Erkki Kauhanen - Segrfellin unikuningas

Segrfellin unikuningas lipui vastaani kesällä Finnconin fantasiakirppiksellä, ja nyt sitten kirjan ollessa tämän vuoden Kuvastaja-palkinnon lyhytlistalla, motivoiduin viimeinkin valitsemaan sen luettavaksi kirjapinostani. Pohdin pitkään, minkä verran juonesta voi paljastaa spoilaamatta, mutta kerrotaan nyt jotakin. Kirjan olennaisimpia osia eivät ole yllätykset, vaan jokin aivan muu.

Segrfellin valtakunnan kuningas kuolee odottamatta. Aatelissuvut odottavat jännityksellä, kenet Vanhat seuraavaksi kuninkaaksi valitsevat. Valinta kohdistuu kuitenkin varsin tuntemattoman suvun nuoreen jälkeläiseen, Gortiin, jonka tehtävä onkin laajempi ja tulee paljon kauempaa menneisyydestä, kuin suurin osa kansasta osaa odottaa. Toisaalla Gortin sydämen valittu Miren oppii itsestään ja omasta suvustaan aivan uusia asioita.

Erkki Kauhanen - Segrfellin unikuningas
Teos, 2013
Kansi: Jussi Kaakinen

Segrfellin unikuningas on näin jälkeenpäin ajateltuna melko selkeästi trilogian avausosa. Tässä lähinnä pohjustetaan jotain suurempaa, suorastaan eeppistä. Kirja tuntuu huolella ja pitkan ajan kuluessa rakennetulta, maailma on kaikin puolin tarkoin harkittu. Kauhasen teksti on sujuvaa ja paikoin varsin kekseliästä, mikään ei pahemmin tökkää silmään.

Laajuus on myös romaanin ongelma. Kirjassa seikkaillaan useissa eri paikoissa, siinä on suuri liuta henkilöhahmoja joiden tehtävä yhteiskunnassa ei aina täysin avaudu ja lisäksi, kuten nimikin viittaa, loppupuolella mukaan tulevat useammat todellisuuden tasot. Lukijana sain olla todella tarkkana, että pysyin mukana. Törmäsin fantasiaprobleemaan: asiat pitäisi hyväksyä sellaisina kuin ne tulevat, mutta kerrankin olisin kaivannut himppusen verran enemmän rautalankaa.

Nillityksestäni huolimatta pitää sanoa, että luin kirjan nopeasti ja nauttien. Tämä on omintakeista fantasiaa. Tämä on mielikuvituksellista ja huolella tehtyä. Henkilöt eivät ole ärsyttäviä. Lisäksi kirjassa on gennejä. Antakaa minulle huumorintajuttomia fantasianaissotilaita, ja tökkäätte pehmeään kohtaan.

"On paljon keskusteltu siitä, miksi gennit antavat laivoilleen niin omituisia nimiä. Sitä on joskus yritetty laittaa huumorintajun piikkiin, mutta kun Veld Gennarai ei yleisesti ottaen ole tunnettu huumoristaan, se tuskin on uskottavaa. Saattaa olla, että nimillä on jokin rituaalinen merkitys, joka ei aukea ulkopuolisille. Toisaalta esimerkiksi Hännän saaristossa on eräillä alueilla nimeämisperinne, joka jotenkin tuo mieleen gennien laivojen nimet. Esimerkiksi eräällä Hännän kaikkein uloimmista saarista on pieni kaupunki, jonka nimi on Kadotti Kirveensä Rannassa. Kesäkaupungin sataman lähellä vanhassakaupungissa taas on kuja, jonka suulla olevan portin nimi on Kirjoittaa Muistiin. Kaikkiin näihin liittyy jokin tarina, jonka olemme jo unohtaneet."
(Laban Feri ja Naramir Barka: Segrfellin nimistöstä)

Tämä siis on tutustumisen arvoinen fantasiaromaani, mutta suosittelen jo fantasiaan tottuneelle lukijalle, en niinkään genren parissa ensiaskeliaan tekevälle.

