Kah, vuori

Kun lähdin kirjoittamaan Tulenpunaista, ehkä viimeinen asia, johon olisin uskonut päätyväni, on piirtäminen. Tarkemmin ottaen kartan piirtäminen.

Kerrottakoon, että kuvataiteelliset lahjani ovat aika lähelle lajia lammas:

Näyttää vieläpä olevan läähättävä lammas.

Joten kun onnistuin piirtämään kokonaisen vuoren, olin suorastaan ylpeä itsestäni. Vähän lyijykynää, vähän skanneria ja vähän tietokonetta. Tiedän, että varustellummat piirtävät piirtolevyllä, vaimikäseonkaan, mutta kuten todettua: lammas.

Ei tuo yhdenkään taidegallerian seinälle kelpaisi, mutta ehkä asia käy ilmi. Joskin joudun vielä siirtämään yhtä tietä. Huomasin tekstiä editoidessani tien olevan... tiellä.

Editoinnin keskeltä löytyy tilastotietoa kässäristä

  1. Käsikirjoituksen aakkosjärjestyksessä ensimmäinen sana on aalloissa
  2. Aakkosjärjestyksessä viimeinen sana taas on ötököiden. Juuri sitä ennen on ölähti, josta pidän kovin.
  3. Olen tällä melkein-viimeisellä editointikierroksella poistanut 368 ja-sanaa. Toinen pieni ja kirottu, jo, vainoaa yhä. Niitä on vielä 231.
  4. Sen sijaan sekaan on lisätty N+1 tekijäsanaa subjektittomiin lauseisiin. Mikä maneeri häh?
  5. Tulen tyttäret oli alunperin jaettu 30 lukuun. Nyt siinä on vain kaksi osaa, eikä lukujakoa ollenkaan.
  6. Näkökulmahahmoja sen sijaan on neljä. Eli ihan yhtä pötköä teksti ei kuitenkaan ole.
  7. Jokseenkin ulkokirjalliselta puolelta mainittakoon, että olen käyttänyt lukemattomia tunteja löytääkseni juuri oikean anfangifontin. Vaikeaa oli se. En tiedä onko löydetty vieläkään lopullinen.
Öiset ötökät ölähtivät.
[Kuva: Wikimedia Commons]

Finncon 2014

Finnconista lienee jo tehty niin monta ansiokasta raporttia, että taidan jättää tämän muutamaan lyhyeen ajatukseen. Todettakoon, että jos minulle olisi vielä kolme vuotta sitten sanottu sanat "fandom" tai "Finncon", niin paljon eivät olisi tunnistamisen kellot kilisseet. Minulle tämänkesäinen tapahtuma oli siis ensimmäinen. Ja olihan tuo onnistunut, ainakin järjestäjät olivat onnistuneesti neuvotelleet säidenhaltijan kanssa. Sitä paitsi, Jyväskylä on aina Jyväskylä.

Perjantai alkoi Kirjailijatalolla. Kyseisestä päivästä kirjoitettiin pidemmälti Lonkeropiirakassa. Minä taisin kuulua niihin ”puutarhassa eksyneen näköisinä haahuilleisiin”, sillä en juuri jaksanut yrittää tunkea täydelle terassille ohjelmaa seuraamaan. Kiinnostavampi oli varsinaista ohjelmaa seurannut pieni STK:n kolmikymmenvuotisjuhlallisuus, ja uuden kirjoitusoppaan julkistaminen. Siinä sivussa kovasti yritin painaa mieleeni kasvoja. Moni tähän saakka vain virtuaalisesti tuttu ihminen tuli esittäytymään, siitä kiitos heille. Alussa vaivannut mä-en-tunne-ketään -fiilis helpotti viikonlopun aikana.

Ilta jatkui, kuten taiteilijaelämään kuuluu, Sohwin terassilla. Siinä sitten menikin armaan majoittajaystäväni seurassa niin pitkään, että lauantaiaamuna olo oli hieman hatara. Kahvi tehosi sen verran, että sain itseni tungettua vaaleanpunaiseen korselettiin ja muihin erikoisiin aksessooreihin. Kaikenlajisia omituisia otuksia Liikunnan käytävillä lauantaina kuljeskeli, mutta osuuskummajaisten S/S Steampinkin miehistö naisisto ei muita huonommaksi jäänyt.

S/S/ Steampink
Kuvassa vasemmalta Anne Leinonen, Hanna ”Morre” Matilainen, Johanna Vainikainen-Uusitalo, joku mä, Magdalena Hai ja J.S. Meresmaa.

