Pöytälaatikko

Pysyttelen vieläkin kaukana blogeista ja kaikenlaisesta painetusta tekstistä (noh, uutisotsikkoja lukuunottamatta). En halua tietää, mitä muut tekevät, enkä etenkään halua tietää miten he sen tekevät. Se on vain suora tie epämääräiseen vertailuahdistukseen joka hyökkää kimppuun hyvin lahmaannuttavana.

Sen sijaan olen kirjoittanut. Sulkenut silmäni ja korvani siltä, miltä pitäisi näyttää ja kuulostaa. Mikä sopii mukaan. Mikä on klisee ja mikä ei. Ollut tietoisesti ajattelematta sitä, kuinka kauas mielikuvitus tuntuu kadonneen, kuinka mielelläni kirjoittaisin luonnostaan kummallista kieroa huumoria, joka ei paperilleni halua ilmestyä.

Olen vain kirjoittanut. Tulta ja yllättävän paljon kylmää vettäkin. Tiedän kuinka tulukset toimivat ja vahingossa opin senkin, että poronkusema tosiaan on vanha lappalainen matkamitta. Jälkimmäisellä ei tosin ole mitään tekemistä tarinan kanssa. Puolentoista viikon saldo neljä komiaa henkilöä, melko monta peninkulmaa, 12 500 sanaa and counting.

Tavallaan tuntuu hyvältä. Ainakin niin pitkään, kun aktiivisesti pitää poissa mielestään sen, että muille kuin minulle tarina on aivan evvk. Pöytälaatikko, mitä jos taas rupeaisit parhaaksi kaverikseni?

James N. Frey - How to Write a Damn Good Novel

Olen ollut käsittämättömän kirjoitusahdistunut. Siis niin kuin "enosaamitään", "ketääneikuitenkaankiinnosta", "eioletarpeeksimielikuvistusta" -ahdistunut. Jo useamman viikon ajan. Suunnilleen minkä tahansa lukeminen on vain pahentanut sitä. Ja bloggaaminen. Olenkin nyt pysytellyt kaukana blogeista ja kirjoista. Tulee vain "tuonkin tuo taas tekee paremmin" -olo. Ok, poikkeuksena todettakoon, että olen ruokatuntilueskellut Näkijän tytärtä, alku tuntuu varsin lupaavalta.

Olen purkanut ahdistustani, ironisesti, kirjoittamalla. Liuskatolkulla. Ilman hyviä suunnitelmia. Tai oikeastaan tämä on suunnitelma. Yritän sulkea ulkopuolelle sen ketään-ei-kuitenkaan-kiinnosta -fiiliksen ja koetan itse saada selville mihin suuntaan tarina kehittyy ja millaisiksi henkilöt kasvavat. Tämän tekstin kanssa ei ole kiire.

Mutta sitten asiaan. Ostin kirjoitusoppaan, kun sitä joku Paperiarkissa kehui.

En katunut, olen lukenut sen jo puolitoista kertaa. James N. Freyn How to Write a Damn Good Novel on esittelynsä mukaisesti no-nonsense guide. Ei höpölöpöä, ja amerikkalaistyylistä "näin myyt kirjasi" -selitystäkin vasta aivan viimeisillä sivuilla. Kirja on keskittynyt nimenomaan siihen, mitä Frey kutsuu dramatic noveliksi. Onkos se sitten juonivetoinen novelli? Emt. Minulle juonittelu on ehdottomasti heikko kohtani, henkilöitä ja paikkoja voisi kirjoittaa sivusta toiseen, mutta harvoinpa ketään kiinnostaa jos mitään ei tapahdu.

Opas lähtee liikkeelle melko perusasioista, mutta kuitenkin antaa ajatuksia siihen, miten romaanin kirjoittamisen eri kohdissa voisi edetä ja mitä kannattaa pitää mielessä. Lisäksi teksti on kivaa luettavaa ja esimerkit melko yleismaailmallisista klassikoista. Usein Frey antaa neuvoja ja ohjeita ja sitten lopuksi näyttää vastaesimerkin, kuin todeten, että "näinkin voi tehdä, ja menestyä, mutta ihan omalla riskillä."

Frey - How to write a damn good novel - cover

En osannut lainata kirjasta mitään pätkää. Eivät ne oikein näyttäneet miltään kontekstistaan irrotettuina. Mutta todettakoon nyt vielä kuitenkin, että tuon pariin tulee varmasti palattua. Tai ehkä hankin kakkososan. Tai teen molemmat. Muistutan itseäni siitä, mitä olisi hyvä tietää, kunnes tietyt asiat tulevat selkärangasta. Siihen menee vielä aikaa.

