Siina Tiuraniemi - Kukkia Birgitalle

– Herregud, Birgitta huokasi, kun ovi oli sulkeutunut takanamme. – Tuo se on yhtä päivänpaistetta. Fy fan, miten rasittavaa! Onneksi noilla on vuorotyö, eikä tuota tarvitse joka päivä kärsiä. Joskus herään yölläkin siihen, kun se hiippailee hymyilemässä ympäriinsä. Ammattilaisten pitäisi ymmärtää, ettei kukaan sairas ihminen siedä tuollaista ilopilleriä lähistöllään.

Kah, olipas siinä hyvänmielenkirja.

Kukkia Birgitalle on oikeastaan tarina niistä yhteiskunnan syrjäytyneemmistä. Päähenkilö ja kertoja on Miska, parikymppinen oman elämänsä sankari. Äitinsä käskystä Miska päätyy virailemaan Aurinkoisessa hoitokodissa, viemässä kukkapuskan kaukaiselle sukulaiselleen Birgitalle. Birgitta on vaikea, taiteellinen, agressiivinen ja perintörikas... ja hänen jalkansa on amputoitu. Kun kuvioihin lisätään vielä muutaman sätkän verran toisensorttisia kukkia, sekä vallan erikoinen sivuhenkilökavakadi, niin aikaan saadaan varsin hupaisa soppa. Kuka kiristää ketäkin.

Kukkia Birgitalle
Siina Tiuraniemi - Kukkia Birgitalle
Minerva, 2013
Kansi: Taittopalvelu Yliveto Oy

Hihittelin itsekseni ja ihan häpeämättä julkisilla paikoilla (lue: junassa). En edes tiedä, onko Kukkia Birgitalle kirjoitettu tahallisesti humoristiseksi, vai tuleeko se huumori jostain sieltä rivien välistä. Oli miten oli, kirjassa on paljon hyvää. Ensinnäkin henkilöhahmot. Edes Miska ei ole yksiulotteisen luuseri. Ennemminkin puoliautisti, kuten hän itseään kutsuu. Parhaaseen ystäväänsä ripustautuva ja omituisen arka, mutta samalla älykäs yliopisto-opiskelija ja kasvissyöjä. Birgitasta oli hieman vaikeampi saada otetta. Vaikka moni asia selittyykin hänen taustoillaan ja alkoholismilla, ailahtelevuus oli silti satunnaisesti liikaakin. Henkilöiden tekoja ei myöskään puolustella tai pehmystellä. Ruma temppu on ruma temppu, vaikka sille olisikin selitys.

Toisekseen, Tiuraniemen kerronta on taitavaa. Hitto soikoon, hän tekee epäilemättä varsin tietoisesti kaiken, mitä kirjoitusoppaiden mukaan ei pitäisi tehdä. Ja homma toimii. Miskan ensimmäisessä persoonassa polveileva kerronta on nimenomaan tarinointia, hän on tietoinen puhuvansa lukijalle. Yhtäkkiä pompataan kolmanteen persoonaan ja takaumiin, jolloin tarinaa kerrotaankin jollekulle muulle. Tästä saisi helposti ärsyttävän, mutta nyt kirja on hyvä juuri näin. Vaikka muutamat mielipiteet maailmanmenosta ovat turhankin ...hmm... itsestäänselviä.

Myönnettäköön, että olisin lähtenyt melkeinpä millaisen tyypin mukaan tahansa. Kuten lähdinkin. Eihän tätä eriskummallisemmaksi tyyppi paljon voi tulla. Kiitän kuitenkin huolenpidostanne ja huomautan, että olen aikuinen ihminen ja monen mittapuun mukaan mies, vaikkei sitä heti uskoisi. Tarkistin ennen baarista lähtöä, että pärjäisin helposti herra Kurtulle, jos niikseen tulisi. En ole kooltani iso muttei ollut hänkään.

Oikeastaan ainoa varsinainen kritiikki on taas ulkokirjallinen: ePubin muotoilu oli vähintäänkin omituinen. Mutta siis, yleisö toivoo lisää. Sitä odottaessa voimme aina lukea Siina Tiuraniemen omaa Ihminen välissä -blogia.

Saatu blogattavaksi Elisa Kirjalta.