Lauantain iltaohjelma jäi minun osaltani perjantaista lyhyemmäksi ja kahvin lipitykseksi, joten sunnuntaina jo jaksoi ja ehti keskittyä hieman enemmän ohjelman seuraamiseenkin. Seuraamieni paneelien raportointia löytyy vaikka J.S. Meresmaan hiekkalaatikosta, mutta laitetaanpa tähän yksi satunnainen kuva Tarja Sipiläisen vetämästä Lyhäripaneelista, jossa osuuskummajaiset Juha Jyrkäs ja Kari Välimäki sekä Poesian kirjailija Antti Salminen keskustelivat siitä, miksi lyhytkin voi olla kaunista. He ovat omalla kirjoittamisellaan todistaneet, että spekulatiivisen fiktion ei tarvitse olla tuhatsivuista fantasiasaagaa.

Lyhäripaneeli Finncon 2014

Sunnuntai myös toi Osuuskummalle kultaa ja kunniaa huimalla Atorox-menestyksellä. Vuoden 2013 parhaan spefinovellin palkinnon pokkasi Jussi Katajalan hieno Mare Nostrum (antologiasta Huomenna tuulet voimistuvat), ja Steampunk! - Höyryä ja helvetinkoneita -antologiammekin nappasi useamman sijan top kympissä. Onnittelut kirjoittajille!

Kirjaostokseni jäivät, onneksi, kohtuullisen vaatimattomiksi. Mukaan lähti ainoastaan neljä opusta. Jokin järki sentään pysyi. Minun on kuitenkin rahdattava ne matkalaukussa kotiin saakka. Nyt kun olen toipunut Finniconista viikon ajan mökillä ja lukenut kaikenlaista, kohta pitäisi motivoida itsensa kirjoittamaankin luetuista. Kohta, kohta. Ensin on Tulenpunaisen vuoro. Kustannustoimittajan kommenttitiedostossa lukee mm. "Sinusta tulisi hyvä kryptinen runoilija".
...tästä uhkaa tulla vielä mielenkiintoista.

Kesäkirjapino ja Finncon

Aina Suomessa käydessä kirjastossa iskee suuruudenhulluus. Viime kesänä myös. Tällä kertaa päädyin tyhjentämään nuortenosaston hyllyjä. Nähtäväksi jää, kuinka monta noista ehdin lopulta lukea. Mutta ensimmäinen on jo puolivälissä.

Viikonloppuna on sitten lukutauko. Tämä ulkosavolainen suuntaa Finnconiin. Minut voi bongata sieltä tarvittaessa koko viikonlopun ajan. Joko kummastelen ohjelmaa tai olen Osuuskumman pöydän takana. Ehkä myös Suomen tieteiskirjoittajien pöydän takana. Myydähän minä en mitään osaa, mutta tavoitteena on hymyillä nätisti. Ottaa kuvia Osuuskumman Twitter-tilin päivittämistä varten. Ja hortoilla paikalla lauantaina höyrypunkhenkisessä asussa, joka on osin vaaleanpunainen... mikäpä sopivampaa romanssikirjoittajalle? Saa tulla sanomaan moi.

Molly Harper - Nice Girls Don't Date Dead Men

Jollakin taannoisista Pariisinreissuista eksyin Abbey Bookshop -kirjakauppaan, ja sieltä ovensuussa olevasta pokkarilaatikosta tarttui parilla eurolla mukaan vaaleanpunainen vampyyriromanssi. Se jäi alun vilkaisun jälkeen chick lit -kirjahyllyyn. Nyt lukumaratonin aikana hypistelin vieressä ollutta vielä lukematonta osaa Sookie Stackhouse -sarjasta, mutta tartuin sitten kuitenkin tähän. Enkä katunut. Luin jo maratonin aikana pitkälti yli puolenvälin, ja totesin jossain vaiheessa osuneeni yllättävän älyllisen vampyyriromantiikan pariin.

Ok, ehkä "älyllinen" on liioitteleva sana, kun puhutaan tosiaan ihan silkasta vampyyriromantiikasta, mutta selitän fiilikseni myöhemmin. Ensin tarinan pariin.

