Kristiina Vuori - Näkijän tytär

Vajutin syntilistaani ja käytin lomaa ja laiskottelua kotikotona hyväkseni lukeakseni viimeinkin loppuun Näkijän tyttären. Tätä on luettu blogimaailmassakin melko paljon, mutta tehdäänpä silti ihan pieni katsaus kirjaan.

Eletään 1200-lukua Suomessa, aikaa, jolloin niin Ukko kuin Valkoinen Kristus taistelevat suomalaisten sieluista, enimmäkseen asein. Eira, päähenkilö, on tulitukkainen lapsi, aito ilveksenpentu. Syntynyt Margareeta-rouvan väkisinmakaamisen tuloksena. Kasvaa isoisänsä ja Katri-emon rakastamana, äitipuolensa halveksimana ja samanikäisen kasvinveljen Rikhardin parhaana ystävänä. Ilveksen lapsena Eira on myös näkijä ja etenkin parantaja, jonka taidot saavat aikaiseksi pelkoa ja halua. Elämä kuljettaa neidoksi varttuneen Eiran kotikonnuiltaan Varsinais-Suomesta Hämeeseen, Ilveksen suvun maille, ja Eira löytää itsensä valitsemasta lapsuudenkumppaninsa Rikhardin ja uniensa ilvessilmäisen pojan väliltä.

Vuori Näkijän tytär kansi
Kristiina vuori: Näkijän tytär
Tammi, 2012

- - -

Päällimmäinen fiilis? Onnistunut ja huolella tehty esikoisteos, ehdottomasti.

En ala verrata Kaari Utrioon, sitä on jo tehty niin paljon. Ei Kristiina Vuori ole Kaari Utrio, ja hänelle ehdottomasti parempi niin. Kirja soljuu miellyttävästi ja yhdistää maagisia elementtejä keskiajan arkeen sekä sisältää sopivasti silkkaa lihallisuutta. Kielessä ei mikään tökkää silmään, joskin varsin kaikkitietävä kertoja tiputti välillä kärryiltään. Että ketäs tässä seurataankaan.

Aivan alku on hieman hidas, tarina pääsee kunnolla vauhtiin ja koukuttaa mukaansa vasta ensimmäisten sadan sivun jälkeen. Historiallisia yksityiskohtia olisi voinut karsia jonkin verran. Vaatteiden ja ruokien detaljit puuduttivat välillä, vaikka toki ne ovat omiaan luomaan kuvaa miljööstä, jota oli rakennettu tarkkuudella ja ilmeisesti vuosien ajan. Historiallinen miljöö oli uskottava. Oliko se viimeistä nahkanauhaa myöten todellinen ja virheetön, sitä en tiedä, eikä sillä ole minulle pienintäkään väliä. Kyse on kuitenkin fiktiosta totuuden ja unen rajamailla.

Lopun luin kahteen kertaan ja velloin pitkään miettien pidinkö siitä vai en. Tai siis, pidin ratkaisusta draamalliselta kannalta. Se oli varmasti oikea ratkaisu kirjailijalta. Ja sitten jäin miettimään, millaista loppua olisin itse toivonut tarinalle. Niitä kun olisi voinut kirjoittaa useamman.

Kyllä. Paljon pisteitä ja papukaijamerkki tästä suunnasta, Kristiina. Seuraavaksi kirja siirtyy luettavaksi historiasta nauttivalle äidilleni joka otti sen vastaan silmät kiiluen. Katsotaan mitä hän pitää.

- - -

Käykää toki katsomassa myös kirjailijan omaa blogia ja esimerkiksi Marin tai Ahmun ajatuksia kirjasta.

- - -

Ainiin, oppia kirja kaikki. Opin uuden sanan: frilla. Mainio, tökkään sen ihan varmasti joskus jonnekin. Kirjan lopussa on muuten sanasto, mutta tajusin sen vasta kun olin jo puolivälissä.

- - -

Daniel Glattauer - Kun pohjoistuuli puhaltaa

Saksalaisen Daniel Glattauerin kirja tarttui mukaani omasta hyllystäni. Fifin kautta kiertäneenä kai myöskin. Lukaisin sen matkalla Suomeen. Pari tuntia bussissa, pari tuntia koneessa ja kirja oli suoritettu. Pokkari koostuu yksinomaan sähköposteista, joten on sen takia kovin nopealukuinen.

Emmi yrittää irtisanoa kaupunkilehden tilausta ja erehtyy sähköpostissa yhdestä kirjaimesta. Viesti tulee Leolle ja muutaman yhteensattuman kautta he ryhtyvät vaihtamaan sähköposteja. Tutustuvat, kiintyvät toisiinsa ja lopulta rakastuvat. Leo toipuu hankalasta on-off -suhteesta, sen viimeisimmästä erosta. Emmi taas on onnellisesti naimisissa ja kahden lapsen äitipuoli. Rakkaus yllättää molemmat, eivätkä he tiedä, kestäisikö illuusio tapaamista.

