Varjonanon puolipäiväkirja, osa 2

Päivä 4

Viisipäiväinen työviikko. Kaksi niistä silkkaa koulutusta. Olen ihan pihalla yliopistohommista. Sen jälkeen on osapuilleen ilahduttavin asia tämän auringon alla herätä kuudelta lauantaiaamuna. Luennolle. Vielä ilahduttavampaa on, kun eräs kohtalontoveri toteaa tiedekunnan alaoven edessä, että: "Jaa sä valitsit taloushallintoa".
"Öö, en."
"Tää on teille valinnainen kurssi."
Heräsinpähän. Ja ehdin postiin. Postissa odottaa kirja. "Tekijänkappale" kuulostaa aina yhtä hyvältä.

Seiskaluku seuraa omia reittejään. Koherenttius jotain toista polkua. Noh, sitä sitten lisää lopuksi. Nyt pitää saada suuret linjat uudestaan kasaan. Toinen päähenkilö on sellainen vatvoja, että tekisi välillä mieli läpsiä sitä. Se oli vatvoja jo alunalkaen ja muuttuu vain pahemmaksi.

Me emme valehtele
Hän tuijottaa otsikkoa kriittisin silmin. Se olisi sittenkin saanut olla kapeampi.

Päivä 5

Saan aamiaiseksi croissantteja. Facebook väittää, että olisi isäinpäivä. Skype ottaa yhteyden Suomeen. Pitäisi tehdä koulutöitä kirjasta, jonka saan käsiini vasta maanantaina. Lähdemateriaalin puutos pikkuisen nihkeyttää toimintaa. Ihan vähän vain.

Päähenkilö S. jatkaa vatvomistaan kahdeksannessakin luvussa. Onnistui sentään viskaamaan espressokonetta tiskirätillä. Terveen aggression vilahduksia, sanoisin. Erästä lopussa olevaa olennaista juonenkäännettä pitää muuttaa, mutta viimeiset kaksi kuukautta eivät ole vielä kertoneet minulle kuinka sitä muuttaisin.

"Ota se maratonina", minulle sanotaan.
Maraton, maraton, maraton, toistelen itselleni.
"Mä en ole koskaan ollut kestävyysurheilija!" parkaisen toisaalla.
"Noh, sitten kävelet ja teet aina juoksupyrähdyksiä välillä."

"Mä vähän innostuin sen punakynän kanssa."
"Ei se mitään."
"Tästä luvusta puuttuu terävyyttä, muihin verrattuna."
*huokaus* "Mä tiedän."

Lehmävaroitus

Päivä 6

Katson kelloa yöllä vielä puoli kahdelta. Huomaan miettiväni, millaisia ovat pienet lohikäärmeet, ja miten niitä voisi kutsua. Lohikäärmehän on ihan typerä sana. Ei se ole käärme, saati lohi. Tai mistä minä tiedän, en tunne yhtäkään lohikäärmeenkasvattajaa. Ihan väärä tarina. Mene nyt toviksi pois päästäni.

Kirjoitan junassa kotimatkalla. Viluisena ja nuhaisena. Mene jo pois, lohikäärme. Minun pitää saada aivoni käännettyä vähemmän spekulatiiviseen vireeseen.

Poskionteloni ovat täynnä limaa. Saan viimeinkin käsiini sen ranskankielisen opuksen tunteista. Töiden jälkeen kaivaudun sängylle istumaan ja pakotan tukkoiset aivoni tekemään muistiinpanoja ilosta. Inhoan ylittää sovitut kalmanlinjat ryhmätöissä. Vaikka, voisi sitä tietysti olla huonompiakin aiheita.

Illalla puhun Vaaleanpunaisesta lohikäärmeistä, ja ennen nukkumaanmenoa päätän vielä kirjoittaa ne päästäni ulos. Ihan Väärä Tarina.

Lihansyöjäkoppakuoriainen
En ehkä ole lohikäärmeammattilainen, mutta tiedän millaisia ovat lihansyöjäkoppakuoriaiset.

