Vera Vala - Villa Sibyllan kirous

Villa Sibyllan kirous on kolmas osa Arianna de Bellis tutkii -dekkarisarjasta. Voisin sanoa jopa viihdedekkarisarjasta, ihan rakkaudella. Minun sanastossani "viihde" ei ole halventava ilmaus, vaan lähinnä kommentti tyylilajista. Luvassa ei tässä kolmannessakaan osassa ole graafista kidutusta, verta tai lukijaa ahdistavia yksityiskohtia. Vaan... ruokaa ja maisemia. Mutta niistä myöhemmin.

Arianna päätyy tällä kertaa selvittämään perhedraamaa, josta ei oikein tiedä, onko kyseessä ainoastaan perhedraama vai liittyykö tapaus muinaiseen mithralaisuskontoon. Katia Levrini, rikas asianajaja, saa nimettömiä uhkauskirjeitä. Hän päätyy palkkaamaan Ariannan tutkimaan tapausta, kun Katian perheen taloon, Villa Sibyllaan murtaudutaan ikävin seurauksin. Kuten arvata saattaa, ruumiitta ei selvitä.

Mietin pitkään, mihin kirja sijoittuu hyvin subjektiivisella arviointiasteikollani. Juoni on monipuolinen ja hyvin kokoon kudottu, sen kanssa viihtyy loppuun saakka. (Joskin oli ehkä ensimmäinen kerta kun arvasin murhaajan! ...ainakin osin.) Vera ei ole kulkenut ollenkaan siitä, missä aita on matalin. En kuitenkaan ole varma, oliko tämä näistä kolmesta kirjasta suosikkini. Miljöökuvausta oli niin paljon, että paikoitellen se pysäytti kerronnan turhan pitkäksi aikaa. Siitäkin huolimatta, että miljöökuvaus on erittäinkin ansiokasta.

Huomasin, etten lopulta ollut kovinkaan kiinnostunut tämän kirjan juonesta, vaan taustalla kulkevista tapahtumista. Villa Sibyllan kirous nimittäin valottaa Ariannan menneisyyttä huomattavasti laajemmin kuin edelliset kirjat. Cliffhangeriin loppuu tämäkin, mutta nälkäinen lukija saa paljon uutta pureskeltavaa. Kyllä, nämä ovat selkeästi sarjakirjoja, vaikka yksittäisenkin romaanin parissa varmaan viihtyy, jos sellaisen ottaa satunnaisesti luettavaksi.

Hän työnsi puuoven auki ja astui korkeakattoiseen holvikäytävään. Käytävän oikeassa päässä oli lasiovi ja sen vieressä ovipuhelin. Arianna painoi asianajajotoimiston summeria. Lasiovesta kuului kliksahdus. Oven yläpuolella oli valvontakamera. Oven avaaja oli siis luokitellut hänet vaarattomaksi pelkän ulkonäön perusteella. Melkoista itsevarmuutta rikosoikeuteen erikoistuneelta asianajotoimistolta. Ilmeisesti Angelini kumppaneineen oli kyennyt pitämään puolustamansa rikolliset tyytyväisinä.

Rooman kaikissa vanhoissa palazzoissa oli kosteusvaurioita. Rappukäytävässä tuoksuva kostean kiven ummehtunut haju oli tuttu myös heidän toimistostaan. Toisessa kerroksessa sijaitseva asianajotoimisto oli kuitenkin sisustettu ylellisemmin. Odotushuone oli täynnä mustasta nahasta ja kromista tehtyjä design-huonekaluja, ja lasisen työpöydän takana istuva kolmekymppinen sihteeri näytti valinneen modernit silmälasikehyksensä sisustukseen sointuviksi. Nainen otti hänet vastaan hymyillen ja pyysi istuutumaan.

Nojatuoli oli juuri niin epämukava kuin miltä se näytti. Sihteeri soitti Angelinille ilmoittaakseen vieraasta.

– Avvocato Angelini ottaa teidät vastaan muutaman minuutin kuluttua, sihteeri sanoi puhelun päätteeksi.

Palaamme siis asiaan seuraavan osan parissa, oletan. Odotan.
Odotin edellistenkin osien jälkeen, niistä voi lukea aiempia ajatuksiani: Kuolema sypressin varjossa ja Kosto ikuisessa kaupungissa.

Ja kah, ilmeisesti eletään dekkariviikkoa. Tämän lukeminen siis osui hyvään saumaan, minä kun en yleensä juurikaan dekkareita lue. Tästä on vielä toistaiseksi blogattu melko vähän, mutta käykää toki katsomassa vaikka Minnan arvio Ja kaikkea muuta -blogissa. Minna on tehnyt jokseenkin samoja huomioita kuin minäkin.

Vera Vala - Villa Sibyllan kirous
Gummerus, 2014

---
Sähköinen arvostelukappale Gummerukselta.

  • Malna
    Kommentti Lähettäjä: Malna
    15/06/2014 @ 08:38

    Ehkä minun pitäisi vihdoinkin tutustua näihin dekkareihin! Kuvauksesi vakuutti minut - olen nimittäin nykyisin todella huono kestämään väkivaltaa, verta ja suolenpätkiä tai muuta hyvin ahdistavaa, mutta mysteerien selvittely on minusta mukavaa luettavaa, ja nämä muutenkin vaikuttavat kiinnostavilta ja hyvin kirjoitetuilta.

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    15/06/2014 @ 17:09

    Joo, nämä ovat murhista ja huonoistakin asioista huolimatta enimmäkseen mukavaa ja kevyttä luettavaa. Ei suolenpätkiä.

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!