Kesälukubingo

Nonnih, nyt on lukubingo johon tällainen astetta hitaampi bloggaajakin uskaltautuu osallistua. HelMet-kirjastot nimittäin julkaisi sivuillaan kesän lukubingon lapsille. Kirjaston sivuilla kisa on voimassa 21.8. saakka, joten minä voisin ottaa itselleni saman tavoitepäivämäärän. Katsotaan kuinka monta bingoriviä saan kasaan.

lukubingo HelMet

Mervi Heikkilä - Louhen liitto

16-vuotias Roona tietää, miltä kuulostaa, kun maailma romahtaa ympäriltä.

Se ei kuulosta miltään.

Eräänä päivänä yhdeksäsluokkalainen Roona oppii, että hänen äitinsä ei olekaan hänen oikea äitinsä. Biologinen äiti on tyly ja epäilyttävä Valpuri, joka asuu ihmisten tavoittamattomissa sähköttömässä mökissä. Aivan kuin Roonalla ei jo olisi ollut tarpeeksi salaisuuksia piiloteltavana: hän nimittäin osaa puhua petoeläimille. Sitä taitoa ei uskalla tunnustaa edes sumusilmäiselle Aleksille, jonka kanssa Roona jakaa yhteisen innon luontokuvaukseen. Kun äiti lähettää Roonan muutamaksi kesälomaviikoksi Valpurin luo, Roona ei osaa aavistaa, millaisiin koettelemuksiin hänen syntyperänsä hänet sekoittaakaan.

  – Louhi ehtoinen emäntä, kaiken elon emonen, anna meille...
  Hoitolaitostapaus, ihan selvästi. Yritin välittää ajatusta äidille pyörittelemällä silmiäni, mutta äiti kurtisti kulmiaan. Sitten huomasin jotain, joka oli jäänyt minulta aiemmin näkemättä. Tuvan seinällä, vihreän kaapin vieressä oli puuveistos. Se oli hieno, erikoisenvärisestä puusta veistetty reliefi, jossa oli sarvipäinen nainen. Kasvot eivät kuitenkaan erottuneet tarkasti, vaan ne ikään kuin sulautuivat puuhun. Veistoksen reunoja kiersi taidokkaasti veistetty pihlajanlehtikrassi. Seinällä reliefin alla oli pieni kaappi, kuin yksinkertainen alttari. Pellavaliinalla nökötti pahkasta tehty kynttilänjalka ja siinä yksi ainoa mehiläisvahakynttilä. Kynttilässä paloi tuli.
  Valpuri keskeytti tarkasteluni. Hän palasi pöydän ääreen kädessään voideltu leivänpala.
  – Syö.
  Mitä ihmettä? Epäröiden otin leivän käteeni. Se näytti ja tuoksui ihan tavalliselta ja tuoreelta sekaleivältä. Varmasti se oli itse leivottu.
  – Syö vaan, äiti sanoi. – Ei siitä haittaakaan ole.
  Niin minä epäröiden haukkasin Valpuri Kokkoisen antamaa suolaista voileipää.
  Ja se oli hyvää.

Mervi Heikkilän Louhen liitto on tuoreen spefikustantamon Haamu Kustannuksen kirja, joka julkaistiin sopivasti juuri Kalevalan päivän aikaan. Louhen liitto ammentaa suoraan suomalaisesta kansanperinteestä ja noitavainojen historiasta. Kirjan ehdottomiin vahvuuksiin kuuluu sen kyky pysytellä samalla sekä tiukasti nykypäivässä ja nykynuorten elämässä että kurkkia vuosisatojen taa. Kansanperinne tuodaan samaan kuvaan kännyköiden kanssa luontevasti ja konstailemattomasti. Tarinan edetessä jopa otetaan hieman kantaa nykyiseen elämäntapaamme, luontosuhteeseemme ja sen oikeutukseen.

Louhen liitto on monessa mielessä lajityypillinen nuortenkirja. Se on nopealukuinen, eikä edes pituudella pilattu. Luvutkin ovat lyhyitä. Tapahtumat etenevät melko ennalta arvattavasti ja useimmat arvailut juonenkäänteistä osuvat oikeaan. Vauhtia riittää – jopa niin paljon, että jäin monin paikoin kaipaamaan syvempää taustoitusta henkilöhahmoille ja ratkaisuille. Miksi näin? Mikä oikeastaan motivoi tekoja?

Luulen kuitenkin, että kirja on erinomainen kohderyhmälleen: kerronta on vallan toimivaa, luontokuvaukset herkkiä ja visuaalisia. Tästä jaksaa kiinnostua hieman heikompikin lukija, ja niille, joille tarina sinänsä ei anna suuria haasteita, on luvassa kurkistus muinaisuskoon ja perinteisiin. Kirjan kylkeen onkin tarjolla opetuskäyttöön 6.-9.-luokkalaisille suunnattu tehtäväpaketti.

