Mervi Heikkilä - Louhen liitto

16-vuotias Roona tietää, miltä kuulostaa, kun maailma romahtaa ympäriltä.

Se ei kuulosta miltään.

Eräänä päivänä yhdeksäsluokkalainen Roona oppii, että hänen äitinsä ei olekaan hänen oikea äitinsä. Biologinen äiti on tyly ja epäilyttävä Valpuri, joka asuu ihmisten tavoittamattomissa sähköttömässä mökissä. Aivan kuin Roonalla ei jo olisi ollut tarpeeksi salaisuuksia piiloteltavana: hän nimittäin osaa puhua petoeläimille. Sitä taitoa ei uskalla tunnustaa edes sumusilmäiselle Aleksille, jonka kanssa Roona jakaa yhteisen innon luontokuvaukseen. Kun äiti lähettää Roonan muutamaksi kesälomaviikoksi Valpurin luo, Roona ei osaa aavistaa, millaisiin koettelemuksiin hänen syntyperänsä hänet sekoittaakaan.

  – Louhi ehtoinen emäntä, kaiken elon emonen, anna meille...
  Hoitolaitostapaus, ihan selvästi. Yritin välittää ajatusta äidille pyörittelemällä silmiäni, mutta äiti kurtisti kulmiaan. Sitten huomasin jotain, joka oli jäänyt minulta aiemmin näkemättä. Tuvan seinällä, vihreän kaapin vieressä oli puuveistos. Se oli hieno, erikoisenvärisestä puusta veistetty reliefi, jossa oli sarvipäinen nainen. Kasvot eivät kuitenkaan erottuneet tarkasti, vaan ne ikään kuin sulautuivat puuhun. Veistoksen reunoja kiersi taidokkaasti veistetty pihlajanlehtikrassi. Seinällä reliefin alla oli pieni kaappi, kuin yksinkertainen alttari. Pellavaliinalla nökötti pahkasta tehty kynttilänjalka ja siinä yksi ainoa mehiläisvahakynttilä. Kynttilässä paloi tuli.
  Valpuri keskeytti tarkasteluni. Hän palasi pöydän ääreen kädessään voideltu leivänpala.
  – Syö.
  Mitä ihmettä? Epäröiden otin leivän käteeni. Se näytti ja tuoksui ihan tavalliselta ja tuoreelta sekaleivältä. Varmasti se oli itse leivottu.
  – Syö vaan, äiti sanoi. – Ei siitä haittaakaan ole.
  Niin minä epäröiden haukkasin Valpuri Kokkoisen antamaa suolaista voileipää.
  Ja se oli hyvää.

Mervi Heikkilän Louhen liitto on tuoreen spefikustantamon Haamu Kustannuksen kirja, joka julkaistiin sopivasti juuri Kalevalan päivän aikaan. Louhen liitto ammentaa suoraan suomalaisesta kansanperinteestä ja noitavainojen historiasta. Kirjan ehdottomiin vahvuuksiin kuuluu sen kyky pysytellä samalla sekä tiukasti nykypäivässä ja nykynuorten elämässä että kurkkia vuosisatojen taa. Kansanperinne tuodaan samaan kuvaan kännyköiden kanssa luontevasti ja konstailemattomasti. Tarinan edetessä jopa otetaan hieman kantaa nykyiseen elämäntapaamme, luontosuhteeseemme ja sen oikeutukseen.

Louhen liitto on monessa mielessä lajityypillinen nuortenkirja. Se on nopealukuinen, eikä edes pituudella pilattu. Luvutkin ovat lyhyitä. Tapahtumat etenevät melko ennalta arvattavasti ja useimmat arvailut juonenkäänteistä osuvat oikeaan. Vauhtia riittää – jopa niin paljon, että jäin monin paikoin kaipaamaan syvempää taustoitusta henkilöhahmoille ja ratkaisuille. Miksi näin? Mikä oikeastaan motivoi tekoja?

Luulen kuitenkin, että kirja on erinomainen kohderyhmälleen: kerronta on vallan toimivaa, luontokuvaukset herkkiä ja visuaalisia. Tästä jaksaa kiinnostua hieman heikompikin lukija, ja niille, joille tarina sinänsä ei anna suuria haasteita, on luvassa kurkistus muinaisuskoon ja perinteisiin. Kirjan kylkeen onkin tarjolla opetuskäyttöön 6.-9.-luokkalaisille suunnattu tehtäväpaketti.

Kaiken kaikkiaan Louhen liitto jättää jälkeensä pienen nälän. Kuulemmeko vielä Roonasta ja saammeko vastauksia kirjan herättämiin kysymyksiin?

Heikkilä - Louhen liitto
Mervi Heikkilä: Louhen liitto
Haamu Kustannus, 2015
Kansi: Riikka Nikko

Uteliaille muuten tiedoksi, että tämän juhannuksen Ursulassa on luvassa Heikkilältä hieman toisenlainen, aikuisempaan makuun soveltuva, tulkinta Louhesta.

- - -

Kirja on saatu arvostelukappaleena, ja arvio on ilmestynyt alunperin Risingshadow-sivustolla.