Yksi yhdestätoista

Kielenkieputtaja kertoili ja kyseli 11 asiaa yhdennentoista kuukauden kunniaksi. Päätin olla yksi yhdestätoista. Oikeastaan tämä olisi varmaankin pitänyt täyttää eilen, 11.11., mutta olkoon, tehdään tänään.

1. Etkö ole koskaan tai oletko äskettäin ensimmäistä kertaa tehnyt jotain, mikä on muille tavallista ympäristössäsi?
Mitä minusta kertoo se, että ensimmäisenä ajattelin: en ole koskaan lukenut Les Misérables :ia? Tai nähnyt elokuvaa tai näyttämösovitusta. Eivät kaikki ranskalaisetkaan toki ole, mutta varsin moni kuitenkin, se on vähän semmoinen Ranskan Tuntematon. Hetkittäin tunnen itseni sivistymättömäksi.

2. Jos sinun olisi pakko määritellä, mikä on runo, mitä sanoisit?
Se on määrämuotoista tekstiä. Joskaan ei välttämättä tankeaa.

3. Mikä on ensimmäinen mielteesi sanasta blogikirja?
La Liste

4. Guadeloupessa käytetään euroja. Veisitkö omasi sinne?
Lomalle kyllä, pysyvästi tuskin. Olen mukavuudenhaluinen, ja pidän euroni mielelläni siinä osassa Ranskaa, joka on taloudellisesti edes suunnilleen jaloillaan. Aurinkoa toki saattaisi haluta tänne vähän enemmän.

5. Minkä kuukauden poistaisit kalenterista, jos voisit valita vuoteesi vain 11 kk? Kertoisitko jonkin kahdella? Miksi?
Tää marraskuu on aika ankea.

6. Voitko haastaa 11 bloggaajaa jatkamaan juttua?
Kysymys ei ole voimisesta, vaan lähinnä siitä, että saatan olla laiska.

7. Sano kolme hyvää kissannimeä.
Murmeli, Rontti, Väinämö.

8. Mitä toivoisit yllätyslahjaksi juuri nyt?
Pidemmänsorttinen loma olisi kiva, mutta konkreettisemmista asioista kelpaisi kaasuliesi. Sähköuunilla ja kotiinkuljetuksella (voimme kyllä kantaa rappuset ylös).

9. Kirjoitatko perinteistä päiväkirjaa?
En, en ole koskaan onnistunut moisessa. Blogi(t) riittää.

10. Autathan harrastajakirjoittajia antamalla 11 vihjesanaa.
Kyylä, musteensininen, hälytin, nurmikonilmaaja, koppakuoriainen, lisäpaino, pahvi, koralli, neon, vilu, hankala.

11. Kirjoita ideavirke, jossa käytät jotakin 11 sanastasi. Kerro minä-muodossa. Mitä paljastit itsestäs?
Haaveiluni koralliriutasta katkesivat siihen, että kynä päätti vuotaa ja jätti sormiini musteensinisiä tahroja.
Mitä paljastin? Niih, ehkä epäonneni mustekynien kanssa.

Baou Sainte Jeannet
On noita maisemia joskus ikävä.

En haasta ketään erikseen, mutta 11 ensinnä ilmoittautunutta saavat ilomielin vastata vaikkapa seuraaviin kysymyksiin:

1. Kerro yksi outo aamurutiinisi.
2. Mitkä ovat kaksi inhottavinta sanaa tai kielivirhettä suomessa?
3. Kultakutri ja kolme karhua. Mitä syöttäisit karhuille Kultakutrin sijaan?
4. Mikä on suosikki-nelijalkaisesi?
5. Toimivatko (noin) viisi sormeasi paremmin oikeassa vai vasemmassa kädessä?
6. Kuusi on aina kuusi, mutta onko honka, mänty vai petäjä?
7. Muistatko kaikkien seitsemän kääpiön nimet ulkoa?
8. Mikä olisi maailman kahdeksas ihme?
9. Kiinassa yhdeksän on lohikäärmeen luku. Kuvaile pieni lohikäärme.
10. Mistä aineesta sait koulussa kymppejä?
11. Polkupyörien renkaissa on osapuilleen 4x11 pinnaa. Milloin ja mistä ihmeen syystä olet viimeksi ollut kankki ko Jopo?