Kaiken kaikkiaan Louhen liitto jättää jälkeensä pienen nälän. Kuulemmeko vielä Roonasta ja saammeko vastauksia kirjan herättämiin kysymyksiin?

Heikkilä - Louhen liitto
Mervi Heikkilä: Louhen liitto
Haamu Kustannus, 2015
Kansi: Riikka Nikko

Uteliaille muuten tiedoksi, että tämän juhannuksen Ursulassa on luvassa Heikkilältä hieman toisenlainen, aikuisempaan makuun soveltuva, tulkinta Louhesta.

- - -

Kirja on saatu arvostelukappaleena, ja arvio on ilmestynyt alunperin Risingshadow-sivustolla.

Käännöskirjailija?

Taannoin hörähdin melko spontaanisti ääneen. Muistan vielä tilanteen: seisoin kadulla Lillen keskustassa, tsekkasin puhelimesta jotain ja samalla vilkaisin tweetin, josta puhelin minulle huomautti. Elina Rouhiainen linkitti minulle Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa ottamansa kuvan:

Akateeminen

Etsikää virhe. :D
Eipä siinä, tietysti voidaan olettaa, että se on savosta käännetty ymmärrettävämmälle suomelle. Meidän ajatuksenjuoksuamme kun ei aina voi kovin yksiselitteisesti seurata. Sanotaanhan sitä, että Mäntyharjulta junaan astuu savonkielen tulkki... Enkä minä ollenkaan pistänyt pahakseni hyllypaikkaa Michael Cunninghamin ja Grégoire Delacourt'n välissä.

Noh, Akateemisen väki oli sitten kuitenkin nohevoitunut, sillä myöhemmin tielleni osui tällainen kuva:

Akateeminen

Mikä on tarinan opetus?
Ainakin se, että kyllä kirjailijaihminen mielensä ilahduttaa, kun huomaa tekeleensä ihan kivijalkakirjakaupan hyllyssä. Oli käännöskaunoa tai ei. Siinä sitä saa hiplata ja vaikka haistella, jos oikein intoutuu. Niin, ja ottaa mukaan kotiin.

- - -

Bonustehtävänä lukijoille: etsi molemmista kuvista toinenkin Osuuskumman julkaisu.

Kirja-arvonnan voittaja

Äitienpäiväarvonnan voittajaksi random.org suuressa viisaudessaan kertoi nimimerkki Jenna M:n.

Onnittelut, laitoin jo sähköpostia.

Ja mukavaa vappua kaikille blogin lukijoille! Älkää paleltuko tai hukatko kaveria hankeen!

Jkl kesä

Äitienpäivän kirja-arvonta

Entäs jos käärisit äitienpäiväpakettiin 360 sivua hyvää romantiikkaa?

"Kaiken yllä vallitsee kuitenkin rakkaus tai sen kaipaus. Äidin rakkaus lapseen, miehen rakkaus naiseen, ystävän rakkaus ystävään, naisen rakkaus naiseen – suhteet menevät limittäin ja lomittain ja välillä rakkaus sattuu. Minä pidin siitä, että rakkaus ei ollut kirjassa itsestäänselvyys, vaikka sille ei mitään mahdakaan. Pidin myös eroottisesta latauksesta, joka monissa kohdissa nousee kirjassa kauniisti esille, olematta koskaan karkeaa."
Ja kaikkea muuta -blogi

Nyt olisi mahdollisuus voittaa yksi kappale Tulen tyttäriä äitienpäiväpakettiin, ihan signeerauksella toki.

äitienpäivarvonta

Voit osallistua arvontaan jättämällä kommenttiboksiin puumerkkisi s-postiosoitteen kera ja kertomalla miksi juuri sinun läheisesi ansaitsisi tulenpunaisen äitienpäiväpaketin. Pelaan nyt lisäksi perinteisillä blogiarvontasäännöillä ja sanon, että toisen arvan voit lunastaa jakamalla linkin arvontaan jossain; somessa tai vaikka blogissasi. Mainitse asiasta kommentissa.

Osallistumisaikaa on torstaihin 30. huhtikuuta klo 12 (Suomen aikaa) saakka. Niin kirjeellä on mahdollisuus ehtiä perille äitienpäiväksi... Onnea arvontaan!

- - -

Ainiin, ja jos onnetar ei tällä kertaa suosi, niin kirjan saa myös Osuuskumman verkkokaupasta. Sen toimitukset ovat huomattavasti nopeampia.

Milja Kaunisto - Piispansormus

Milja Kaunisto Olavi Maununpoika -trilogian päätösosa oli kirja, jota ihan oikeasti odotin. Harvoin tartun kirjaan heti sen ilmestyttyä, mutta tämä kirja teki poikkeuksen. Olen kirjoittanut trilogian aiemmistakin osista. Ensimmäinen, Synnintekijä, oli rohkea mutta sen loppu mielestäni ei ollut täysin toimiva. Kalmantanssi taas oli vallan mainio, selkeästi edeltäjäänsä parempi, vaikka tartuinkin epäkieliopilliseen nimien taivuttamiseen.