Glattauer Kun pohjoistuuli puhaltaa
Daniel Glattauer: Kun pohjoistuuli puhaltaa
Atena, 2011
Suomentanut: Raija Nylander



Olin iloisesti yllättynyt. Pikkupokkari oli mukavan fiksu kirja ja piti otteessaan. Henkilöt olivat inhimillisiä, omassa epätäydellisyydessään, epäilyksissään, halussaan ja mustasukkaisuudessaan. Sähköpostit luovat heille kuplan, erillisen saarekkeen, johon on helppo paeta todellista elämää. Jokainen todellisuutta paennut tunnistaa itsensä viestien väleistä ja toisinaan suorastaan raivostuttavan ailahtelevista tunteista.

Loppu oli aavistuksen verran yllättävä, mutta toimiva. Ei kai se olisi muuten voinut loppuakaan. Mutta jätti jälkeensä pienen janon. Ehkä minun on etsittävä käsiini myös jatko-osa, Joka seitsemäs aalto, ja lukea se matkalla toiseen suuntaan.

Pohjoistuulen mukaan ovat uskaltautuneet myös ainakin Susa ja Hanna.

Count your blessings

Melkein jopa etenen lukemisessani. Tosin lukaisin edellisen postauksen syntilistan ulkopuolelta yhden sähköpostiromaanin. Siinä ei mennyt kuin muutama tunti, bussissa ja lentokoneessa. Palannen asiaan huomenna.

Tänään pidän kahden eläinmaailman kirjoittajan (Satakielen ja Suden) pyynnöstä maljapuheen. ...ja näköjään myös Kristiinan pyynnöstä.

Arvoisat kuulijat. Mesdames, messieurs et vous autres.

Täten tahtoisin nostaa maljan elämääni tällä hetkellä ilostuttaville asioille. Ensinnä minun täytyy toki mainita lampaat, jotka sitkeällä ja tasaisella olemassaolollaan maan päällä ohjaavat kohtaloani johonkin suuntaan, joka vielä toistaiseksi on minulle täysin tuntematon.

Toisekseen haluaisin kiittää ihmisiä. En kaikkia ihmisiä, mutta niitä ihmisiä, jotka tietävät ilostuttaneen elämääni ja jotka minua odottavat, milloin missäkin. Viimeisimmäksi Tampereella. Tampere on hyvä. Nostan maljan (hyvää kahvia) siinä sivussa hänelle, joka sanoi "kerro lisää".

Nostan maljan (kotiviiniä) myös hyvin kypsille punaherukoille ja niille muutamille mustaherukoille, jotka pensaan uumeniin ovat vielä piiloutuneet.

Haluaisin mainita myös saunan, jolla on taipumuksena olla kuuma. Moista kuumuutta on viimeksi koettu viime jouluna. Kohotan maljan myös tulelle, jota tosin ei ole sähkösaunassa, mutta joka liekeillään vaivaa mieltäni sitkeästi näinä aikoina.

Lopuksi haluaisin vielä kiittää suomalaista kirjastosysteemiä ja eritoten pieniä kunnankirjastoja elämäni ilahduttamisesta uunituoreiden opusten muodossa.

Lammas

Haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset:
1. Kirjoita listaustyyliin parin rivin maljapuhe, jossa listaat viisi asiaa, josta sinulle tulee erityisen hyvä mieli/mistä olet kiitollinen.
2. Haasta viisi bloggaajaa tekemään samoin.

Kaik ovat tämän jo tehneet. Tai ainakin melkein. Ehkä Mary ja Fifi haluaisivat kertoa ilonaiheitaan?

Syntilista

Tuijotan tässä kirjahyllyäni. Se tuijottaa minua takaisin. Onneksi ei ainoastaan pölyisiltä osiltaan, mutta myös lukemattomat kirjat seuraavat askeleitani pahantuulisina. Päätin tehdä listan. Ehkä kun sellaiseen silmä tarpeeksi usein tökkää, niin joskus pinkkakin vähenee. (Jos lähikuukausina sanon, että "lähetä vain se kirja", niin älä pirulauta ota minua todesta.)

* Kristiina Vuori - Näkijän tytär. Tämä tuli palkintona kirjailijan blogikilvasta. Olen aloittanut ja nauttinut alusta yllättävänkin paljon. Tämä on se ensimmäinen loppuun saatettava.

* Ken Follett - Fall of Giants. Tämäkin on ollut kesken jo ikuisuudet. Vaatii tiiliskivifiilistä, sillä tiedän etten pysty lopettamaan kun otan uudestaan lukuun.

* Muriel Barberry - Elégance de l'hérisson (Siilin eleganssi). Kolmekymmentä sivua, kolme kertaa sanakirja käytössä. En yleensä tarvitse koskaan.

* David Safier - Maudit karma. Tämä tuntuu junalukemiselta. Kuten Barberrykin, lainassa Marylta, voisin joskus yrittää palauttaa (ja kun palautan, muistuta, että lähetän samalla tuon nurkissani pyörivän numeron Kosmoskynää).

* Audrey Nieffenegger - Hänen varjonsa tarina.
* Isabel Wolff - Un amour vintage. Molemmat Fifin kautta minulle kiertäneitä.

