikä halua alistua mihinkään järkevään muotoon. Kaikenlaista olennaista puuttuu. Esim. tarina. Kun ei vain suju, niin sitten aloitetaan uutta ja lopetetaan heti alkuunsa. (Miten minusta tuntuu, että joku muukin on joskus valittanut samasta. Ikuisten alkujen maa.) Viimeksi piti pari yötä sitten nousta laittamaan ylös muistiin ajatus lastenkirjasta. Kyllä, luit oikein, lastenkirjasta. Enhän minä tiedä mitään lastenkirjallisuudesta! Tosin, en minä tiennyt mitään romaanin kirjoittamisestakaan ennen kuin päädyin kirjoittamaan romaanikässärin. Tekemällä vissiin oppii.

Hmm. Seuraavan kerran kun valitan, etten saa mitään aikaiseksi, linkatkaa minulle tämä postaus.

Onnistuvampaa vuotta 2015 kaikille tänne eksyneille!
Olkoon se täynnä sanoja, kuplia, seikkailuja, pitkiä yöunia ja terveyttä!

  • Helmi-Maaria Pisara
    Kommentti Lähettäjä: Helmi-Maaria Pisara
    27/12/2014 @ 13:06

    Minulle iski neljä vuotta sitten vastaan tuo näkymättömyys kasvoille kuin märkä rätti - sitä odotti jotakin ihan muuta. Toisaalta tiesin, että on pieni kustantamo, mutta toisaalta en tiennyt vielä silloin, mitä se tarkoittaa, olin vain ihan sokeana innoissani kirjan julkaisusta. Suurin osa esikoiskirjailijoista kokee saman, olipa sitten ison tai pienen kustantamon riveissä. Onneksi tunteet tasoittuvat ja tuotannon kasvaessa järkiintyy - ja juuri uuden kirjan jälkeisen huuman sekä tunnemyrskyn laannuttua - muistaa, miksi kirjoittaa. Siksi, että rakastaa kirjoittamista, ei siksi, että tulisi huomatuksi. Vaikka onhan se huomio kivaa, hivelevää, haluttavaa. Kaikkea kivaa ja kirjoitusiloa! Ja nauti vielä esikoisen hehkusta huomataanpa sitä tai ei, sillä saavutus se on joka tapauksessa :)

  • Reta Anna Maria
    Kommentti Lähettäjä: Reta Anna Maria
    27/12/2014 @ 22:53

    Monesti on sellainen olo, että eihän sitä viime aikoina ole saanut kauheasti aikaiseksi, kun tuntuu, että samaa tasapaksua menoa on vaan jatkunut, mutta sitten kun alkaa koota kaikkea ylös, huomaakin, että on tehnyt jotain.

    Olen muuten kertonut Ruusunnuppuni, kaikkeni -novellista tosi monelle kaverilleni, kun olen halunnut säikäytellä heitä ja kertoa, minkälaisia novelleja välillä lueskelen :D Joten kiitoksia sen kirjoittamisesta, se on jäänyt selvästi mieleen. :)

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    28/12/2014 @ 20:15

    Helmi-Maaria,
    Joo, tavallaan sitä odottaa niin paljon ja kuvittelee että kaikki muuttuu. Ja muuttuuhan se! Mutta ei ehkä niin vahvasti kuin luulisi, vaikka kuinka on kuvitellut olevansa valistunut ja fiksu ihminen. :)

    Reta,
    Pitäiskin ruveta useammin listaamaan mitä on jo tehnyt (tekemättömien sijaan). Ehkä se auttaisi itsetuntoa.
    Ja hei hauskaa jos Ruusunnuppuni jäi mieleen. Se on… noh, ihmisen pitää saada kirjoittaa joskus pimeämpääkin puoltaan ulos. Eihän se edes ole kovin verinen saati eroottinen. Siitä piti alunperin tulla huomattavasti suoremmin eroottinen, mutta koska se päätyi Ruumiittomiin, niin siivosin vähän alkuperäissuunnitelmia.

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!