Varjonanon puolipäiväkirja, osa 1

Katsoin syvälle tavoitteisiin. Työmatkoilla junassa, ruokatunnilla pöydän ääressä, illalla unisena sohvalla peiton alla. En enää tuntenut hahmojani. Toista sanottiin Mary Sueksi, viskikin on vain cool ja geneerisen kapinallista. Suunnitellusta novellista on olemassa vain idea, ei suunnitelmia. Tämä lupaa hyvää.

Päivä 1

Ostan pullollisen vaaleanpunaista viiniä (à 1,99€, Lidl). Kaksitoista lukua korjattavana. Silkkaa uudelleenkirjoitusta tuhansia sanoja. Nelosluku venyy ja paukkuu. Uudet osat eivät kuulosta samoilta kuin vanhat, väliin jää epäloogisuuksia. Eksyn lukemaan kirjoittajablogeja ja kaikissa puhutaan nanowrimosta. Olen pihalla kuin se kuuluisa lumiukko. Kirjoitan raapaleen, jota aiemmin päivällä hahmottelin muistikirjaani. Luku ei halua valmistua. Pitäisi laittaa ne riitelemään, en jaksaisi. Läppärin ctrl-näppäin temppuilee.

Pariisin läheltä löydettiin saamarin vanha villainen mammutti.

Kirjoitan toisen raapaleen. Siinä ei ole mammuttia.

Päivä 2

Aamujuna on myöhässä. Jumiutuu 40 minuutiksi peltojen keskelle. SNCF ilmoittaa asiasta tekstiviestillä, ja minun tekee mieli vastata, että "kiitos tiedosta, mutta olen jo siinä hemmetin jumijunassa". Käytän ajan puolittain hyväkseni ja kirjoitan muutaman sanan. Tajuan että kone ei ole kiinni verkossa, joten edellisiltana toisella koneella tehdyt muutokset eivät ole vielä päivittyneet tiedostoon. Leikkaan, liimaan ja kirjoitan luonnoskansioon.

Istun päivän koulutuksessa miettimässä kaavakkeita ja workflowta. Pakenen varttia ennen muita saatuani selville, että myöhemmät junat ovat pahasti myöhässä. En halua jumiutua pikkukaupunkiin ylimääräiseksi tunniksi. Valokuvaan kirjajulisteen asemalla. Se vaihtuu viikoittain.

Kirjoitan riidan viimeinkin, vaikkei oikein huvittaisi. Viides luku on niin sanotusti kasassa. N+1 vielä jäljellä. *huoh* Ajatukset karkailevat Tulenpunaiseen. Se ei edes ole kuukauden ohjelmassa.

Tout a commencé avec la fin du monde
Kaikki alkoi maailmanlopusta
(Kirja on perustarve.)

Päivä 3

Tällä kertaa muistan käynnistää pikkukoneen (sen nimi on Pippuri) minuutiksi aamulla, että kirjoitustiedostot päivittyvät. Hengaan koko viikon yksin kotosalla, joten olen kirjoittanut toisella, sillä suuremmalla, koneella.

Luku kuusi on kasassa aamujunailun jäljiltä. Sormeni alkavat viimeinkin suostua yhteistyöhön tavoitteiden kanssa. Aivoissa pyörii katkonaisia kappaleita, kuvia. Merta. Liikaa kimaltavaa merta harmaalle marraskuun aamulle. Kasvojenilmeet ovat hirveän vaikeita kuvattavia. Ihmisellä on tuhannen ilmeen skaala, ja paperille niistä saa, mitä, kymmenen?

Virke tuohon, eikun tämä tulee myöhemmin, ei, ei vielä, keskity nyt tähän lukuun.

Kirjoitan raapaleen. Siinä on mammutti.

Sitten tartun seitsemänteen lukuun. Siihen, joka kaipaa paljon villaa ylleen. Joka on siirretty ihan väärään paikkaan. Jossa sataa. Jonka logiikka ontuu. En tiedä pitäisikö paikata aukot vai aloittaa kokonaan alusta.

Muistakäydäkaupassa, muistakäydäkaupassa.