* Deborah Lawrenson - The Lantern. Tämä taas on peräisin Airellen blogiarvonnasta jo aikojen takaa. Pitää varmaan lukea silloin, kun etelä-ikävä iskee seuraavan kerran.

* Jonathan Coe - La vie très privée de Mr Sim. Saatu anopilta joululahjaksi. Älkää kysykö minä jouluna.

* Maeve Binchy - Tulikärpästen kesä.
* Eppu Nuotio - Neitsytmatka. Viimeisimmän Suomen-loman kierrätystuliaisia.

* Henry James - Daisy Miller. Roskalaatikon päältä löydetty raukka.

* Louise Bagshawe - Career Girls.
* Marian Keyes - Last Chance Saloon.
* Molly Harper - Nice Girls don't Date Dead Men. Kirpputori- chick littiä. Kaksi vaaleanvihreää ja yksi vaaleanpunainen vampyyritarina.

...eikä siinä vielä kaikki!
Mutta joo, jos jättäisin listaamisen tähän, tulisi edes jokseenkin mahdollinen olo. Sammuttaisin koneen ja kahlaisin muutaman sivun Näkijän tytärtä.

Lukemattomia

Tilannepäivitys selittää osin hiljaisuuttani. Olen vieläkin kirjoittanut. Tulenpunaisessa kässärissä on ensimmäiset 20K sanaa suunnilleen oikeilla paikoillaan. Huonoimpina päivinä olen kirjoittanut kolmisensataa sanaa, parhaina parituhatta.

Nyt teen työharjoitteluesittelyä perjantaiksi (ok, on se puoliksi valmis) ja haaveilen lauantaista ja lentokoneesta. Joudun lukemaan ihan kommentoitavaa tekstiä ensi viikon romaanintuunausleirille. Saan Suomesta lisää kirjoja, joiden joukossa oma kappaleeni Kumman rakasta. Uteliaisuus iskee.

Kyllä ei tässä lukeminen vahingossa lopu.

Yön lukuja

Meinasin kirjoittaa raapaleen ötököistä. Sellaisista rumista kuoriaislutikkatorakoista, jotka tunkevat keittiöön jostain seinän välistä.

Päätin sitten jättää sen ihan tosielämän kauhutarinaksi tuonne toisen blogin puolelle.

Sen sijaan kerron, että Tulenpunaisessa kässärissä (löysin sille koodivärin, itsestään selvän sellaisen) on noin 25 000 hajanaista sanaa. Aikajana, jonkinlainen suunnitelma lukuihin jaettuna. Novellipohjaa, jota on pakko uudelleenkirjoittaa, kun ei sovi muodoltaan kässäriin. Neljä (4!) keskus- ja näkökulmahenkilöä.

Kaikki raavittu kasaan kahdessa ja puolessa viikossa. Päivärytmi on kateissa, sanoo hän klo 04:16, tuntuu lomalta. On loma.

Jossain vaiheessa iskee väsymys ja tympiinnys, mutta kirjoitetaan nyt, kun tulta riittää.

Tai ehkä voisi nukkua ensin.

Syyllinen

On synkeä ja sateinen yö. Emmett Hoover tumppaa savukkeensa kukkaruukkuun ja astuu sisään teräksisestä ovesta. Pitkä käytävä on valaistu sinertävillä loisteputkilla ja Emmett jättää lattiaan märkiä jalanjälkiä kävellessään eteenpäin.

Tohtori Blanco on kumartunut kauniin nuoren naisen ruumiin ylle. Emmett ajattelee, kuten niin usein ennenkin, että jos tohtori kävisi pitkäkseen yhdelle pöydistä, tämän harmaankellertävä olemus menisi täydestä siivoojanaisille. Siitä saisi aamun uutisen: Eläviä ruumiita patologin paareilla.

Nyt tohtori ja opiskelijat ovat tavallistakin vakavampia.

”Komisario Hoover”, tohtori sanoo, ”juuri kuten epäilittekin. Tämä on kammottavaa, suorastaan epäinhimillistä.”

Tohtori roikottaa sormiensa välissä irvokasta näkyä, eikä Emmett voi estää pahoinvoinnin aaltoa.

”Hän tukehtui kumikanaan.”

- - -

kumikana - rubber chicken

- - -

Jouduin tekemään viime yönä tapon. Se oli tappo, joka oli ollut jo alunperin olemassa, josta olin välillä päättänyt luopua, mutta jolla näköjään on sijansa tarinassa. Keveäksi suunniteltu seikkailu on saanut sävyjä, joita en aikonut sille antaa.

Tästäkin tulee näköjään kässäri. Nyt pitäisi vain keksiä tällekin koodiväri. Vaaleanpunainen on vaaleanpunainen, vihreä on varattu jo toisaalle... noh, ehkä se piakkoin selviää.

Neuvoni kirjoittajakollegoille: älkää tappako ketään yöllä. Se jää mieleen kummittelemaan, ja sitten tilannetta keventääkseen joutuu esiin ottamaan kumikanan ja kirjoittamaan raapaleen.

[Kuva: Peter Organisciak, CC by-sa 2.0]