Satunnaisia messuajatuksia ja paljastuksia kirjailijoiden elämästä messuedustamisen ulkopuolella

Tällaisista tapahtumista raportoiminen on aina ongelmallista. Koko ajan on kiire, tai jos ei ole kiire, on sietämättömän väsynyt. Tai kiireinen. Tai julkkareissa. Kaikkea mahdollista. Sitten ei enää muista saati tiedä, mitä oikeastaan halusi sanoa.

Kirjamessureissulle lähteminen oli vallan haastavaa. Universumi ei selkeästikään ollut puolellani. Ensin alkuviikosta oli kiusana halvaannuttava hammas-/niskakipu, jonka sain suunnilleen kuntoon vasta keskiviikkona, hevosentappokipulääkekuurin kanssa. Perjantaina, ensimmäisen messupäiväni jälkeen sitten huomasin perineeni lapselta oksennustaudin. Sunnutaiaamuna olikin suorastaan kummallista herätä: ei huonoa oloa, ei kipua. Hotelliaamiainen maistui ruoalta.

Mutta messuilla oli ihan mukavaa. Perjantain ja lauantain aikana olin lähinnä Osuuskumman ständin nurkilla sen, minkä jaksoin, mutta sunnuntaina ennätin jopa seuraamaan muutakin ohjelmaa. Esimerkiksi sitä, kuinka Tommi Melender puhui kirjablogeista ja siitä, kuinka Hesarin kritiikit lähestyvät ilmaisultaan blogikirjoituksia. Tai sitä, kuinka Madgalena Hai esitteli steampunkia lukiolaisten ristikuulustelussa. Siinä vaiheessa istuskelin mukavasti punaisella tyynyllä ja suunnittelin nukahtavani. Haastattelu oli kiva, mutta sunnuntaiväsymys iski suurella lekalla.

Niin, ja olinhan minä oman osastomme ohjelmassa. Puhumassa melkein fiksuja. Veikkaan, että esikoiskirjahaastattelu ei antanut parasta mahdollista kuvaa älynjuoksustani niille kaikille puolelletoista kuulijalle, mutta lauantain keskustelu aiheesta Esikoiskirjailijana pienkustantamossa – Uhka vai mahdollisuus? oli oikeastaan todennäköisesti ihan mielenkiintoista kuultavaa. Harmi, ettei siinäkään tilaisuudessa ollut liiaksi korvapareja yleisössä. Noin niin kuin kuvaamisen kannalta se oli jokseenkin spekulatiivisen pakenevaa: yksi kuva oli kelvollinen.

Kuva: J.S. Meresmaa

Signeerasin jopa muutaman kirjan. Perjantaina kädet täristen (anteeksi mahdoton käsiala), mutta myöhemmin sekin luonnistui paremmin. Kirja itsessään on sievä kuin karkki ja pullea kuin pikku possu. Ei nyt tiiliskivikamaa, mutta 360 sivua kuitenkin. Tuollainen viidentoista pinkka noita olisi raahattavana Ranskaan. Muuten olin varsin maltillinen messuhankinnoissani. Vain neljä ylimääräistä kirjaa ja niistäkin yksi ohkainen lapselle.

Loppuun on vielä jaettava THE messukuva. Tämä aiheutti myöhemmin spontaania huutonaurua. Eli, jos olette koskaan miettineet, mitä kirjailijat tekevät messureissuillaan silloin, kun eivät ole edustamassa. Me leikimme. Saatamme esimerkiksi lavastaa hotellihuoneeseen epäilyttäviä murhatapauksia tai muuten vain kummallisia kuvanottotilaisuuksia. Tällä kertaa syyllinen on Valokuvausstudio J.S. Meresmaa. Krhm. Niin. Krhm.