Mammutti
Villainen mammutti. Wikimedia. CC by-sa 3.0

Vakavamielisiä tilastoja kevään kirjakatalogeista

Selasin tässä aikani kuluksi kevään kirjakatalogeja. Niistä tulee puhetta varmaan moneen muuhunkin kirjablogiin. Mutta en ajatellut listata kirjoja, joita haluan lukea, kun en niitä kuitenkaan saa käsiini. (Kröhöm, sinä chick litin kustantaja, saa minulle lähettää arvostelukappaleen. Arvioin kyllä, mutta varoitan jo etukäteen, että blogillani on noin kolme ja puoli lukijaa.)

Niin, päätin siis tehdä pieniä, erittäin vakavamielisiä tilastoja kevään 2013 kirjatarjonnasta. Kaikki kustantajat eivät ole vielä katalogejaan paljastaneet, joten lähteinä toimivat seuraavat: Otavan uutisia, Tammenlehti, Tammenterho, WSOY kirjasanomat, Gummerus.

Kirjoja luokiteltuna nuortenkirjoiksi (suunnilleen +13-v) tai "Nuoret aikuiset" -määreen alle: 47.

Niistä:
 Paranormaalia romantiikkaa: 9
 Fantasiaa: 13
 Dystopiaa: 4
 Jännäreitä: 3
 Muuta spefiä: 2
 NA - chick littiä: 4
 Hevos- / koirakirjoja: 3
 Realististia: 8


Chick-lit -kirjoja tai rehellisesti romanttiseksi viihteeksi tunnustautuvia teoksia: 7.

Niistä:
 Kotimaisia: 2
 Ulkomaisia: 5


Tietokirjoja, joiden nimessä on jokin luku: 11

 Hyppynarukuuri ja 100 konstia
 200 helppoa ristikkoa
 Mitä Missä Milloin 1963
 Voimat, jotka rakensivat Helsinkiä 1945-2010
 50 vinkkiä rasvanpolttoon
 Naisen iholla - 32 tarinaa tatuoinneista
 Lupaan sulle ruusutarhan - 100+ asiaa naisesta
 Vitamiinit - 5 tietä terveyteen ja lisäenergiaan
 Suomipopin helmiä 10
 17 päivän dieetti
 12 x koti

Kyllä. Näinkin saa iltansa kulumaan. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin kyllä siellä pari sellaista oli, jotka voisin luettavaksi huolia. Vaikkapa ne kaikki kaksi kotimaista tsiklit-tekelettä, ts. Sari Luhtasen Murusia ja Veera Vaahteran Rakkautta, vahingossa (Tammi) ja sitten vielä niiden päälle Helena Wariksen Talviverinen (Otava).

Eppu Nuotio - Neitsytmatka

Neitsytmatka on Eppu Nuotion Varkaus-sarjan toinen ja keskimmäinen kirja. Tajusin teoksen olevan osa jatkumoa vasta, kun googlettelin sitä uteliaisuuttani. Pokkari itse tarttui mukaan jollakin lomareissulla divarista ja päätyi luettavaksi nyt vasta.

Tarinan keskiössä on Lehmuksen perhe. Eletään 70-luvun loppua. Annukka on viisitoistakesäinen ja kaipaa kaikista eniten vapautta, pääsyä pois tehtaan varjosta. Isä Aimo on Ahlströmin tehtaan apulaisjohtaja ja sanalla sanoen häntäheikki. Äiti Marjatta haahuilee kotona kaupungin komeimmassa tiilitalossa ja huomaa mielenterveytensä rapistuvan pala palalta.

Eppu Nuotio - Neisytmatka / Otava 2005

Annukka on osuvasti kuvattu teinityttö. Rippikouluikäinen. Minä tunnistin sen saman vapauden kaipuun, suuret tunteet ja epävarmuuden. Teinitytöt osaavat olla toisilleen ilkeitä. Kukin repii suuntaansa ja kostaa, entistä parasta kaveria ei enää huolitakaan mukaan. Rakastuminen on rakastumista rakastumiseen.

