Katri Alatalo - Karnin labyrintti

Saako kirjamietinnät aloittaa aivan liittymättömällä anekdootilla? Saahan?
Tai ainakin melko liittymättömällä. Ensimmäinen muistikuvani Katri Alatalosta, ja pitkään vahvin sellainen, oli hämmästyttävän vahva kädenpuristus. Ei ollenkaan huono ensivaikutelma. Samalla reissulla pyörittelin myös ensi kerran käsissäni uunituoretta Karnin labyrinttia. Mutta sain kirjan ostettua vasta nyt kesällä Finnconista. Ihan omistuskirjoituksen kera.

Että näin korruptoitunutta mutuhuttua kirjoista saatte seurata tässä blogissa.

Vaskikirjojen julkaisema Karnin labyrintti on Mustien ruusujen maa -trilogian ensimmäinen osa, ja Katri Alatalon esikoisromaani.

Romaani on tavallaan melko perinteistä matkafantasiaa. Päähenkilö Dinja näkee 16-vuotissyntymäpäivänsä aattoyönä unen, kuten tapana on. Unessa hän palaa lapsuuteensa, tilanteeseen jossa hänen käsiinsä kuolee mies, joka antaa Dinjalle mustan ruusun. Hänen luokseen palaa välähdyksenä myös aikoja aiemmin kadonnut äiti. Levottomuus ei jätä Dinjaa rauhaan, joten hän pakkaa norpannahkaisen säkkinsä, ottaa sukset ja lähtee seuraamaan äitinsä jalanjälkiä. Matkan varrella mukaan liittyvät kirjoihin pakkomielteisesti suhtautuva navadi Raúg ja oman heimonsa keskellä itsensä hieman vajavaiseksi tunteva krioni Emron.

Katri Alatalo - Karnin labyrintti
Katri Alatalo - Karnin labyrintti
Vaskikirjat, 2012
Kansi: Riikka Jäntti

Kirjan sivuilla ollaan koko ajan hieman eksyksissä, tietämättä mitä oikeastaan etsitään. Matkakumppaneiden lopullinen määränpää on heille itselleenkin hämärän peitossa. Maailma avautuu lukijalle vähitellen, Dinjan sitä havainnoidessa. Koko ajan on kylmää. Eletään seudulla, jonne sulan maan aika saapuu silloin tällöin, ei suinkaan tasaisesti joka vuosi. "Kevät" on käsitteenä tuntematon, jotain mistä kerrotaan vain tarinoita. Minä jäin lukijana miettimään, mikä Talvilaaksoon onkaan ikuisen talven tuonut. Ehkä se selviää myöhemmissä osissa.

Sujuvaa lukunautintoa häiritsi hieman se, että Dinja ei oikein saanut sympatioitani puolelleen. Nuoret ihmiset saavat kiukutella, olla äkkipikaisia ja mustavalkoisia, mutta tuntui, ettei Dinja millään viitsinyt kuunnella muiden ohjeita tai tarinoita äyskimättä.

Kaiken kaikkiaan minä kuitenkin viihdyin kirjan parissa. Pitkälti sen takia, että on kiva lukea fantasiaa, jossa (matkallelähdön) taustalla ei ole mitään suurempaa tarkoitusta. Kukaan ei yritä pelastaa maailmaa, motiivit ovat enimmäkseen itsekkäitä. Henkilöt hapuilevat ja erehtyvät, mutta perusvire säilyy kuitenkin optimistisena. Karnin labyrintti on oivallinen pieni fantasiatarina nuorisolle... ja aikuisillekin.

Trilogian toinen osa Laulu kadonneesta saaresta ilmestyi viime vuonna, ja päätösosa Kevääntuoja ilmestyy ihan pian. Sitä odotellessa voitte vaikka käydä lukemassa Katrin itsensä pohdintoja kirjoittamisen ympäriltä hänen blogistaan.

  • Linnea
    Kommentti Lähettäjä: Linnea
    08/09/2014 @ 12:12

    Hauskaa lukea Dinjasta ja kumppaneista. Minä luin kirjan sen ilmestyessä ja toinenkin osa on nyt kahlattu läpi, siitä pidin myös. Se on tosiaan varsin virkistävää, että matkan tarkoitus ei kerrankin ole se maailman pelastus tai vastaava.

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    09/09/2014 @ 14:04

    Mun pitää nyt bongata käsiini nämä seuraavatkin osat :)

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!