Kirjoittaja etsii ääntään

Päivän kirjoituspohdinta ja -ahdistus halusi purkautua raapalemuodossa. Onnistuin vielä kirjoittamaan sen suoriltaan näppituntumalta tasan sataan sanaan.

On kai aamu. Istun kylpyammeeni pohjalla. Valuvan veden alla tajuan, että olen kadottanut ääneni. Avaan suuni ammolleen ja yritän parhaani mukaan karjahdella, mutta pihaustakaan ei synny. Noh, on se perkele.

Tässä pitää ruveta tositoimiin.

Selaan hapertuneesta puhelinluettelosta Philip Marlowen numeron. Kun kuulen miehen vastaavan, muistan, etten voi sanoa mitään. Philip pitää yhteydenottoani pilapuheluna, ärähtää ja sulkee luurin.

Painan otsani epätoivoisena seinää vasten.

Missä kuulinkaan ääneni viimeksi? Haaleat muistikuvat edellisillasta vilistävät silmieni edessä. Lopulta ymmärrän, se jäi jumiin viskilasillisen ja kirjoituskoneen väliin.

Nostan lasia. Loukkaantunut ääneni pakenee, suoraan avoimesta ikkunasta kadulle. Minulle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin juosta perään, aamutakissani.

Charlaine Harris - Dead Reckoning

Minähän en paranormaalia romantiikkaa lue. Eikun siis...

Joskus pari vuotta takaperin hurahdin True Blood -telkkarisarjaan (Alexander Skarsgårdilla ei ollut mitään osuutta asiaan, eikun siis...), ja kun halusin tietää tarkemmin mistä on kyse, ostin tarjolla olleen kahdeksan pokkarin paketin, joka virallisemmin tunnetaan nimellä The Southern Vampire Mysteries tai tuttavallisemmin ihan vain The Sookie Stackhouse -series. Ja ahmin ne kerralla. Sittemmin hyllyyn tarttui kaksi lisää ja nyt uusimpana tämä sarjan viimeisin, Dead Reckoning. TV-sarjan katsominen on jäänyt, mutta kirjoilla on paikkansa lukemistossani.

Harris - Dead Reckoning

Harris kirjoittaa mukavaa, selkeää ja menevää tekstiä. Koko ajan tapahtuu jotain, lukija ei jää kyllästymään ja haaveilemaan. Sookie, joka sarjan aikana heilastelee niin vampyyreiden, tiikerien kuin ihmissusien kanssakin, on ihastuttavan täysjärkinen päähenkilö. Kouluja käymätön tarjoilijatar, mutta kuitenkin perusfiksu ja kirjoja lukenut ihminen. Tai siis, ihminen ja pikkuisen enemmän. Yhtaikaa sekä peruskristillistä moraalia seuraava nainen että seksistä pitävä tappaja. Eh.

Harrisin kirjoissa, tai oikeastaan kirjoituksessa on kaksi asiaa, joista kovin pidän ja olen melkein hieman kateellinen: ensinnäkin naisen kyky kirjoittaa cliffhangereita lukujen loppuun. Nämä ovat juuri niitä kirjoja, joita päättää lukaista "vielä yhden luvun. Tai sittenkin vielä yhden."
Toisekseen, jopa pienissä osissa olevat sivuhenkilöt on mietitty loppuun asti ja ne ovat varsin elämänmakuisia. Esimerkiksi se baarimikkona toimiva kauneuskuningatar, jolle olisi varmaan ollut luvassa ura ja kuuluisuutta, jos ei olisi sattunut tappamaan pahoinpitelevää poikaystäväänsä. Niin, sitä kaikkea mitä tapahtuu syvällä Etelävaltioissa.

Entäs sarjan tämä osa sitten? Noh, sitä samaa perusvarmaa ja osiltaan melko yllätyksetöntä kuin aiemmatkin osat. Merlott's -baariin tehdään polttopullohyökkäys ja juoni kiertää yhtäältä hyökkääjän kiinnisaamisen ympärillä. Toisaalla, kuten vampyyrikirjassa kuuluu, on vampyyreja. Etenkin Sookien rakas Eric ja hänen kasvattinsa Pam*, jotka ovat päättäneet tappaa vampyyrihallitsijansa. Verta, ruumiita, toinen toistaan kummallisempia olentoja ja vähän erotiikkaa.