Nice Girls Don't Date Dead Men on itse asiassa toinen osa Jane Jameson -sarjaa. Asia, jonka toki huomasin vasta kirjan ostettuani. Mutta kun pääsi kärryille henkilöistä, niin ekan lukemattomuus ei oikeastaan haitannut. Eletään pikkukaupungissa Jenkeissä, ja yhteiskunnassa jossa vampyyrit ja erilaiset ihmiseläimet (mm. ihmissudet) elävät kohtuullisen rauhanomaisesti ihmisten kanssa rinnakkain. Tosin hieman syrjittyinä, kuten kaikki vähemmistöt. Päähenkilö, Jane, on tuoreeltaan vampyyri. Vampyyriksi päätymisen takana on tilanne, jossa Jane on saanut potkut työstään kaupunginkirjaston lasten- ja nuortenosaston päällikkönä. Hän juo itsensä känniin keskellä päivää, päätyy hortoilemaan metsään ja tulee ammutuksi hirvenä. Paikalle ilmaantuu (tumma ja salaperäinen!) vampyyri Gabriel, joka pelastaa Janen lopulliselta kuolemalta. Vampyyrin elämä ei kuitenkaan ole helppoa: äiti kieltäytyy ymmärtämästä, sisar suuttuu epäluonnollisuudesta, kämppäkaverina asuu kuolleen isotädin haamu... ja niin päin pois. Tämän toisen kirjan varsinaisena juonena ovat kuitenkin häävalmistelut. Janen paras ystävä Zeb on menossa naimisiin ihmissusitytön kanssa. Zebin äiti, Mama Ginger, on vakaasti päättänyt että Zeb ja Jane kuuluisivat pariskunnaksi, ja tekee kaikkensa estääkseen häät. Siinä sivussa seurataan Janen ja Gabrielin vähintäänkin epämääräistä seurustelusuhdetta.

Nice Girls Don't Date Dead Men

Bref, kuten kaikki huomasivat, juoni on nähty jo muutamaan kertaan, eikä perusasetelmakaan ole kummoinen. Minä kuitenkin viihdyin kirjan parissa hyvin lähinnä päähenkilön takia. Jane on fiksu ja koulutettu ihminen. Saa suunsa auki silloin kun on tarvis (ainakin useimmiten), ei sano pelkkiä typeryyksiä, eikä jää marttyyrin rooliin. Toimii niin kuin järkevän yksilön voi olettaa toimivan. Huomattavasti vähemmän ärsyttävä kuin Sookie.

Kirja on täynnä kliseitä, mutta niitä tunnutaan käytettävän hyvin tietoisesti. Dialogi on napakkaa ja kekseliästä. Sen lisäksi ilahduin siitä, kuinka kirja ei edes yritä ottaa itseään vakavasti. Huumoria kehitellään nostamalla esiin kaikenlaista perinteistä kauhu- ja fantasiakuvastoa. Jos päähenkilö valmistelee joulupirskeitä käyttämällä apunaan Elegant Undead Entertaining -opusta, josta valitaan Foods That Vampires Can Prepare Without Becoming Nauseate -menu, niin olettaisin todennäköisemmin lukevani harrypotteria kuin paranormaalia romantiikkaa.

Eikä romanssi voi olla täysin huono, jos kesken vampyyriseksin aletaan analysoida sitä, kuinka Jane Austen rakensi lopun Järki ja tunteet -romaaniinsa.

Oli tässäkin toki heikkoutensa. Sanoinko jo, että olematon juoni? Tai ärsyttävät sivuhenkilöt jotka ärsyttävyydessään menivät jo reilusti karrikoidun puolelle. Saati sitten melkolailla itseään toistava kieli, jolle minä toisinaan pyörittelin silmiäni ja kohottelin kulmakarvojani. Ostakaa joku ilmaussynonyymisanakirja kirjailijalle, kiitos.

Mutta ei tämä siis kaikkiaan ollenkaan kehno valinta ollut. Sanoisin jopa, että mainio vaihtoehto, jos kaipaa elämäänsä höttöistä vampyyriromantiikkaa. Muutaman kerran saa ihan naurahtaa ääneen.

Ursula 1/2014

Ei pidä unohtaa, että ihan kohta on juhannus!
Vaikka olisi kuinka kylmää ja kosteaa, niin Ursula saapuu silti. Onpahan lämmikettä. Ja sisätiloissa mökillä on hyvä lukea, jos seurapelit alkavat kyllästyttää.

Ursulan juhannusnumero on täynnä satuja ja taikaa. Tarjolla on odottamattomia lahjoja, uhreja metsänväelle, taikajuomia ja lasikenkiä. Varustaudu siis hyttysmyrkyllä, ota mukava asento riippukeinussa ja sukella kummallisen romantiikan aaltoihin.

Tarjolla ilmaiseksi Osuuskumman sivuilla, pdf ja ePub -muodoissa.

Ursula 1-2014

Fabrizio Särö: Lahja
Karu Nokare: Juonittelua
Monique N.: Täydellinen sekoitus
Lady Sloth: Uhri
Rosette de Lyon: Luhistuneet legendat
Carrie Alamo: Trubaduuri

Kuten Ursulan kohdalla aina, olen sotkenut käteni sinne kyynärpäitä myöten toimitus- ja taittovaiheessa, mutta tällä kertaa jopa kirjoitin myös! Tai se joku Carrie kirjoitti. Ja sekin vain penkoi pöytälaatikoistaan vanhaa. Muttei kerrota kenellekään... ;)