Ulkosavolainen esikoiskirjailija kirjamessuohjelmassa

Pääsenpäs puhumaan itsestäni.
Eiku siis, kirjallisuudesta. Tulen tyttäristä ja esikoiskirjailijuudesta ja jostakin. Toivottavasti ainakin suhteellisen fiksuja.

Minut voi bongata Osuuskumman osastolta 6e131 ainakin perjantaina ja lauantaina, todennäköisesti muulloinkin. Olen osastolla seuraavissa ohjelmissa:

Perjantai 24.10.
11-11.30 Tulen tyttäriä – esikoiskirjailija Maria Carolen haastattelu. Haastattelijana Hanna Matilainen.
12-12.30 Mitä kummaa kirjallisuutta? – Kirjabloggari, kustannustoimittaja ja tietokirjailija Hanna "Morre" Matilaisen haastattelu tietokirjoittamisesta ja spekulatiivisesta kirjallisuudesta Suomessa. Haastattelijana Maria Carole.

Lauantai 25.10.
15-15.30 Esikoiskirjailijana pienkustantamossa – uhka vai mahdollisuus? Keskustelemassa esikoiskirjailijat Maria Carole ja Hanna Morre Matilainen.

Osaston koko ohjelman (ja sijainnin) löytää Osuuskumman FB-sivulta.

Lauantaiaamuna heti messujen ovien auettua olen kirjabloggareiden ständin takana levittämässä mutuhutun ilosanomaa. Kirjabloggareiden ständi löytyy Boknäsin osastolta 6g85. Sinnekin saa tulla sanomaan moi. Tarjolla on ainakin lukuvinkkejä ja simultaanibloggaamista. Jos ei tänne, niin jonnekin. Ja koska somessa ollaan, niin kirjabloggaajien messuja voi seurata hässäkällä #bloggaritmessuilla.

Nyt sitten voin aloittaa pakkaamispanikoimisen. Onko Helsingissä lokakuussa kylmä vai saamarin kylmä? Kuinka monta paria kenkiä voi ottaa mukaan? Kuinka ensimmäisen maailman ongelma on miettiä kenkäpareja? Onko messukeskuksessa kylmä, koska ilmastointi, vai kuuma, koska väentungos? Pipo? Villasukat? Käsineet? Missämunkäsineeton?

(Nais)kirjallisuutta miehille

Viime päivinä on puhuttu paljon naiskirjallisuudesta ja kirjallisuuden tai kirjailijuuden tarvitsemista etuliitteistä. Oletan, että suurin osa tätä lukevista on jo perillä Karo Hämäläisen kolumnin sisällöstä. Kannattaa siis myös ehdottomasti lukea Magdalena Hain pohdintaa aiheesta.

Varsinaisesti jäin kuitenkin pohtimaan Magdalenan tekstiin tullutta ensimmäistä kommenttia nimimerkiltä Jarkko. "Yritin kai sanoa, että kaivatte itseänne kuoppaan nostamalla esille näitä naisasioita. Eristätte meidät miehet maailmastanne. Luotte meistä vihollisia. Saatte meidät karsastamaan blogeissanne tai kirjoissanne vierailemista. Samalla lailla kun sovinistiset mieskirjailijat ajavat naiset kirjojensa parista. Rivien väliin, sanoiksi pukematon, viesti on 'tämä on miehille, naiset pysykööt kaukana', tai vice versa."

En sinänsä ota kantaa siihen, onko eristämisen tunne todellinen. Se on yhden henkilön omakohtainen mielipide, ja sellaisena oikeutettu. Aivan samalla tavalla, kuin nainen voi tuntea itsensä joukosta eristetyksi, kun Parnassossa miehet puhuvat miesten kirjoittamista kirjoista. Joka tapauksessa, nostetaan naaraskissa pöydälle tai ei, miehet lukevat etenkin miesten kirjoittamaa kirjallisuutta. Tätä väitetään tilastolliseksi faktaksi. Vaikken mielelläni kerrokaan totena asioita, joiden todenperäisyydestä minulla ei ole esittää nyt heti tutkimuslähdettä, niin tästä tuntuvat fiksummat olevan jokseenkin yhtä mieltä.