   Luis, the taller of the two, said "Follow us, please", in accented English. His nipples were pierced, which was something I'd never seen before, and naturally I found myself wanting to take a closer look. But in my book, it was basically bad taste to stare at someone's assets, no matter how muche on display they were.
   Antonio couldn't hide the fact that Pam had made an impression on him, but that wouldn't stop himfrom killing us if Victor ordered him to do so. We followed the bondage Bobbsey Twins across the crowded dance floor. Those leather shorts were an adventure from behind, let me tell you. And the pictures of Elvis decorating the walls were an education, too. I wasn't often you ran into a bondage/Elvis/whorehouse-themed vampire club.

Hahmoja oli ihan valtavasti, juuri niin kuin yhdenteentoista osaan ehtineessä sarjassa saattaa ollakin, mutta välillä kävi mielessä, jotta "eikö vähempi riittäisi?" Noh, ainakin lukija sai mahdollisuuden pistää harmaat aivosolunsa liikkeelle miettiessään, että "kukas tämä nyt taas olikaan?"

Samalla myös osan perusvire oli ehkä aavistuksen verran tummempi kuin edellisissä. Vaikka paljon tapahtuikin, niin myös kaikenlaista pohdintaa oli paljon. Tämä ei välttämättä ole huono asia, vaikkei ehkä kaikkia miellytäkään.

Haukkasin kirjan välipalana, aivan yhtä perusinnostuneesti kuin aiemmatkin. Ei ehkä kuolematonta kirjallisuutta, mutta ainakin kuolemattomista.

- - -

* Pam on varmaan mun lempihahmo. Juuri sopivan kick-ass bitch.

- - -

Randomina sivuhuomautuksena todettakoon, että jos vampyyrit eivät innosta, niin menkää Puskaan. Siinä ei ole päätä eikä häntää. Mahdollisesti löytyy viisi koipea, neljä silmää ja muutama dinosaurus.

Bref.

Kesken jääneitä

Blogistaniassa on listattu keskenjääneitä kirjoja. Ainakin Kirsi ja Anni.M ovat tunnustuksensa tehneet.

Minä olen lopettamista vaille luettujen kirjojen kuningatar. Hyllyssä on yhtä jos sun toista, enemmän tai vähemmän aloitettua, usein miehen ostamaa tai mukanaan tuomaa. Useimmat ovat "ainiin, pitäisi joskus lukea tuokin loppuun" -listalla. Mutta jos mainitaan pari sellaista viime aikoina eteen tullutta, jotka eivät vain uponneet ollenkaan.

- - -

Kissing in Manhattan cover David Schicklerin Kissing in Manhattan on bestseller-novellikokoelma. En ymmärtänyt. Tätä toisinaan tapahtuu bestsellereiden kanssa. Otin ohuehkon pokkarin työmatkalukemiseksi. Ensimmäisessä tarinassa teki mieli ravistella naispäähenkilöä. Toinen oli vain tylsä. Kolmannessa teki taas mieli ravistella naispäähenkilöä. Siinä vaiheessa kävi mielessä, jotta "kuinka monta novellia pitää kokoelmasta lukea, ennen kuin voi todeta, että kirja on mun mielestä huono?"

Minua ei kiinnostanut mitä päähenkilöille tapahtuu ja tarinoiden satunnainen absurdius oli sellaista typerää absurdiutta. Itse asiassa olen sen puolikkaan lukemani perusteella aika pitkälle samoilla linjoilla kuin tässä arviossa.

- - -

Jane Green - Roolit vaihtoon Joululomalla tarttui Suomesta yhdestä divarista mukaan Jane Greenin Roolit vaihtoon. Ajattelin, että suomeksi käännetty chick lit olisi kivaa välipalalukemista, kun kyseistä genreä tulee enimmäkseen luettua englanniksi.

Joo ei. Tässä kirjassa korostui heti alusta alkaen se eräs chick litin huonoista puolista, merkkituotekuluttaminen. Aloin olla kurkkuani myöten täynnä "branddroppingia" jo ensimmäisten kymmenen sivun jälkeen ja lopulta se alkoi ärsyttää siinä määrin, että kirja jäi kesken ja lahjoitin opuksen lopulta etiäpäin. Toivottavasti uusi omistaja on vähemmän vaikea.

Mitkä kirjat ovat teidän viime aikojen keskenjääneitänne?

Kuukauden inventaario

Vastarannanlampaat tekevät inventaarionsakin joskus muulloin kuin kuuntaitteessa. Mutta katsotaanpas silti viimeisintä melkeinaivan kolmeakymmentä päivää.