Kopiokissailua

Pirun oudot ajanvietetavat jatkuvat, olemattoman kirjatrailerin jälkeen nyt luvassa kopiokissakirjankansi. Tämähän on siis osallistuminen Amman copycat -kilpailuun.

Hyllyistä oli vaikea löytää mitään mielenkiintoista kantta, mutta lopulta käsiin osui Joseph Hellerin tiiliskivi (jota en ole vielä lukenut, tunnustettakoon).

Se sitten vähän otti ja muuntui toisensorttiseksi.

Joseph Heller - Herra tietää
Copycat -kirjankansi

Uteliaille kerrottakoon, että viittaan *tähän* ja *tähän*.

Olemattoman kirjan traileri

Noh tää on nyt jo sarjassamme "pirun outoa ajanvietettä".

Luin Ahmun postauksen saatekirjeistä, ja siellä hää ehdotti saatemeiliin mukaan kirjatraileria. Aloin piruuttani miettimään millaisen trailerin saisi aikaiseksi Vaaleanpunaisesta. Ja tässä sitten iltapuhteikseni tein moisen. En tosin meinaa laittaa saatekirjeeksi, en minä sentään ihan niin sekopäinen ole.

Vaikka, ainakin sillä erottuisi.

Mitään käsitystähän minulla ei ole kirjatrailereiden lainalaisuuksista. Onneksi kumma säätäminen ja yllytyshulluus kuuluvat paheisiini, silloinkin kun ammattitaitoa ei ole.

- - -
[Krediitit:
Musiikki: Dan-O
Valokuvat: Omista arkistoista tai Christian Shulze, whatsthatpicture, Manasa Malipeddi.]

The Abbey Bookshop

Mikä ihmeen kirjoitusblogi tämä muka on, kun silkkaa valokuvaa?

Mutta siis, tämänkertaisen Pariisin-reissun vaarallisimmassa kohteessa oli ns. saatanasti kirjoja. Olenkin joskus aiemmin maininnut kaikkien kirjafiilien tuntemasta Shakespeare & Co -kirjakaupasta. Sen ohella Pariisissa on eräs toinen tutustumisen arvoinen englanninkieliseen (ja eritoten kanadalaiseen!) kirjallisuuteen erikoistunut kauppa: The Abbey Bookshop.

The Abbey Bookshop

On siellä tuoreitakin opuksia, mutta isolta osin se on kuin todella täysi divari ikivanhassa rakennuksessa. Täysi ja pölyinen. En vielä ihan kokonaan ymmärtänyt kuinka sieltä voi löytää mitään, mutta onhan siellä tarjontaa. Jossakin sanottiin, että 40K+ kirjaa.

The Abbey Bookshop

The Abbey Bookshop,
29 rue de la Parcheminerie, Paris 5ème.
Metro: Cluny la Sorbonne / St. Michel

Miljöökuvia

Lapis Lazuli | Asuurinsininen

Tässä pienessä suomalaisessa kirjoittajablogistaniassa kaikki hyvät ideat leviävät kuin kulovalkea. Niin kuin nyt viimeiseksi valokuvat. Miljöökuvat jonkin mahdollisen kässärin taustalta. Ainakin B.N., Rina ja Dee ovat moisia tallentaneet virtuaaliselle filmille.

Aihe hymyilytti ulkosavolaista raapustelijaa. Vaaleanpunaisen kässärin lähtökohta nimittäin oli alunperin tasan miljöö. Paikka. Meri ja kivinen ranta josta tarttuu ohutta pölyä vaatteisiin. Kuuma yö parvekkeella. Tiesin, että pitäisi muuttaa pois ja se kaikki piti saada kirjoitettua ulos. Ei siitä pitänyt tulla alunperin edes novellia, mutta joskus suunnitelmilla on taipumuksena elää.

Alpes Maritimes
Béziers
Klementiineja
Nice

Tiedättepähän mistä puhun, kun puhun puuterinvaaleanpunaisesta valosta, jota ei ole missään muualla.

Ja toisaalta taas sitten muutama hautuumaa ja pohjoinen. Katedraali ilta-auringossa. Joutsenet.

Père Lachaise
Katedraali
Joutsen

Jos ei tämmöinen kuvaselaus muuta tee, niin ainakin laukaisee akuutin koti-ikävän... jonnekin.