Elin nuoruuttani samassa kaupungissa, tosin aika tarkkaan kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Tunnistin paikat ja tehtaan hajun. Itse tosin en koskaan ollut tehtaalla töissä, sinne pääsivät vain työntekijöiden lapset... ja nimikin oli tainnut jo siinä vaiheessa muuttua Stora Ensoksi.

Tämä on hengästyttävä kirja. Intensiivinen. Merkittyä dialogia ei juurikaan ole. Ihmiset ajattelevat, puhuvat, lukija ei ole aina varma siitä, mikä sanotaan ääneen ja mitä ei. Luvun jälkeen oli aina pysähdyttävä hengittämään, ja intensiivisyys sai minut vaihtamaan mielipidettäni kirjasta muutaman sivun välein.

Kun Sinikka kysyy oliko Annukka Ilpon läksijäisissä seurakuntasalissa, Annukka tarttuu Sinikan ranteeseen ja vääntää sitä. Se ei voi olla kukaan muu kuin sinä Possukka, Annukka sihisee, kukaan muu ei päässyt meidän huoneeseen, kukaan muu ei tiennyt missä se oli. Kukaan ei tiennyt koko päiväkirjasta mitään. Sinikka ulisee, hän riuhtoo kättään, pyytää Annukkaa lopettamaan, pyytää päästämään irti. Mä en tiijjä mistä sä ees puhut, Sinikka vikisee, ootko sä vinello! Kellonnuppi tekkee ranteeseen reijjän!

Puoliväli jäi hieman latteaksi, mutta kirjan edetessä loppua kohti kiinnostuin uudestaan siitä, mitä henkilöille tapahtuu ja kostaako karma. Kaikkia solmuja ei avattu lukijan eteen. Jos antaisin kirjoille tähtiä, antaisin tälle kolme viidestä. Pidin, en ehkä varauksettomasti, mutta tarpeeksi ollakseni utelias jatko-osan suhteen.

Neitsytmatka on luettu myös Kirjahyllyn kautta -blogissa.

VarjoWriMo

Vanjalla oli vaikeuksia pysyä vakavana vastatessaan: "Eiköhän tuota jonkinlainen laavu saada kehitettyä. Vai pelkäätkö sä susia? Tai ehkä pelkäät bronttosauriita?"

Livia yritti niellä viimeisiä lihanpalojaan. "Mitä ne on?"

"Julmia, harmaakarvaisia otuksia ajalta ennen jumalten loistoa. Niitä nähdään silloin tällöin Reijanmetsän syvyyksissä. Saattavat hyökätä varoittamatta, eivätkä pelkää edes tulta..."

"Onko sellaisia oikeasti?" tyttö vingahti, tiputti veitsensä ja haparoi sitä pöydän alta.

Kuten olen tainnut aiemminkin sanoa, minulla ei ole aikomusta osallistua NaNoWriMoon. 50K sanaa kuulostaa ihan tuskaiselta, eikä ole ideaakaan. Sitä paitsi saan tänä iltana odotetun vieraan Suomesta ja ylihuomenna pääsen katsomaan odotettua konserttia Antwerpeniin. Menisi viikon verran kirjoitusaikaa ns. harakoille. Mutta ehkä jonain parempana vuonna.

Aion kuitenkin ottaa marraskuuhun kaksi tavoitetta. Toinen on tekstinpalanen Risingshadow'n novellikilpailuun. Idea ja ensimmäiset satakunta sanaa on jo. Ajatus on niin typerä, että se on pakko kirjoittaa. Onneksi kisoissa käytetään nimimerkkejä, ettei tarvitse piiloutua mihinkään patterin taakse häpeämään.

Possuavaimenperä
Mon cochon n'en sait pas plus.

Toinen on sitten se tavoite, josta pitäisi oikeasti selvitä eikä vain jaaritella. Eli joko laitan Vaaleanpunaisen kuntoon romaanileirin jälkeisten kommenttien perusteella tai kirjoitan Tulenpunaisen raakaversion loppuun. En tiedä kumpaa. Vaihdan aikomusta päivittäin. Noh, torstaihin asti on aikaa tehdä päätös.

Jos armailla lukijoillani on ehdotus sopivaan arvanheittokeinoon (vai heitänkö sikaa?) niin moiset otetaan ilolla vastaan.