Kirjoitettuja :

  • Kolme raapaletta, joista yksi tänne blogiin.
  • Noin 19 000 sanaa silkkaa teiniromantiikkaa. Mm. tämä, joskin tuosta kolmasosa on hengannut kovalevyllä jo iäisyyksiä.
  • 3600 sanaa hyvin matalaa fantasiaa.
  • Turhan vähän työharjoitteluraporttia.

Luettuja :

Ursula, Pimeyden reunalla ja I Killed Scheherazade kokonaan, Puolet Siilin eleganssista, joka ei nyt oikein tahdo edetä. Sekalaisia novelleja, muun muassa muutamia yhdestä kirjasta, joka jäi autuaasti kesken. Tylsä, enkä saanut henkilöistä mitään otetta. Joko inhosin tai sitten vain jättivät kylmäksi.

- - -

Juuri nyt lukuajastani taistelevat kynsin hampain Dead Reckoning ja How to Write a Damn Good Novel, joka on osoittautunut juuri niin mainioksi kuin mitä kehuttu. Katsellaan onko siitä sitten mitään hyötyä.

On kesän viimeinen päivä. Illalla ukkostaa ja viikonloppuna vain sataa. Hyvä syy hautautua kotiin ja tehdä viimeinkin sille työharjoitteluraportille jotain konkreettista. Yäk.

- - -

Paikattu pilvilinna

Kuningas suki partaansa huolestuneena. Tilanne oli käymässä sietämättömäksi. Neuvonantajat esittivät toinen toistaan typerämpiä ehdotuksia. Koulutettua joukkoa, mutta kun piti ratkaista oikea ongelma...

Emäntä toi tarjottimella makeutettua sumua ja ehdotti ujosti: ”Jos majesteetti tahtoo kuulla, minulla olisi idea.”

Kuningas huitaisi myöntävästi kädellään, ei yksi ajatus lisää haittaisikaan.

”Kun majesteetilla on kommeita poikia parvi, niin mitäs jos lähettäisitte etsimään parhaan ompelijattaren maan piältä. Keritsisi pilvilampaiden villoista nauhan ja parsisi linnan kyljessä olevan reiän. Luppaatte palkkioksi avioliiton prinssin kans. Maan piällä on pula hyvistä sulhasehdokkaista.”

Kuningas murahti hyväksyen. Jos ei kerran rakennusmiehistä ollut mihinkään, niin kai työhön sitten kykenee paremmin nainen. Niin tehtäköön.

- - -

Lauantairaapale vastauksena Pakinaperjantain 295. haasteeseen.

- - -

Ainiin, ja en muuten tunnusta, että viimeisin Amazon-hankintani saattaa olla vaaleanpunakantista paranormaalia romantiikkaa. Tämän ja Ursulan seurassa menee viikonloppu mukavasti.

Sookie  Stackhouse series


Fiilis

Perushyvä fiilis jatkuu.

Se ei tarkoita, että olisin kirjoittanut sanaakaan niiden alkuviikkoisten jälkeen, mutta ainakin olen ajatellut asiaa. Olen ollut vallan hämmentynyt. Joku voisi kaivella vanhoja irkkilokeja ja sanoa, että: "Kuule Cal, eräänä synkkänä syysiltana sinä sanoit, ettet ikinäkoskaan kirjoita spefiä. Huijasit."

Niin huijasin, itseänikin. Mutta näköjään kaikkea tapahtuu, edes muutaman tuhannen sanan verran. Olen selkeästikin ollut väärässä seurassa. Tänään yllätin itseni junassa miettimästä tarinaa ja kysymästä, jotta "mitäs sit sen jälkeen". Ei jätä minua rauhaan, ruoja.

Fiilis on hyvä senkin takia, että reilun kuukauden päästä on loma. Lyhyt sellainen, mutta vietän sen enimmäkseen Suomessa. Vieläpä juuri sopivasti Usvan syysleirin kohdalle osuen, eli varasin lokeron viimeisen paikan. Ja aloin vasta sitten katua... myöhäistä. Joitakin päätöksiä pitää tehdä ex-tempore.

Olen lukenut. Olen lukenut vähän Heli Laaksosta kun toisaalla moiseen motivoitiin (Aamu o semne kon kaik aamu ova: kylm ja ankkia.) ja olen lukenut Siilin eleganssia ranskaksi. Minun kielitaitoni on yleensä varsin häkeltymätön, mutta tähän olen tarvinnut pariin otteeseen sanakirjaa. Ei, en tiennyt mikä on incunable ja jopa sen suomennos inkunaabeli kaipasi wikipediaa.

Huomenna kirjoitan raapaleen. Se on päätetty. Tulkaa tökkimään ja irvailemaan jos en.