Anu Holopainen - Ilmestyskirjan täti

Ilmestyskirjan täti on kirja, jota kustantaja markkinoi sanoilla: "Satiirisen hauskaa chick litiä, joka ottaa kantaa yhteiskunnalliseen ilmiöön ja ripauttaa joukkoon hyppysellisen maagista." Kaksi jälkimmäistä osuu kohdalleen, mutta varsinaisesti en hahmottanut tätä chick litiksi. Mikä ei tee kirjasta huonompaa, mutta saattaa vain asettaa sille hieman vääränlaisia odotuksia.

Ilmestyskirjan täti on pinnaltaan kevyehkö viihdekirja. Päähenkilö Airi on onnellisesti naimisissa, kahden pojan äiti ja hän rakastaa miehensä sukua. Kaikkia, paitsi miehen eksentristä Liila-tätiä, joka Airin näkökulmasta viettää aikansa juopotellen, kertoen vulgääriuksia ja nolaten muut. Kun Airi palaa vuosia kestäneeltä vanhempainvapaalta töihin IT-alan firmaan, käykin niin, että hänen yrityksensä myydään suuremmalle. Airi löytää itsensä paitsi yt-neuvottelujen ikeestä, myös samasta työpaikasta inhotun Liila-tädin kanssa. Kun henkilöstöä ruvetaan irtisanomaan, ympäristössä alkaa tapahtua toinen toistaan omituisempia onnettomuuksia.

  "Marikkia osui hanhi päähän", Liila julisti ääni väristen kuin kreikkalaisen tragedian laulajalla ja kalautti litran vetoisen kahvimukinsa painokkaasti pöydän pintaan.
  Lause limbosi niin täydellisesti järjellisyyden rimojen ali, että odottelin vain hiljaa jatkoa ja mietin mahtaisinko herätä kohta unesta.
  "Se oli ollut aamulenkillä pururadalla", Liila selvensi ja veti Ilmon tuolin takapuolensa alle. "Voitko kuvitella, pari myöhäistä hanhea oli samaan aikaan törmännyt pienlentokoneeseen ja pudonnut kuolleena taivaalta. Yksi osui Marikkia päähän."
  Voinko kuvitella? Hanhi? Päähän? No enpä voi.
  "Älä puhu paskaa", oli paras mihin verbaalisesti kykenin.

Anu Holopainen - Ilmestyskirjan täti
Myllylahti, 2014

Pidin kirjassa monesta asiasta. Oikeastaan kaikesta paitsi päähenkilöstä. Anu Holopainen piirtää tarkkanäköisen kuvan stressin vaikutuksista niin työympäristössä kuin yksilössäkin, perhe-elämästä pienten lasten kanssa ja ylipäätään ihmisen päähänpinttymistä. Tässä oli henkilötasollakin paljon hyvää. Aloittaessani lukea kirjaa, pelkäsin että se sortuu genren kliseisiin: kusipääaviomieheen, joka jättää naisen selviämään yksin lasten kanssa, ja typerään kädettömään päähenkilöön. Mutta ei. Airin aviomies on täyspäinen, vaikka suhde onkin kovilla. Airi on fiksu ja osaava... mutta silti ärsytti minua pakoittain kovasti. Hän on nimittäin varsin huumorintajuton, mikä toki korostaa ja selittää Airin suhtautumista Liilaan, mutta olisin kaivannut tekstiin Airin kohdalle paikoitellen tilkan itseironiaa.

Myös loppuratkaisu oli toimiva, joskaan ei ehkä varsinaisen yllättävä. Mikä genrelle suotakoon. Tunnustan kuitenkin, että sen avautuminen kunnolla vaati minulta pienen hetken Googlea... Mutta Googlella tai ilman, jokainen voinee tehdä lopusta omat tulkintansa. Kuitenkin, suosittelen luettavaksi kaikille, jotka kaipaavat tovia humoristisen, muttei liian aivottoman hömpän kanssa.