Mutta mikä niissä naisten kirjoittamissa kirjoissa on niin pelottavaa? Mahdollinen romantiikka? Eikö miehen mieleen sovi viettää tovia silkassa haavemaailmassa? Vai onko ongelmana ehkä se, että naisten kirjoittamissa kirjoissa saattaa päähenkilöinä ja toimijoina olla... naisia? Koetaanko päähenkilöön samastuminen vaikeammaksi, kun hän on toista sukupuolta? Miksi naisen kirjoittama romaani ei kelpaa, vaikka ei olisikaan romanttinen saati naispäähenkilöllä? Suurin osa naisten kirjoittamista kirjoista on kuitenkin kirjoitettu ilman sen kummempaa feminististä agendaa. Tai vaikka se siellä olisikin, niin mitä pahaa on kolmiulotteisissa naispäähenkilöissä?

Yksi keino eristäytymisen rikkomiseen on mennä mukaan. Tämä toimii muissakin kuin naiseuteen liittyvissä asioissa. On sanottu, että suomalaiset fandom-piirit ovat eristäytyneitä ja sisäänpäinlämpiäviä. Jaa. Minä kun en moisesta tiennyt, niin menin ja tungin nenäni mukaan. Kuulin asiasta vasta jälkeenpäin.

Yksi keino tuntea itsensä osaksi tätä eristäytynyttä naiskirjallisuuspiiriä on mennä mukaan. Lukea naisten kirjoittamia kirjoja. Puhua naisten kanssa kirjallisuudesta. Ja sen jälkeen vaikka miesten kanssa. Sitten voi puhua kirjallisuudesta, jossa seikkaillaan kummallisilla planeetoilla ja henkilötkin saattavat vaihtaa sukupuolta kesken kaiken.

Minä suosittelen myös miehille vaaleanpunaisiin kansiin nidottua viihteellistä ja romanttista fantasiaromaania. Siinä ovat kaikki pelottavan naiskirjallisuuden merkit kasassa. Mutta minä voin kertoa teille, että omien sormieni jälkeen suurimpana vaikuttajana tarinan syntymiseen on ollut miesihminen. Kiitokset hänelle.

Niin. Ota riski. Rakastu naiseen.

Kirjamessulipun voittajat

Annoin random.orgin arpoa uudet omistajat kirjamessulipuille. Hän suuressa viisaudessaan laittoi nimilistan seuraavanlaiseen järjestykseen:

Eli nimimerkit Sara V. ja Susanne voittavat kumpikin yhden päivän messulipun. Onnittelut!
Laitan teille sähköpostia aiheesta vielä ihan pian.

Nyt sitä saa! Tulen tyttäriä nimittäin

Voilà. Kirja on tehty ja ihan immeisten luettavissa. Hankkikaa itsellenne ja/tai pyytäkää sitä kivaa kirjastosetää hankkimaan yksi kappale hyllyyn muidenkin luettavaksi.

Painettua voi ostaa Osuuskumman nettikaupasta sekä sopivasti varustelluista kivijalkakirjakaupoista (aina saa kysyä).

Tulen tyttäriä

Sähkökirjan taas voi ladata itselleen Elisa Kirjasta ja lähiaikoina varmasti muidenkin jälleenmyyjien sivuilta.

Viihtykää.

Ainiin, saa sitä kirjaa Helsingin Kirjamessuiltakin. Ehkä jopa ihan signeerattuna. Saa tulla paikalle ja saa myös vaikka koettaa voittaa lipun. (Vielä torstaihin saakka aikaa osallistua arvontaan.)