Piispansormus ilmestyi tammikuussa. Miksi siis kirjoitan kirjasta vasta nyt?
Ehkä siksi, että sen lukeminen vaati minulta aikaa. Kirja vei mielipiteitäni laidasta toiseen.

Milja Kaunisto - Piispansormus
Gummerus, 2015
Kansi: Tuomo Parikka

Mutta, ensin muutama sana tarinasta. Olavi on päässyt viettämään mukavaa elämää rakkaansa kyljessä Servièresin linnassa. Mutta koska hän ei kuitenkaan ole sovussa Jumalan, saati itsensä kanssa, kaikki menee lopulta pieleen, ja Olavi päätyy valtakunnan tärkeimmän naisen, Jolanda Aragonilaisen marionetiksi. Kirja itseasiassa kertoo Olavin tarinan (huom! fiktiivisen sellaisen), koko loppuelämän ajalta.

Mikä kesti? Alku. Koska luin kirjaa e-kirjana, merkintäni ovat prosentuaalisia. Viidenneksen kirjasta luettuani ihmettelin, pääseekö se koskaan käyntiin. Ymmärrän, että trilogian kolmannessa osassa tarinan ymmärtämisen kannalta taustojen selittäminen on olennaista, mutta vanhan kertaaminen ja Olavin vatulointi omassa surkeudessaan puudutti. Minuun iski sama miete kuin turhan usein viime aikoina uutuuskirjojen kanssa: "tästä olisi voinut tiivistää". Niin ovat lukijat erilaisia, huomaan kannattavani turhankin usein minimalismia, jopa silloin, kun se ei varsinaisesti kuulu kirjan tyyliin tai genreen.

Mutta kunhan kirja pääsi käyntiin (34%), se kyllä lähti liikkeelle ryminällä, ja viimeisen puoliskon sitten luinkin parissa illassa. Tapahtumien kudos on jännittävä ja huolella kokoon taiteiltu. Mikään ei ole liian itsestään selvää, ja lukija joutuu oikeastaan varsin pitkään arvailemaan, saadaanko kaikkeen edes onnellisehkoa loppua. Erityisesti lämmittivät kohtaukset Angers'ssa ja linnassa. Kirjassa esitelty seinävaate on olemassa, ja se taitaa olla lajissaan maailman suurin.

Voisin sanoa kritiikkini siis keskittyvän ennemminkin raskaaseen kerrontaan kuin tarinaan tai kieleen. Olavin mietteet ja yleisesti dialogi meinasivat painua välillä turhan kertauksen ja infodumpin puolelle. Kieli sinänsä on nerokasta ja oivaltavaa. Ylipäätään Miljan kyky käyttää sanoja on kadehdittava, tämän olen huomannut muuallakin (ainiin, unohdinko sanoa, etten edes yritä suhtautua kirjailijaan objektiivisesti, koska Milja on ihana).

   Pudotin rullan kädestäni ja juoksin ikkunaan. Paljonko tornikello oli lyönyt? Tercen lyönnit? Keskipäivän rukoukseen ei ollut kuin muutama vaivainen tunti! Kiskaisin hikisen vuodevaatteen pois Johanneksen alastoman ruhon päältä ja läimäisin häntä takapuoleen.
   ”Johannes! Minun on oltava pian Angersin linnassa edustuskelpoisena ja suittuna! Kohota corpuksesi, Ursuksen persus, ja lähde kertomaan ajureille!”

Kirjan loppuun sijoitetut kommentit tarinan nivoutumisesta todelliseen historiaan olivat myös todella mielenkiintoisia. Loppuviimein kokonaisuus pelasti hitaan alun jälkeen; ja nimenomaan trilogian kokonaisuus. Olin pitkän hetken aikaa positiivisesti hämmentynyt. Kuinka kukaan voi saada kaikista niistä paloista aikaiseksi jotain tällaista, joka niin luontevasti nivoo yhteen todellista ja täysin fiktiivistä (jopa spekuloitua) historiaa. Sissus mikä työ siinä on ollut! Sen jälkeen olin tovin synkeän kateellinen. (Tähän kuuluisi hymiö.) Tuollaiseen kun kykenisi!

Trilogian osista Kalmantanssi jää suosikikseni, mutta jos minulta kysyttäisiin, suosittelisin ehdottomasti lukemaan koko sarjan kerralla. Tässä nimenomaan kokonaisuus on suurempi kuin osiensa summa. Ehkäpä Gummerus jonakin päivänä intoutuu muovaamaan Olavi Magnuksen tarinasta yhteisniteen.

- - -

Kirja saatu kustantajalta sähköisenä arvostelukappaleena.

1 3 5 6 7 8 9 10 11 ... 52